Wanli

Wanli
明神宗
Kiinan keisari
Valtakausi 19. heinäkuuta 157218. elokuuta 1620
Edeltäjä Longqing
Seuraaja Taichang
Syntynyt 4. syyskuuta 1563
Peking, Kiina
Kuollut 18. elokuuta 1620 (56 vuotta)
Peking, Kiina
Suku Zhu
Isä Longqing
Äiti Xiaoding

Keisari Wanli (kiin. 明神宗, 4. syyskuuta 156318. elokuuta 1620), alku­peräiseltä nimeltään Zhu Yijun kiin. (朱載垕), oli Kiinan Ming-dynastian kolmas­toista keisari, joka hallitsi vuosina 1572–1620. Vuodesta 1539 lähtien hän oli Yun prinssi (裕王). Hänen aika­kausi­nimensä Wanli merkitsee kymmentä­tuhatta kalenteria. Wanlin 48 vuotta kestänyt hallitsija­kausi oli Ming-dynastian pisin, mutta sen aikana dynastia joutui yhä syvempään rappio­tilaan.

Hallitsijakauden alku (1572–1582)

Wanli nousi valtaistuimelle 9-vuotiaana. Ensimmäisten kymmenen vuoden ajan nuoren keisarin neuvon­antajana toimi huomattava valtio­mies Zhang Juzheng (張居正). Zhang Juzheng johtu valta­kuntaa ja käytti taitojaan ja vaikutus­valtaansa etevänä hallitus­miehenä. Samaan aikaan Wanli syvästi kunnioitti Zhangia mentorina ja pätevänä ministerinä. Kuitenkin Wanlin hallitsija­kauden kuluessa hallituksen sisällä syntyi kuppi­kuntia, jotka avoimesti vastustivat Zhangin politiikkaa ja hänen voimakasta asemaan hallituksessa sekä yrittivät taivutella Wanlin syrjäyttämään Zhangin. Vuonna 1582 silloin 19-vuotias Wanli oli itsekin kyllästynyt ankaraan päivittäiseen rutiiniin, jota Zhang yhä vaati nuorelta keisarilta tämän lapsuudesta saakka ja oli vaatinut tämän lapsuudesta saakka. Wanli olisikin ollut halukas panemaan Zhangin viralta, mutta ennen kuin hän pystyi sen tekemään, Zhang kuoli jo samana vuonna (1582). Koko tämän kymmenen vuotta kestäneen ajan Ming-dynastian talous ja sotilaallinen mahti kukoistivat tavalla, jota ei ollut nähty sitten 1400-luvun alku­puolen, jolloin maata hallitsivat keisarit Yongle (1402–1424) ja Xuande (1425–1435). Zhangin kuoltua Wanlista tuntui siltä, että hän oli vihdoin vapautunut holhouksesta, ja hän peruutti monia Zhangin hallinnollisia parannuksia. Vuonna 1584 Wanli antoi määräyksen, jolla kaikki Zhangilta jäänyt henkilö­kohtainen omaisuus taka­varikoitiin.


Hallitsijakauden keskivaiheet (1582–1600)

Ming-armeijaa esittävä maalaus Wanlin ajalta

Zhang Juzhengin kuoltua Wanli päätti ottaa hallituksen kokonaan omaan valvontaansa. Seuraavina vuosina hän osoittautui kunnolliseksi ja uutteraksi hallitsijaksi. Talous kukoisti edelleen, ja maa pysyi mahtavana. Toisin kuin valta­kautensa viimeisinä 20 vuotena, noin vuoteen 1600 saakka Wanli osallistui jokaiseen aamuisin pidettyyn kokoukseen ja keskusteli valtion asioista. Tänä aikana Kiina kävi sotaa, joista kaikista Wanli selvisi voittoisana:

Näiden kolmen voiton jälkeen Wanli lakkasi osal­listu­masta aamuisiin kokouksiin.

Jesuiitat aloittivat lähetystyönsä Kiinassa Wanlin valtakaudella vuonna 1583. Samaan aikaan myös kaupan­käynti Kiinan ja Euroopan välillä laajeni; niinpä kiina­laista teetä ja posliinia vietiin Eurooppaan ensimmäisen kerran vuonna 1590. Eurooppa­laisista kuitenkin vain portugalilaiset saivat käydä kauppaa Kiinan kanssa, ja heillä olikin maassa jo siirtokunta; sitä vastoin espanjalaisilta, hollantilaisilta ja englantilaisilta kaupan­käynti ja asettuminen Kiinaan kiellettiin.

Hallitsijakauden loppuvaiheet (1600–1620)

Wanlin kultaisen kruunun jäljennös, joka on löydetty Ming-dynastian haudoista

Valta­kautensa lopulla Wanli harvoin kiinnitti huomiota valtiollisiin asioihin, ja useiden vuosien ajan hän kieltäytyi tapaamasta ministerejä tai lukemasta hänelle toimitettuja raportteja. Sen sijaan hän kiinnitti pää­huomionsa oman hautansa rakentamiseen, mikä kestikin kymmeniä vuosia.

