Chris Froome:n artikkelissa tarkastelemme sarjaa näkökulmia ja pohdintoja tästä aiheesta, joka on kiinnittänyt monien huomion. Sen alkuperästä sen nykyiseen vaikutukseen tutkimme sen merkitystä nykymaailmassa ja kuinka se on vaikuttanut yhteiskunnan eri osa-alueisiin. Yksityiskohtaisten analyysien ja asiantuntijalausuntojen avulla esittelemme laajan ja täydellisen näkemyksen Chris Froome:stä, tavoitteenamme ymmärtää sen merkitys ja vaikutus arjen eri osa-alueilla.
Chris Froome | |
---|---|
Chris Froome Critérium du Dauphiné'ssa 2013. |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Christopher Froome |
Syntynyt | 20. toukokuuta 1985 |
Kansalaisuus |
![]() ![]() |
Pyöräilijä | |
Joukkue | Israel-Premier Tech |
Laji | maantie |
Rooli | ajaja |
Ajajatyyppi | yleisajaja |
Ura | |
Amatöörijoukkue(et) | |
2007 | Konica Minolta |
Ammattilaisjoukkue(et) | |
2008–2009 2010–2020 2021– |
Barloworld Team Sky / Team Ineos Israel Start-Up Nation / Israel-Premier Tech |
Suurimmat voitot | |
Ranskan ympäriajo 2013, 2015, 2016, 2017, 7 etappia |
|
Tiedot päivitetty: 2. tammikuuta 2023 |
|
Aiheesta muualla | |
www.chris-froome.com | |
|
Mitalit | |||
---|---|---|---|
Maa: ![]() | |||
Miesten pyöräily | |||
![]() | |||
![]() |
Lontoo 2012 | aika-ajo | |
![]() |
Rio de Janeiro 2016 | aika-ajo | |
Maantiepyöräilyn MM-kilpailut | |||
![]() |
Bergen 2017 | aika-ajo | |
Maa: ![]() | |||
Afrikan kisat | |||
![]() |
Alger 2007 | maantieajo |
Christopher "Chris" Froome (s. 20. toukokuuta 1985 Nairobi) on kenialaissyntyinen maantiepyöräilijä[1], joka on edustanut Britanniaa vuodesta 2008 lähtien[2]. Hän aloitti pyöräilyuransa maastopyöräilijänä Etelä-Afrikassa. Ammattilaisuransa hän aloitti Barloworldissa 2008–2009, edusti Team Sky / Team Ineosia vuosina 2010–2020 ja Israel Start-Up Nation / Israel-Premier Techiä vuodesta 2021 lähtien. Hän on voittanut Ranskan ympäriajon neljä kertaa, vuosina 2013, 2015, 2016 ja 2017, Espanjan ympäriajon 2011 ja 2017 sekä Italian ympäriajon 2018.[1]
Froome voitti Espanjan ympäriajossa 2011 Pena Cabargan nousuun päättyneen 17. etapin kukistettuaan loppukirissä Juan José Cobon[3]. Froome sijoittui kokonaiskilpailussa alun perin toiseksi 13 sekuntia Cobolle hävinneenä[4]. Cobo menetti kuitenkin voittonsa dopingrikkomuksen vuoksi 2019, ja Froome nousi kokonaiskilpailun voittajaksi[5]. Ranskan ympäriajossa 2012 hän voitti La Planche des Belles Fillesin nousuun päättyneen 7. etapin ennen Cadel Evansia ja Bradley Wigginsiä.[6] Kokonaiskilpailussa hän sijoittui toiseksi kolme minuuttia 21 sekuntia maanmiehelleen ja tallitoverilleen Bradley Wigginsille hävinneenä.[7] Lontoon olympialaisten aika-ajossa hän sai pronssia Wigginsin ja Tony Martinin jälkeen.[8]
Froome voitti 2013 Tour de Romandien 54 sekunnin erolla Simon Špilakiin[9] ja Critérium du Dauphinén 58 sekuntia ennen Richie Portea[10]. Ranskan ympäriajon hän voitti neljän minuutin 20 sekunnin erolla Nairo Quintanaan[11]. Hän siirtyi kokonaiskilpailun johtoon voitettuaan Pyreneillä ajetun kahdeksannen etapin 51 sekunnin erolla tallitoveriinsa Richie Porteen[12]. Hän voitti myös Mont Ventoux'lle päättyneen 15. etapin 29 sekunnin erolla Nairo Quintanaan[13] sekä Alpeilla ajetun aika-ajoetapin yhdeksän sekuntia ennen Alberto Contadoria[14].
