Esquilinus

Tämä artikkeli käsittelee aihetta Esquilinus, joka on herättänyt useita keskusteluja ja herättänyt kiinnostusta yhteiskunnan eri sektoreilla. Esquilinus on ajankohtainen aihe, jota on tutkittu eri yhteyksissä ja tieteenaloilla. Ajan myötä Esquilinus on käynyt läpi erilaisia ​​muutoksia ja saanut erilaisia ​​merkityksiä, mikä tekee siitä erittäin monimutkaisen ja laajan aiheen. Siksi on olennaista analysoida perusteellisesti Esquilinus:n kattamia eri näkökohtia ja ulottuvuuksia, jotta voidaan ymmärtää sen laajuus ja vaikutus eri alueilla. Tutkimalla sen alkuperää, kehitystä ja seurauksia, sen tarkoituksena on tarjota kattava ja objektiivinen näkemys Esquilinus:stä, jonka tarkoituksena on edistää tämän aiheen ymmärtämistä ja pohdintaa.

Esquilinus
Esquilinus mons
Tyyppi
kukkula
Sijainti
Korkeus merenpinnasta
58 mView and modify data on Wikidata
Kartta
Koordinaatit

muokkaa - muokkaa wikitekstiä - muokkaa WikidataaTietolaatikon dokumentaatio

Esquilinus (lat. Esquilinus mons, alun perin Esquiliae, myös Aesquilinus mons/collis; m.kreik. Ἐσκυλίνον, Eskylinon, ital. Esquilino) on yksi Rooman seitsemästä kukkulasta. Se on kukkuloista itäisin ja laajin ja sijaitsee Viminaliksen eteläpuolella.[1][2][3][4]

Maantiede

Esquilinus on oikeastaan Roomasta Anio (nyk. Aniene) -joen laaksoon ulottuva ylätasanko. Rooman kaupungin alueella se koostuu kahdesta kielekkeestä, jotka luettiin alun perin omiksi kukkuloikseen. Ne ovat suurempi eteläinen kieleke, joka tunnettiin nimellä Oppius (Oppius mons), ja pienempi pohjoinen kieleke, joka tunnettiin nimellä Cispius (Cispius mons).[2][5] Esquilinuksen läntisin pää, joka luettiin myöhemmin osaksi Oppiusta, tunnettiin myös nimellä Fagutal.[6] [7] Esquilinus on Rooman seitsemästä kukkulasta alueeltaan laajin.[8]

Rooman seitsemän kukkulaa.

Neljän alueen kaupungin toinen alue oli Regio Esquiliae.[1][9] Se käsitti Oppiuksen, Cispiuksen, Suburan ja Argiletumin. Alueen itärajana on täytynyt olla muinainen nekropoli, joka alkoi nykyisen San Martino ai Monti -kirkon läheltä. Serviuksen muurin rakentamisen jälkeen alueen itäraja todennäköisesti yhtyi muuriin, ja viereinen alue sen ulkopuolella järjestettiin Pagus Montanukseksi. Tasavallan loppupuolella Puticuli-haudat sijaitsivat ultra Esquilias, Esquilinuksen tuolla puolen.[1][10] Tämä alue oli aluksi hyvin metsäinen, kuten useat alueella sijainneet lehdot (Fagutalis, Mefitis, Esquilinus, Lucinae) osoittavat. [1]

Serviuksen muuria nykyisellä Piazza Manfredo Fantilla.

