Nykymaailmassa Arabialainen kirjaimisto on saavuttanut ennennäkemättömän merkityksen. Olipa kyseessä työpaikalla, akateeminen, kulttuurinen tai sosiaalinen, Arabialainen kirjaimisto:stä on tullut yleinen kiinnostava aihe, joka herättää uteliaisuutta ja ymmärryksen tarvetta. Tämä ilmiö on synnyttänyt loputtomia keskusteluja, tutkimusta ja pohdiskelua sen vaikutuksista ja merkityksestä nyky-yhteiskunnassa. Tässä artikkelissa tutkimme perusteellisesti Arabialainen kirjaimisto:een liittyviä eri näkökohtia sen historiallisesta alkuperästä sen vaikutuksiin ihmisten jokapäiväisessä elämässä. Yksityiskohtaisen analyysin avulla pyrimme valaisemaan tätä aihetta ja tarjoamaan uusia näkökulmia, joiden avulla voimme ymmärtää sen merkityksen nykymaailmassa.
Arabialainen kirjaimisto on kirjaimisto, jota käytetään muun muuassa arabian ja persian kirjoittamiseen. Kirjoitussuunta on oikealta vasemmalle, ylhäältä alas. Kirjaimistossa ei ole erikseen isoja ja pieniä kirjaimia. Kirjoitus muistuttaa kaunokirjoitusta siten, että kirjaimet kirjoitetaan yhteen toisiinsa ja niiden muoto vaihtelee kirjaimen sijaintipaikan sanassa mukaan. Tämä antaa myös mahdollisuuden kalligrafisiin erikoisuuksiin.
Myös kašmiria (devanagarin rinnalla), kurdia (latinalaisten aakkosten rinnalla), pandžabia (gurmukhin ohella), paštoa, ja urdua kirjoitetaan arabialaisin kirjaimin.
Ennen lokakuun vallankumousta monia Keski-Aasian kieliä (azeri, uzbekki, kirgiisi, tadžikki, kazakki, turkmeeni) kirjoitettiin myös arabialaisilla kirjaimilla, joista 1920-luvulla siirryttiin latinalaisiin kirjaimiin, 1940-luvulla kyrillisiin kirjaimiin ja osassa näistä edelleen 1990-luvulla taas latinalaisiin aakkosiin.
Turkissa siirryttiin arabialaisesta kirjaimistosta latinalaiseen kirjaimistoon Mustafa Kemal Atatürkin aloittaman laajan uudistusohjelman yhteydessä.
Tataarit (myös Suomessa) kirjoittivat arabialaisilla kirjaimilla ennen siirtymistä latinalaisiin.[1]
Arabialainen kirjaimisto voidaan jäljittää aramean nabatealaisen murteen kirjoittamiseen käytettyyn nabatealaiseen aakkostoon, joka puolestaan periytyi foinikialaisesta kirjaimistosta. Koraanin kirjoittamista edeltäneeltä ajalta arabialaisesta kirjoituksesta on säilynyt vain muutamia hajaesimerkkejä.
Arabian kielen kirjoittamiseen käytetään 28 kirjainta. Muiden kielien, kuten persian ja urdun kirjoittamisessa käytetään lisäkirjaimia. Arabian kielessä kirjoitukseen ei yleensä merkitä lainkaan lyhyitä vokaaleja tai kaksoiskonsonantteja, eikä monissa tietokoneohjelmissa ja matkapuhelimissa ole edes mahdollisuutta käyttää vokalisointia. Merkittävin poikkeus on Koraani, jossa vokaalimerkintöjä on käytettävä. Pitkillä vokaaleilla (/a:/, /u:/ ja /i:/) on omat kirjaimensa.
Kirjainten ns. abjadī-järjestys on:
أ | ب | ج | د | ه | و | ز | ح | ط | ي | ك | ل | م | ن | س | ع | ف | ص | ق | ر | ش | ت | ث | خ | ذ | ض | ظ | غ |
ʼ | b | ǧ | d | h | w | z | ḥ | ṭ | y | k | l | m | n | s | ʻ | f | ṣ | q | r | š | t | ṯ | ḫ | ḏ | ḍ | ẓ | ġ |
Muistisääntö:
tai
Arabialaista kalligrafiaa eli kaunokirjoitustaidetta käytetään paljon islamilaisessa arkkitehtuurissa, koristelussa, kolikoissa ja Koraanissa. Kalligrafia on noussut arvostettuun asemaansa islamilaisessa maailmassa koska ihmisten piirtäminen on nähty epäjumalien palvontana. Yleisimpiä kaunokirjoitustyylejä ovat pyöreälinjainen naskh ja korkeaviivainen thuluth.[2][3]