Froome voitti Tour de Romandien jälleen 2014 kukistettuaan Simon Špilakin 28 sekunnilla[15]. Saman vuoden Espanjan ympäriajossa hän sijoittui toiseksi minuutin ja 10 sekuntia Alberto Contadorille hävinneenä[16]. Hän voitti 2015 Critérium du Dauphinén kymmenen sekunnin erolla Tejay van Gardereniin[17]
Froome piti Ranskan ympäriajossa 2015 johtajan paitaa neljännellä etapilla[18]. Hän siirtyi kokonaiskilpailun johtoon uudelleen, kun kilpailua johtanut Tony Martin joutui keskeyttämään kuudennen etapin jälkeen[19], ja piti johtonsa kilpailun loppuun saakka[20]. Hän voitti La Pierre Saint Martinin nousuun päättyneen kymmenennen etapin karattuaan irtiottoon 6,5 kilometriä ennen maalia[21]. Hän voitti kokonaiskilpailun minuutin ja 12 sekunnin erolla Nairo Quintanaan. Hän voitti myös mäkikirikilpailun yhdentoista pisteen erolla Quintanaan.[22]
Froome voitti 2016 Critérium du Dauphinén 12 sekuntia ennen Romain Bardet'ta[23]. Ranskan ympäriajossa hän voitti Pyreneillä ajetun kahdeksannen etapin siirtyen samalla kokonaiskilpailun johtoon. Hän voitti myös 18. etapin, mäkisessä maastossa ajetun aika-ajon. Kokonaiskilpailun hän voitti neljän minuutin ja viiden sekunnin erolla Bardet'hen.[18] Olympialaisissa 2016 Froome sai jälleen aika-ajossa pronssia[24]. Espanjan ympäriajossa hän voitti Pena Cabargaan päättyneen 11. etapin ja aika-ajona ajetun 19. osuuden[18]. Kokonaiskilpailussa hän sijoittui toiseksi minuutin ja 23 sekuntia Nairo Quintanalle hävinneenä[25].
Ranskan ympäriajossa 2017 Froome siirtyi kokonaiskilpailun johtoon oltuaan viidennellä etapilla kolmas. Hän menetti johtopaikkansa 12. etapin jälkeen, mutta otti sen takaisin kaksi etappia myöhemmin.[18] Hän voitti kokonaiskilpailun lopulta 54 sekunnin erolla Rigoberto Urániin[26]. Saman vuoden Espanjan ympäriajossa hän siirtyi johtoon oltuaan kolmannella etapilla kolmas. Hän voitti Cumbre del Soliin päättyneen yhdeksännen etapin ja Logroñoon päättyneen aika-ajoetapin.[18] Hän voitti kokonaiskilpailun kahden minuutin ja 15 sekunnin erolla Vincenzo Nibaliin[27]. Saman vuoden Bergenin MM-kilpailuissa hän saavutti aika-ajossa pronssia.[18]
Italian ympäriajossa 2018 Froome voitti Monte Zoncolanille päättyneen 14. etapin kuuden sekunnin erolla Simon Yatesiin.[28] Bardonecchiaan päättyneen 19. etapin hän voitti 80 kilometrin irtioton jälkeen kolmen minuutin erolla Richard Carapaziin.[29] Kokonaiskilpailun hän voitti 46 sekunnin erolla Tom Dumouliniin.[30] Hänestä tuli kolmas pyöräilijä, joka on voittanut kolme peräkkäistä suurta ympäriajoa. Aiemmin samaan olivat pystyneet Eddy Merckx 1972–1973 ja Bernard Hinault 1982–1983.[31] Saman vuoden Ranskan ympäriajossa hän sijoittui kolmanneksi.[18]
Froome loukkaantui vakavasti kaaduttuaan kovassa vauhdissa ja törmättyään seinään ennen vuoden 2019 Critérium du Dauphinén neljättä etappia. Hän mursi lantionsa, oikean reisiluunsa, kylkiluitaan ja oikean kyynärpäänsä.[32] Hän palasi kilpailuihin helmikuussa 2020, mutta ei ole voittanut onnettomuutensa jälkeen yhtään kilpailua.[18]
Lähde: Cycling Archives[1]