Axel Kyander

Nykymaailmassa Axel Kyander:stä on tullut erittäin tärkeä ja kiinnostava aihe monille ihmisille. Axel Kyander on herättänyt asiantuntijoiden ja fanien huomion yhteiskunnallisista vaikutuksistaan ​​arjen eri osa-alueisiin. Historiallisen taustan ja nykyajan merkityksen vuoksi on selvää, että Axel Kyander on aihe, joka ansaitsee syvällisen tutkimisen. Tässä artikkelissa analysoimme Axel Kyander:n eri näkökohtia ja tarkastelemme sen vaikutuksia eri alueilla, jotta voimme tarjota kattavan kuvan sen merkityksestä ja vaikutuksesta nykymaailmassa.

Axel Kyander
Henkilötiedot
Syntynyt14. toukokuuta 1838
Mäntyharju
Kuollut12. huhtikuuta 1920
Mäntyharju
Ammatti kauppias
valtiopäivämies
kunnallisneuvos
kuntakokouksen puheenjohtaja
Vanhemmat Johan Henrik Kyander
Helena Hokkanen
Puoliso Hilma Charlotta von Pfaler

Axel Kyander, (14. toukokuuta 1838 Mäntyharju – 12. huhtikuuta 1920 Mäntyharju) oli suomalainen kauppias, maanviljelijä, moninkertainen valtiopäivämies, kunnallisneuvos, kuntakokouksen puheenjohtaja ja ritari venäläisessä Pyhän Stanislauksen ritarikunnassa.

Venäjän Pyhän Stanislauksen ritarikunta, tässä kuitenkin 1. luokan arvomerkki.

Kyanderin vanhemmat olivat maanviljelijä ja varanimismies Johan Henrik Kyander (1805–1850) ja Helena Hokkanen (–1891). Kyander kasvoi Pekkalan maatilalla Mäntyharjulla. Hän avioitui vuonna 1865 Hilma Charlotta von Pfalerin (1837–1894) kanssa, joka oli Heinäveden nimismies Fredrik von Pfalerin ja Anna Maria Hjelmmanin tytär.[1] Kyander piti maaseutukauppaa Mäntyharjulla vuodesta 1860 ja toimi kauppiaana Mikkelissä 1880-luvulta alkaen. Hän oli kunnallisneuvos ja kuntakokouksen puheenjohtaja Mäntyharjulla useisiin otteisiin. Hän osallistui Mäntyharjun tuomiokunnan edustajana  talonpoikaissäädyssä valtiopäiville 1872, 1882, 1885, 1888, 1891 ja 1897.[1][2] Vuonna 1893 Akseli Kyander lyötiin Pyhän Stanislauksen ritarikunnan 3. luokan ritariksi.[1] Kyander omisti Ryönän hovin Mäntyharjulla 1888–1899.[3]

Lähteet

  1. ↑ a b c Bergholm, Axel, toim.: Sukukirja. Suomen aatelittomia sukuja, s. 751f. (Osa I) Helsinki: Suomen muinaismuistoyhdistys, 1901.
  2. ↑ Viljo Hytönen: Talonpoikaissäädyn historia. II Osa: Säädyn jäsenet, sihteerit ja tulkit, s. 147–148. Helsinki: Otava, 1926.
  3. ↑ Herrasväen asuinpaikat - Eteläsavon kartanot ja kartanoiksi kutsutut kirjasto.mikkeli.fi. Viitattu 1.1.2017.

Kirjallisuutta

  • Wirilander, Kaarlo: Herrasväkeä. Suomen säätyläistö 1721-1870. Helsinki: Suomen historiallinen seura, 1974. ISBN 951-9254-00-5