Augustuksen tekemän aluejaon viides alue Regio V Esquiliae sijaitsi suurimmaksi osaksi Serviuksen muurin ulkopuolella, ja siten se ei sisältänyt juuri mitään alkuperäisestä Esquilinuksesta. Tasavallan aikaisesta Esquilinuksesta Oppius kuului kolmanteen alueeseen Regio III Isis et Serapis ja Cispius neljänteen alueeseen Regio IV Templum Pacis.[1]

Historia

Antiikki

Esquiliae oli alun perin yleisnimi Oppius- ja Cispius-kukkuloille, jotka olivat osa kaupungin itäistä ylätasankoa, ja jotka tunnettiin myöhemmin nimellä Esquilinus mons. Esquiliae on paikannimi ja sitä käytettiin kieliopillisesti sellaisena.[1][11] Se tulee latinan sanoista ex, ”ulkopuolella”, ja colere, ”asua”, ”viljellä”, ja tarkoittaa näin ”ulkopuolista asutusta”. Nimi osoittaa selvästi, että Oppiuksen ja Cispiuksen asutukset olivat varhaisimman Palatium-kukkulan aikaisen Rooman kaupunkialueen ulkopuolella.[1][5][12]

Varhaisina aikoina Esquilinuksen aluetta käytettiin hautausmaana, etenkin sen jälkeen kun Forumin vanhempi rautakautinen hautausmaa oli 700-luvulla eaa. jäänyt pois käytöstä.[5][13] Friedrich von Duhn onkin selittänyt nimen Esquiliae merkinneen ”ei-asuinaluetta” eli nekropolia.[1]

Kukkulan yleisimmin käytetty nimitys varhaisina aikoina, ainakin kirjallisuudessa, oli Esquiliae. Esquilinus mons esiintyy vain kerran Cicerolla[1][14] ja tuolloin ensimmäistä kertaa, eikä se esiinny kertaakaan esimerkiksi Liviuksella, Tacituksella, Plinius vanhemmalla, Suetoniuksella tai Martialiksella. Kreikkalaiset kirjailijat kuitenkin omaksuivat vastaavan kreikankielisen muodon ja se yleistyi ensimmäisen vuosisadan jälkeen.[1]

Servius Tulliuksen niin kutsutussa neljän alueen (regiones quattuor) kaupungissa Esquilinus vastasi toista aluetta, Regio Esquiliae.[1][5] Augustuksen Rooman jaossa Esquilianus muodosti viidennen alueen, Regio V Esquiliae.[1][5] Kukkulalla asui pääasiassa käsityöläisiä ja köyhälistöä, joiden asuinpaikkoina olivat kukkulan laaksot ja rinteet, kun taas aatelisto suosi kukkuloiden huippuja. Alueella sijaitsi myös muutamia temppeleitä, ja se oli Rooman tiheimmin asuttuja alueita.[8]

Nimellä ”Auditorium Maecenatis” tunnettu rakennus, joka oli todellisuudessa Maecenaan puutarhoihin liittynyt nymfaion.

Ajanlaskun alun tienoilla Gaius Maecenas perusti alueelle laajan puutarhan, Maecenaan puutarhat (Horti Maecenatis). Se siirtyi perintönä keisari Augustukselle. Vuoden 64 tulipalo kuitenkin tuhosi koko kaupunginosan. Keisari Nero varasi alueen itselleen suurisuuntaista Domus aurea -hankettaan varten.[13] Satakunta vuotta myöhemmin keisari Trajanus rakennutti alueelle Trajanuksen kylpylät. Domus aurean ja Trajanuksen kylpylöiden raunioita on säilynyt nykypäiviin asti. Seuraavalla vuosisadalla alueesta muodostuivat Liciniuksen puutarhat (Horti Liciniani). Pretoriaaniprefekti Junius Annius Bassus rakennutti Esquilinukselle 300-luvun alkupuolella yksityisen basilikan, joka 400-luvulla muutettiin kirkoksi.[13]

Myöhempi historia

Esquilinus autioitui keskiajalla, vaikka sinne rakennettiinkin useita kirkkorakennuksia. Paavi Sixtus V palautti 1500-luvulla alueen elinvoiman, kun sen keskuskirkkoon Santa Maria Maggioreen johtavat tiet muutettiin hyväkuntoisiksi kaduiksi. Tarkoituksena oli helpottaa pyhiinvaeltajien liikkumista Rooman keskustan ja kirkon välillä. Seuraava suuri rakennushanke oli 1850-luvulla aloitettu Rooman päärautatieaseman eli Stazione Terminin rakentaminen. Vasta sen valmistuttua alettiin laatia alueen asemakaavaa: syntyivät yhtenäiset monikerroksiset asuinrakennukset, joiden okranväriset julkisivut hallitsevat vieläkin alueen yleiskuvaa.[8] Nykyisin Esquilinusta vastaa Rooman viidestoista rione Esquilino.

