Cerium(IV)sulfaatti

Tämä artikkeli käsittelee aihetta Cerium(IV)sulfaatti, joka on ollut erittäin kiinnostava ja merkityksellinen eri yhteyksissä kautta historian. Alun perin Cerium(IV)sulfaatti on herättänyt uteliaisuutta ja keskustelua asiantuntijoiden ja fanien keskuudessa luoden loputtomasti teorioita, tutkimuksia ja tutkimuksia, jotka pyrkivät ymmärtämään täysin sen merkitystä ja vaikutuksia yhteiskuntaan. Vuosien varrella Cerium(IV)sulfaatti on ollut tärkeässä roolissa eri aloilla kulttuurista ja taiteesta tieteeseen ja teknologiaan, jättäen lähtemättömän jäljen ihmiskuntaan. Tässä mielessä on olennaista analysoida ja pohtia Cerium(IV)sulfaatti:tä, sen monia puolia ja sen vaikutusta nykymaailmaan.

Cerium(IV)sulfaatti
Tunnisteet
CAS-numero 13590-82-4
PubChem CID 159684
Ominaisuudet
Molekyylikaava Ce(SO4)2
Moolimassa 332,26
Ulkomuoto Keltainen kiteinen aine
Sulamispiste 350 °C (hajoaa)[1]
Tiheys 3,91 g/cm3<(tetrahydraatti)[2]
Liukoisuus veteen 96,6 g/l (20 °C)[2]

Cerium(IV)sulfaatti (Ce(SO4)2) on cerium- ja sulfaatti-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Yhdistettä käytetään reagenssina analyyttisessä kemiassa ja orgaanisen kemian synteeseissä.

Ominaisuudet, valmistus ja käyttö

Huoneenlämpötilassa cerium(IV)sulfaatti on keltaista kiteistä ainetta. Kidevedettömän yhdisteen lisäksi tunnetaan kidevedellinen tetrahydraatti (Ce(SO4)2). Kidevesi poistuu rakenteesta kuumennettaessa. Cerium(IV)sulfaatti liukenee veteen, mutta myös hydrolysoituu. Aine on vahva hapetin.[1][3][4][5]

Cerium(IV)sulfaattia valmistetaan cerium(IV)oksidin ja väkevän rikkihapon välisellä reaktiolla.[1]

CeO2 + 2 H2SO4 → Ce(SO4)2 + 2 H2O

Cerium(IV)sulfaattia käytetään titrausliuoksena hapetus-pelkistystitrauksiin kuuluvassa cerimetrisessä titrauksessa. Sitä voidaan käyttää myös hapettimena ja katalyyttinä orgaanisen kemian synteeseissä.[1][3][5]

Lähteet

  1. ↑ a b c d Pradyot Patnaik: Handbook of inorganic chemicals, s. 204-205. McGraw-Hill Professional, 2002. ISBN 9780070494398 (englanniksi)
  2. ↑ a b William M. Haynes, David R. Lide, Thomas J. Bruno: CRC Handbook of Chemistry and Physics, s. 4–57. (39th Edition) CRC Press, 2012. ISBN 978-1439880494 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 6.8.2022. (englanniksi)
  3. ↑ a b E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 522. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3
  4. ↑ Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 1705. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 6.8.2022. (englanniksi)
  5. ↑ a b Karl Gschneidner Jr., Jean-Claude Bünzli, Vitalij Pecharsky: Handbook on the Physics and Chemistry of Rare Earths, s. 290, 304. Academic Press, 2006. ISBN 978-0-12-352651-9 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 6.8.2022. (englanniksi)