Yrjö Parjanne
Nykyään Yrjö Parjanne:stä on tullut erittäin ajankohtainen aihe nyky-yhteiskunnassa. Tekniikan nopean kehityksen ja globaalin maiseman jatkuvan muutoksen myötä Yrjö Parjanne:stä on tullut kiinnostava kohde kaiken ikäisille, sukupuolille ja sosioekonomisille tasoille. Olipa kyseessä työpaikalla, akateemisella tai henkilökohtaisella alalla, Yrjö Parjanne on ratkaisevassa asemassa ihmisten jokapäiväisessä elämässä. Tässä artikkelissa tutkimme Yrjö Parjanne:n merkitystä ja sen vaikutusta yhteiskunnan eri osa-alueisiin. Lue lisää saadaksesi lisätietoja tästä jännittävästä aiheesta!
| Yrjö Parjanne | |
|---|---|
 Yrjö Parjanne professorin roolissa Mika Waltarin Yövieras-näytelmässä Kouvolan teatterissa. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 17. lokakuuta 1929 Valkeala |
| Kuollut | 30. toukokuuta 2013 (83 vuotta) Helsinki |
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 1960–2012 |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
|
|
|
Yrjö Parjanne (ent. Palmgren, 17. lokakuuta 1929 Valkeala – 30. toukokuuta 2013 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä.
Parjanne tunnetaan erityisesti ministerinrooleistaan 1980-luvun Uuno Turhapuro -elokuvissa. Liikenneministeri Reino Reenpäätä hän näytteli elokuvissa Uuno Epsanjassa (1985) ja Uuno Turhapuro muuttaa maalle (1986) sekä ministeri Hujasta elokuvassa Uuno Turhapuro – kaksoisagentti (1987). Tämän lisäksi hän näytteli eversti Kaarnaa elokuvassa Uuno Turhapuro armeijan leivissä (1984).
Auktoriteettisen katseen ja sotilaallisen ryhdin omannut Parjanne sai näytellä useita muitakin korkean upseerin rooleja eri elokuvissa, kuten Sujut (1974), Manillaköysi (1976), Pedon merkki (1981) ja Tuntematon sotilas (1985).
Hei kliffaa hei! (1985) oli Parjanteen ainoa Spede Pasasen tuottamista elokuvista, joka ei ollut Uuno-elokuva. Siinä hän näytteli Kari Franckin esittämän tyhmän perijäpojan Wilhelm von Stefanskjöldin isää iskulauseenaan useaan otteeseen Idioottipoikani.
Parjanne teki varsinaisen elämäntyönsä eri teattereissa, muun muassa Kouvolan Teatterissa, Suomen Kansallisteatterissa ja Samppalinnan kesäteatterissa, missä hän esitti Kalevalan Väinämöistä. Parjanne esiintyi myös lukuisissa televisiosarjoissa. Hän tuli tunnetuksi myös Knalli ja sateenvarjo -radio-ohjelmasta.
Yksityiselämä
Parjanteen puoliso oli Tyyne Elina Parjanne (o.s. Nora, 1927–2011)
Parjanne joutui Herttoniemen sairaalan vuodeosastolle sairauskohtauksen vuoksi joulukuussa 2012. Hän menehtyi sairauteen toukokuussa 2013.[1]
Parjanne harrasti radioamatööritoimintaa. Hänen kutsumerkkinsä oli OH5PY.[2]
Elokuva- ja televisioura
- Sujut (1974) (TV)
- Oi kallis kaupunki (1975) (TV)
- Kaksi ruplan rahaa (1976) (TV)
- Manillaköysi (1976) (TV)
- Tykkimies Kauppalan viimeiset vaiheet (1977)
- Sodan ja rauhan miehet (1978) (TV-sarja)
- Natalia (1979)
- Sherlokit (1981) (TV-sarja)
- Pedon merkki (1981)
- Uuno Turhapuro armeijan leivissä (1984)
- Hei kliffaa hei (1985)
- Uuno Epsanjassa (1985)
- Tuntematon sotilas (1985)
- Akallinen mies (1986)
- Maailman paras (1986) (TV)
- Uuno Turhapuro muuttaa maalle (1986)
- Uuno Turhapuro – kaksoisagentti (1987)
- Painajainen (1989) (TV-sarja)
- Ruusun aika (1991) (TV-sarja)
- Konstan pylkkerö (1994) (TV-sarja)
- Kotikatu (1995)
- Samppanjaa ja vaahtokarkkeja (1995) (TV)
- Pastoraali (1995)
- Team Ahma (1998) (TV-sarja)
- Loppu hyvin (1998) (TV)
- Lähiöterroristi (1998)
- Tuliportaat (1998)
- Kaverille ei jätetä (1999) (TV-sarja)
- Korkeajännitystä – eli sähköä kotiin kuljetettuna (2001) (TV-sarja)
- Epäilyksen varjo (2001)
- Valtapeliä elokuussa 1940 (2001) (TV)
- Benner & Benner (2001) (TV-sarja)
- Venny (2003) (TV-sarja)
- Tikkurila-trilogia (2006) (TV-sarja)
- Katso ihmistä (2008) (TV-sarja)
- Kohtaamisia (2010)
- Maailma on valmis (2012) (TV-sarja)
Kirjallisuutta
- Purhonen, Hannu: Yrjö Parjanteen kanssa - Kuultua ja kerrottua (2009)
Lähteet
- ↑ Yrjö Parjanne on kuollut Ilta-Sanomat. 31.5.2013. Arkistoitu 8.6.2013. Viitattu 31.5.2013.
- ↑ SRAL:n bulletiini 1.6.2013. SRAL. Viitattu 3.6.2013.
| Taiteenala | |
|---|---|
| Henkilöt | |
