Hardangervidda

Tässä artikkelissa aiomme tutkia perusteellisesti Hardangervidda-aihetta ja kaikkia siihen liittyviä näkökohtia. Sen alkuperästä sen vaikutuksiin nyky-yhteiskuntaan, sen kehityksen ajan kuluessa ja sen vaikutuksesta eri opintoaloihin. Hardangervidda on erittäin tärkeä aihe sekä historiallisesti että nykyisessä kontekstissa, ja sen ymmärtäminen on välttämätöntä, jotta sinulla on täydellinen visio sen merkityksestä nykymaailmassa. Tässä artikkelissa tarkastelemme perusteellisesti Hardangervidda:n jokaista osa-aluetta ja annamme yksityiskohtaisen yleiskatsauksen, joka auttaa meitä ymmärtämään sen roolin ja merkityksen nykyään.

Hardangervidda
Hårteigen

Hardangervidda on Euroopan suurin tunturiylänkö Länsi-Norjassa Buskerudin, Telemarkin ja Vestlandin läänien rajalla. Alueen pinta-ala on 8 000 km².[1] Vuonna 1981 perustettiin Hardangerviddan kansallispuisto, johon kuuluu 3 422 neliökilometrin alue ylängöstä.[2]

Koko Hardangerviddan ylänkö on havumetsävyöhykkeen yläpuolella, ja sen korkeus on 1 000 – 1 200 metriä merenpinnasta. Se on täynnä järviä ja niiden välisiä virtavesiä. Kallioperä on gneissiä, jonka päällä on osassa aluetta liuskekiveä. Vuorista on helpoimmin tunnistettavissa hatunmuotoinen Hårteigen (1 681 m). Muita korkeita huippuja ovat Solfonn (1 674 m), Reinsnosa (1 639 m), Sandflot (1 719 m, alueen korkein) ja Store Nupsfonn (1 694 m). Hardangerviddan pohjoisosassa on Hardangerjøkulenin jäätikkö (1 694 m). Kasvistoon kuuluu noin 450 lajia, joista monet ovat pohjoisten tunturikasvien eteläisimpiä esiintymiä. Alueella elää noin 6 000 villiporoa.[3]

Retkeilyä varten Hardangerviddalla on 1 200 kilometriä merkittyjä reittejä. Jokien yli on tehty 40 siltaa. Matkailuyhdistyksillä on 30 majaa, minkä lisäksi on hotelleja.[3] Alueelle pääsee junalla Bergenin rataa pitkin (Finsen asema) ja autolla turistireittiä Rv 7 eli Hardangerinvuonon tietä.

Lähteet

  1. ↑ Natura 2000 alppivyöhykkeellä (PDF) 2010. Euroopan komissio Ympäristöasioiden pääosasto. Viitattu 12.11.2014.
  2. ↑ Hardangervidda National Park (PDF) Directorate for Nature Management. Arkistoitu 9.8.2014. Viitattu 12.11.2014.
  3. ↑ a b Kalevi Saira: Norjan ja Ruotsin retkeilyopas, s. 43–48. Edita, 2000. ISBN 951-37-3107-3

Aiheesta muualla