Keisari Wanli joutui moralisoivan arvostelun kohteeksi virka­miesten taholta, sillä hän oli kokonaan vieraantunut hallitsijan tehtävistään. Ennen vuotta 1600 Wanli oli kannattanut kolmatta poikaansa, Zhu Changxunia kruunun­prinssiksi, mitä monet vaikutus­valtaiset ministerit eivät hyväksyneet. Tämä johti yli 15 vuotta kestäneeseen välirikkoon hallitsijan ja ministerien välillä. Loka­kuussa 1601 keisari Wanli antoi periksi ja valitsi kruunun­prinssiksi Zhu Changluon, josta myöhemmin tuli keisari Taichang. Vaikka näytti siltä, että ministerit olivat saaneet taivuttaneet keisarin tahtoonsa, Wanli kieltäytyi kostoksi enää osallistumasta hallitus­tehtäviin. Vuosiin hän ei suostunut edes tapaamaan ministerejään tai ottamaan huomioon heidän laatimiaan muistioita. Hän kieltäytyi tekemästä tarpeellisia virka­nimityksiä, ja lopulta kaikki hallinnon korkeimmat virat olivat avoimina. Samaan aikaan hän myös lihoi siinä määrin, että lopulta hän ei enää kyennyt edes seisomaan pystyssä ilman tukea.

Lopulta valtakuntaan alkoi kohdistua uusi uhka Mantšurian suunnalta. Džurtšenien alueen valloitti lopulta Nurhaci Nurhaci perusti myöhemmin Myöhemmän Jin-valta­kunnan, josta tuli Ming-dynastialle välitön uhka. Näiden 20 vuoden aikana Ming-dynastian armeija heikkeni jatkuvasti. Vaikka džurtšenit, joita myöhemmin alettiin kutsua mantšuiksi, olivat luku­määräisesti alakynnessä, he olivat rajumpia ja päättäväisempiä. Nur Er Chun suureen taisteluun vuonna 1619 Ming-dynastia lähetti 200 000-miheisen armeijan sotimaan Myöhemmän Jinin 60 000 miestä vastaan, joista Nurhaci itse johti kuutta lippukuntaa ja 45 000 miestä keskeisessä hyökkäyksessä, kun taas Dai Shan ja Hong Taiji kumpikin johtivat yhtä 7 000 miehen lippu­kuntaa sivustoilla. Viisi päivää kestäneen Sarhun taistelun jälkeen Ming-dynastian sotilaista yli 100 000 oli haavoittunut ja 70 % heidän muonastaan varastettu.

Hyökkäys palatsiin

Vuonna 1615 hovia kohtasi jälleen yksi skandaali. Muuan Zhan Chai (kiin. 张差) onnistui vain puinen sauva aseenaan karkottamaan palatsin portteja vartioineet eunukit ja murtautumaan Ci-Qingin palatsiin (kiin. 慈庆宫), jossa kruunun­prinssi asui. Lopulta Zhang Chai kuitenkin voitettiin ja vangittiin. Alustavissa kuulusteluissa häntä pidettiin mielen­vikaisena, mutta kun häntä myöhemmin kuulusteli Wang Zhicai (王之寀) -niminen tuomari, hän tunnusti kuuluneensa yhdessä kahden eunukin kanssa sala­liittoon, jota johti rouva Zheng. Zhang Chain tunnustuksen mukaan nämä kaksi olivat luvanneet hänelle palkkion hyökkäyksestä kruunun­prinssiä vastaan, mikä viittai siihen, että keisarin suosikki­jalka­vaimo oli mukana juonessa. Vaikka todisteet olivat vastaan­sanomattomat ja syytteet raskaat, keisari Wanli halusi kuitenkin säästää kahden rouva Zhengin hengen ja päätti itse tuomita asian. Hän syytti kaikesta eunukkeja, jotka teloi­tettiin samoin kuin Zhan Chaikin. Vaikka asia virallisesti saatiin nopeasti pois päivä­järjestyksestä, kansa ei sitä unohtanut, vaan se jäi pysyvästi tunnetuksi "palatsi­hyökkäys­tapauksena" (kiin. 梃擊案), yhtenä Ming-dynastian loppu­vaiheen kolmesta suuresta mysteeristä.

Perhe

Puoliso

Leskikeisarinna Xiaojing, aviomiehen eläessä arvonimeltään Keisarillinen jalosukuinen puoliso Wensu

Jalkavaimot

tunnusti Zhengin keisarinnaksi.

Pojat

Keisari Wanlilla oli kahdeksan poikaa. Heistä vanhimmasta tuli keisari Taichang. Kolme muuta kuoli hyvin nuorina, ja muut teloitettiin mantšuhallituksen ensimmäisinä vuosina.