Rakennukset

”Minerva Medican temppeliksi” kutsuttu raunio, joka on tosiasiassa Liciniuksen puutarhojen nymfaion.

Antiikin aikana Esquilinuksella sijaitsivat muun muassa Domus aurea, Junius Bassuksen basilika (Basilica Junii Bassi), Juno Lucinan temppeli (Aedes Junonis Lucinae), Lacus Orphei -lähdekaivo, Liciniuksen puutarhat (Horti Liciniani), Livian portiikki (Porticus Liviae), Maecenaan puutarhat (Horti Maecenatis) ja siihen kuulunut nymfaion Auditorium Maecenatis, Severus Alexanderin nymfaion (Nymphaeum divi Alexandri), Telluksen temppeli, Tituksen kylpylät (Thermae Titianae), Toivon temppeli (Templum Spei Veteris eli Spes vetus) sekä Trajanuksen kylpylät (Thermae Trajani).[3][5]

Santa Maria Maggioren kirkko on paavillinen basilika ja yksi Rooman seitsemästä pyhiinvaelluskirkosta. Sen alkuperä on 400-luvulla ja se sijaitsee Cispiuksella. [15] Torre dei Capocci ja Torre dei Graziani rakennettiin 1100-luvulla Esquilinuksen monumentaalisisäänkäynniksi.[16][17]

Lähteet

  1. ↑ a b c d e f g h i j k l Platner, Samuel Ball & Ashby, Thomas: ”Esquiliae”, A Topographical Dictionary of Ancient Rome. London: Humphrey Milford. Oxford University Press, 1929. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  2. ↑ a b Smith, William: ”Roma”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  3. ↑ a b Esquilinus Mons Pleiades. Viitattu 18.11.2024. (englanniksi)
  4. ↑ Esquiline hill (Rome) 55 Esquilino - Εσκυλίνον ToposText. Viitattu 18.11.2024. (englanniksi)
  5. ↑ a b c d e f Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Esquilinus”, Antiikin käsikirja, s. 154–155. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4
  6. ↑ Platner, Samuel Ball & Ashby, Thomas: ”Fagutal”, A Topographical Dictionary of Ancient Rome. London: Humphrey Milford. Oxford University Press, 1929. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  7. ↑ Fagutal Pleiades. Viitattu 18.11.2024. (englanniksi)
  8. ↑ a b c Hintzen-Bohlen, Brigitte: ”Esquilinus”, Taide & Arkkitehtuuri: Rooma, s. 294–298. Suomentanut Riikka Ketonen & Maija Pellikka & Pirkko Roinila & Merja Turunen. Königswinter: Könemann, 2006. ISBN 978-3-8331-2309-2
  9. ↑ Varro: De lingua Latina 5.49–50.
  10. ↑ Varro: De lingua Latina 5.25.
  11. ↑ Cicero: Jumalten luonteesta (De natura deorum) 3.63; Laeista (De legibus) 2.28 (lat.).
  12. ↑ Mielikuvituksellisista etymologioista, kts. Varro: De lingua Latina 5.49; Ovidius: Fasti 3.245.
  13. ↑ a b c Castrén, Paavo: Uusi antiikin historia, s. 298, 418–419, 564. Helsinki: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-21594-3
  14. ↑ Cicero: Valtiosta (De re publica) 2.11.
  15. ↑ Santa Maria Maggiore Pleiades. Viitattu 18.11.2024. (englanniksi)
  16. ↑ Torre dei Capocci Pleiades. Viitattu 18.11.2024. (englanniksi)
  17. ↑ Torre dei Graziani Pleiades. Viitattu 18.11.2024. (englanniksi)

Aiheesta muualla