Tässä artikkelissa analysoidaan Ahmad Jamal:n merkitystä nyky-yhteiskunnassa. Ahmad Jamal on ollut toistuva teema eri aloilla politiikasta teknologiaan, mukaan lukien koulutus ja ympäristö. Se on aihe, joka on synnyttänyt keskustelua, kiistoja ja uusia löytöjä vuosien varrella. Ahmad Jamal on osoittautunut perustavanlaatuiseksi ihmisten elämässä, ja se vaikuttaa heidän päätöksiinsä, elämäntapaansa ja tapaansa kohdata päivittäiset haasteet. Tässä artikkelissa tarkastellaan, miten Ahmad Jamal on kehittynyt ajan myötä ja miten se on vaikuttanut yhteiskuntaan. Lisäksi selvitetään Ahmad Jamal:n tulevaisuuden ennusteita ja sen mahdollista vaikutusta jokapäiväiseen elämään.
Ahmad Jamal | |
---|---|
![]() Ahmad Jamal basisti James Cammackin kanssa |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 2. heinäkuuta 1930 Pittsburgh, Pennsylvania, Yhdysvallat |
Kuollut | 16. huhtikuuta 2023 (92 vuotta) Ashley Falls, Massachusetts, Yhdysvallat |
Ammatti | muusikko |
Muusikko | |
Taiteilijanimi | Ahmad Jamal |
Aktiivisena | 1948–2023 |
Tyylilajit | jazz |
Soittimet | piano |
Yhtyeet | mm. George Hudsonin yhtye, Joe Kennedy Jr.:n kvartetti, The Three Strings |
Levy-yhtiöt | OKeh, Parrot, Epic, Argo, Atlantic, Dreyfus, Impulse, Telarc |
Aiheesta muualla | |
www.ahmadjamal.com | |
|
Ahmad Jamal (2. heinäkuuta 1930 Pittsburgh, Pennsylvania, Yhdysvallat – 16. huhtikuuta 2023 Ashley Falls, Massachusetts, Yhdysvallat[1]) oli yhdysvaltalainen jazzpianisti. Hänet tunnetaan erityisesti melodisesta improvisoinnistaan ja minimalistisesta soittotyylistään, jolla oli merkittävä vaikutus 50-luvun lopun jazzmusiikkiin.[2][3] Monet myöhemmät pianistit, kuten Bill Evans, Red Garland, Herbie Hancock, Keith Jarrett ja McCoy Tyner, ovat ottaneet vaikutteita Jamalin soittotyylistä.[4][5] Miles Davis arvosti Jamalia suuresti ja halusi pianistinsa Garlandin jäljittelevän Jamalin soittotyyliä mahdollisimman tarkasti.[2]
Ahmad Jamal, alkuperäiseltä nimeltään Frederick Russell Jones, syntyi Pittsburghissa 2. heinäkuuta vuonna 1930. Hän oli lapsesta alkaen musiikillisesti lahjakas ja aloitti pianonsoiton kolmevuotiaana. Muodollista pianokoulutusta hän sai seitsemänvuotiaasta lähtien. Hän innostui jazzmusiikista kuultuaan Erroll Garnerin soittoa ja alkoi 17-vuotiaana keikkailla pianistina.[6] Jamalin uran alkuaikojen tärkeitä vaikuttajia olivat muun muassa Duke Ellingtonin, Earl Hinesin ja Count Basien big bandit, klassiset säveltäjät, kuten Claude Debussy ja Maurice Ravel, sekä myöhemmin Garnerin, Art Tatumin ja Nat King Colen pianotriot.[4]
Jamalin ammattilaisura alkoi vuonna 1948 George Hudsonin yhtyeessä, ja myöhemmin hän siirtyi Joe Kennedy Jr:n kvartettiin, jonka mukana hän nauhoitti albumin Chamber Music of the New Jazz. Ensimmäisen oman bändinsä, trion nimeltään The Three Strings, Jamal perusti vuonna 1951. Kokoonpanoon kuuluivat kitaristi Ray Crawford ja basisti Eddie Calhoun. Vuonna 1956 Jamal vaihtoi piano-basso-rummut-formaattiin, josta hänet parhaiten tunnetaan.[6] Rumpali Vernell Fournierin ja basisti Israel Crosbyn kanssa hän soitti Chicagon Pershing-hotellin vakituisena yhtyeenä.[7] He nauhoittivat vuonna 1958 huippusuositun live-albumin At the Pershing: But Not for Me, joka sisälsi muun muassa Jamalin tunnetuksi tulleen sovituksen kappaleesta ”Poinciana” sekä George Gershwinin säveltämän nimikkoraidan ”But Not for Me”. Albumi pysyi Billboardin listalla yli kaksi vuotta, pitempään kuin yksikään jazzalbumi siihen asti.[6][7]
Trioformaatin lisäksi Jamal on soittanut myös muissa kokoonpanoissa, muun muassa orkesterien kanssa. 1970-luvun lopulla hän alkoi kokeilla sähköisten instrumenttien sisällyttämistä musiikkiinsa.[3] Jamal alkoi 1980-luvun alussa siirtyi popstandardeista alkuperäissävellyksiin, ja 1990-luvulla hän julkaisi useita albumeita vastauksena akustisen jazzin kiinnostuksen kasvuun.