Tyttäret

Keisari Wanlilla oli kymmenen tytärtä, joista kuitenkin muut paitsi kaksi ensimmäistä kuolivat lapsina.

Kuolema ja perintö

Wanlin hallituskausi vaikutti osaltaan Ming-dynastian häviöön. Hän oli haluton hallitsija, hänen kautenaan valta­kuntaan kohdistuivat suuret taloudelliset ja sotilaalliset paineet ja hallinto oli tyytymätön. Hän myös lähetti maakuntiin eunukkeja valvomaan kaivostoimintaa, mikä itse asiassa oli peiteltyä kiristystä. Tyytymättöminä ajalle tyypilliseen holtittomuuteen ryhmä oppineita ja poliittisia aktivisteja, jotka olivat lojaaleja Zhu Xille ja vastustivat Wang Yangmingiä, perustivat Donglin-liikkeen, poliittisen ryhmän, jonka tavoitteena oli kohentaa moraalia ja vaikuttaa hallitukseen.

Wanlin hallitsijakauden viimeisinä vuosina mantšut alkoivat tehdä hyökkäysretkiä Kiinan pohjois­rajoille. Heidän sota­retkensä johtivat lopulta Ming-dynastian syrjäyttämiseen vuonna 1644. On sanottu, että Ming-dynastian kukistuminen ei niinkään johtunut dynastian viimeisen keisarin Chongzhenin vaan Wanlin kelvottomasta hallinnosta.

Keisari Wanli kuoli vuonna 1620, ja hänet haudattiin Ming-dynastian hauta-alueelle Dinglingiin lähelle Pekingiä. Hänen hautansa on yksi alueen suurimmista ja toinen niistä kahdesta, jotka ovat avoinna yleisölle. Vuonna 1969 punaiset kaartit ryntäsivät Dinglingin museoon, vetivät Wanlin ja hänen kahden keisarinnansa maalliset jäännökset ylös haudasta, minkä jälkeen heidät postuumisti "tuomittiin" ja poltettiin. Samalla tuhottiin tuhansia esineitä.

Vuonna 1997 Kiinan yleisen turvallisuuden ministeriö julkaisi kirjan huumeiden väärin­käytöstä. Siinä sanotaan, että keisari Wanlin jäännöksiä oli tutkittu vuonna 1958 ja niiden oli todettu sisältäneen morfiinijäämiä, jotka osoittivat hänen käyttäneen jatkuvasti ja runsaasti oopiumia. Frank Dikötterin mukaan madakia kuitenkin toivat Kiinaan ensimmäisenä hollantilaiset kauppiaat vuosien 1624 ja 1660 välillä. Sitä ennen Kiinassa oli käytetty oopiumia vain lääkinnällisiin tarkoituksiin. Mikäli tämä pitää paikkansa, keisari Wanli ei voinut olla riippuvainen oopiumin poltosta.

Toisaalta korealaiset ovat kautta vuosi­satojen olleet keisari Wanilille hyvin kiitollisia siitä, että hän pelasti Choseon-dynastian japani­laisten hyökkäyk­seltä. Vielä 1990-luvulla Wanli oli Koreassa hyvin kunnioi­tettu henkilö.

Monessa suhteessa Wanli muistuttaa monia muita Kiinan keisareita, jotka olivat valta­kautensa alussa menes­tyksek­käitä mutta joiden myöhempi huono hallitus­tapa johti dynastioiden rappioon. Sellaisiva ovat olleet esimerkiksi Tang-dynastian keisarit Gaozong ja Xuanzong sekä myöhemmin Qing-dynastian keisari Qianlong.

Lähteet

  1. Edward L. Shaughnessy: Kiehtova Kiina, s. 38. Suomentanut Riitta Bergroth. Gummerus, 2006. ISBN 951-20-7160-6.
  2. a b c ”Kiina”, Otavan iso Fokus, 3. osa (Ip–Kp), s. 1806. Otava, 1973. ISBN 951-1-00051-9.
  3. Carrington L. Goodrich, Fang Chaoying: Dictionary of Ming Biography. New York: Columbia University Press, 1976. ISBN 0-231-03801-1.
  4. Zheng Yangwen: The Social Life of Opium in China, s. 18–19. Cambridge: Cambridge University Press, 2005. ISBN 0-521-84608-0.
  5. Frank Dikötter, Lars Peter Laamann, Zhou Xun: Narcotic Culture: A History of Drugs in China, s. 32. Chicago: University of Chicago Press, C. Hurst & Co. Publishers, 2004. ISBN 1-85065-725-4.
  6. Frank Dikötter, Lars Peter Laamann, Zhou Xun: Narcotic Culture: A History of Drugs in China, s. 24–31. Chicago: University of Chicago Press, C. Hurst & Co. Publishers, 2004. ISBN 1-85065-725-4.
Edeltäjä:
Longqing
Kiinan keisari
1572–1620
Seuraaja:
Taichang