Tässä artikkelissa käsittelemme aihetta Äänen tallennus, joka on herättänyt mielenkiintoa ja keskustelua useilla aloilla. Äänen tallennus on kiinnittänyt asiantuntijoiden, ammattilaisten ja suuren yleisön huomion sen merkityksellisyyden ja vaikutuksensa vuoksi arjen eri alueilla. Kautta historian Äänen tallennus:llä on ollut ratkaiseva rooli yhteiskunnan, kulttuurin ja teknologian kehityksessä, ja se on vaikuttanut merkittävästi siihen, miten ymmärrämme ympäröivän maailman. Seuraavilla riveillä tutkimme yksityiskohtaisesti Äänen tallennus:n tärkeimpiä näkökohtia, jotta voimme tarjota kattavan ja rikastuttavan näkemyksen tästä erittäin tärkeästä aiheesta.
Äänen tallentamisella tarkoitetaan puheen, musiikin tai muun ääniaineksen[1] tallennusta myöhemmin toistettavaan muotoon, tai siirtämistä alkuperäisestä toiseen formaattiin. Ääntä voidaan tallentaa usealla eri tavalla: mekaanisesti, magneettisesti tai optisesti.
Digitaalisessa tallentamisessa ääni muunnetaan mikrofonin ja AD-muuntimen kautta numeeriseen muotoon. Äänen tallentamisessa käytettäviä tiedostomuotoja ovat muun muassa WAV, MP3 ja FLAC.
Ensimmäinen laite, joka myös toisti tallentamaansa ääntä, oli Thomas Alva Edisonin kehittämä fonografi, joka perustui mekaaniseen äänentallennukseen[2]. Tätä ennen ranskalainen Édouard-Léon Scott de Martinville oli patentoinut vuonna 1857 fonoautografin, joka muutti äänen visuaaliseen muotoon[3]. Fyysisille levyille tallentaminen tuli mahdolliseksi gramofonin keksimisen myötä 1889.[4]
Äänentallennuksella tuotettua esitystä voi kutsua myös äänitteeksi; magneettinauhalle tehtyä äänentallennusta nauhoitteeksi.[5]
Musiikin äänittäminen perustui alkuaikoina siihen, että koko yhtye äänitti harjoittelemansa kappaleen samalla kerralla samalle ääniraidalle. Tämä oli yleistä vielä 1960-luvulle asti, mistä alkaen moniraitaäänitys on vakiintunut. Moniraitaäänityksessä kaikki äänet ja soittimet voidaan äänittää erikseen, ja ne lopulta masteroidaan samalle äänitteelle.[6]