Tässä artikkelissa tutkimme Eino Kuusi:n aihetta perusteellisesti, tarkastelemme sen alkuperää, kehitystä ja merkitystä nykyään. Eino Kuusi on herättänyt suurta kiinnostusta ja keskustelua niin asiantuntijoiden kuin harrastajienkin keskuudessa yhteiskunnallisen vaikutuksensa ja jokapäiväisen elämämme eri osa-alueisiin. Seuraavilla sivuilla tutkimme Eino Kuusi:n monia puolia ja analysoimme sen vaikutuksia niinkin erilaisilla aloilla kuin tiede, kulttuuri, politiikka ja talous. Yksityiskohtaisen ja kattavan lähestymistavan avulla tämän artikkelin tavoitteena on tarjota täydellinen ja ajan tasalla oleva näkemys Eino Kuusi:stä ja antaa lukijoille syvemmän käsityksen sen merkityksestä nykymaailmassa.
Eino Akseli Kuusi (vuoteen 1905 Granfelt; 19. helmikuuta 1880 Helsinki – 26. toukokuuta 1936 Helsinki) oli suomalainen sosiaalipoliitikko, professori ja ministeri.
Eino Kuusi kuului Granfelt-aatelissukuun.[1] Hänen vanhempansa olivat kansanvalistaja ja raittiusmies Aksel August Granfelt sekä opettaja ja kirjailija Mandi Granfelt.[2]
Kuusi pääsi ylioppilaaksi 1898, valmistui filosofian kandidaatiksi 1904 ja väitteli tohtoriksi 1915. Kuusen väitöskirjan aiheena oli silloin Suomessa ajankohtainen talviajan työttömyys, joka vaivasi etenkin suurten kaupunkien ulkotyöväkeä. Kuusi toimi muun muassa Tarton yliopistossa käytännön taloustieteen professorina sekä Yhteiskunnallisessa Korkeakoulussa sosiaalipolitiikan opettajana ja rehtorina. Hän toimi sosiaaliministerinä Cajanderin I hallituksessa 1922. Hän oli hallituksessa ammattiministerinä.
Eino Kuusi avioitui vuonna 1907 Hanna Bergmanin (1881–1969) kanssa, ja heille syntyi neljä lasta joista yksi oli ulkoministeriön arkistonhoitaja Reino Kuusi. Eino Kuusen veljen Aarne Kuusen poikia olivat kansanrunoudentutkija Matti Kuusi ja yhteiskuntatieteilijä Pekka Kuusi. Hänen toisen veljensä, rovasti ja kirjailija Ilmari Kuusen tytär oli taidemaalari ja graafikko Helmi Kuusi.[3]
Edeltäjä: Vilkku Joukahainen |
Suomen sosiaaliministeri 1922 |
Seuraaja: Oskari Mantere |