Xiongnut

Xiongnujen hallitseman alueen rajat 200-luvulla eaa.

Xiongnut (kiin. 匈奴, mong. Хүннү улс, ven. Ху́нну) oli nomadikansa, joka asui Pohjois-Kiinassa Ilin tasangoilta Mongolian maanviljelysalueille saakka ulottuvalla alueella. He asuivat pohjoisessa Kiinassa ainakin Qin- ja Han-dynastioiden aikana 221 eaa. – 220 jaa. Joidenkin tietojen mukaan heitä oli siellä vielä 300–430 jaa., jolloin Pohjois-Kiinassa hallitsivat barbaarikansat.

Xiongnut sotivat naapurikansojen, kuten Dingling- ja Yuezhi-heimon, kanssa. He hyökkäsivät myös Shaanxin alueelle.

Xiongnuilla oli valtakunta, jonka ensimmäinen johtaja oli Touman (noin 220–209 eaa.). Toinen merkittävä hallitsija oli nimeltään Modu (noin 209–174 eaa.).

Samoihin aikoihin Keltaisenjoen seudulla oli Ordoksen kulttuuri.

Jotkut tutkijat ovat 1700-luvulta asti esittäneet, että Eurooppaan 300-luvulla tyhjästä ilmestyneet hunnit olivat xiongnuja. Nykytutkijat eivät kuitenkaan pidä tätä teoriaa uskottavana todisteiden puutteen vuoksi.

Kieli

Xiongnujen joukossa oli useita kansoja ja kieliä, mutta mahdollisesti varsinainen xiongnujen kieli on ollut jenisiläissukuinen kieli. Esimerkkejä samanlaisuuksista on xiongun sana "sakdak" 'kenkä' ja ketin sana "saagdi" 'kenkä', sekä xiongun "kʷala" 'poika', arinin kielen "bikjal" 'poika' ja ketin "qalek" 'lapsenlapsi'. Kieli on ollut todennäköisesti läheistä sukua pumpokolille.

Lähteet

  1. Ulrich Theobald: Chinese History – Xiongnu Chinaknowledge. 15.12.2012. Viitattu 5.2.2015. (englanniksi)
  2. The Xiongnu Empire All Empires. Viitattu 7.2.2015. (englanniksi)
  3. Joshua J. Mark: Huns World History Encyclopedia. 25.4.2018. Viitattu 22.4.2022.
  4. Alexander Vovin: Did the Xiongnu Speak a Yeniseian Language?

Aiheesta muualla