Heittomerkki

Heittomerkki eli apostrofi on rivin yläpuolista pilkkua muistuttava välimerkki, jota eräissä tilanteissa käytetään sanan sisällä sen rakenteen havainnollistamiseksi. Heittomerkki voi myös osoittaa sanan kirjoitusasuun tavallisesti kuuluvien tai joskus kuuluneiden kirjainten poisjäämistä eli heittymistä, mistä juontuvatkin sekä suomalainen nimi heittomerkki että vierassana apostrofi (m.kreik. ἀπόστροφος ’poisto, elisio’). Suomen kielessä heittomerkkiä on käytetty erityisesti loppuheiton merkkinä, mutta nykysuomen oikeinkirjoituksessa tätä ei yleensä enää pidetä tarpeellisena.

Heittomerkkiä käytetään lisäksi puolilainausmerkkinä, mutta tällöin se ei ole osa minkään yksittäisen sanan kirjoitusasua. Usein nimitykset heittomerkki ja puolilainausmerkki mielletään synonyymeiksi, vaikka ne viittaavat erilaisiin käyttötarkoituksiin.^[1] Muissa kielissä puolilainausmerkki voi olla erinäköinenkin kuin heittomerkki.

Muissa kielissä heittomerkkiä voidaan käyttää myös tarkkeenomaisena merkkinä, joka osoittaa jotain erityistä ääntämistapaa, kuten liudennusta, tai äännettä, kuten glottaaliklusiilia. Tällöin heittomerkki ei tosin välttämättä ole aivan oikeaoppinen vaihtoehto, vaan sillä voidaan korvata jokin samankaltainen merkki, jota käytössä oleva merkistö, fontti tai näppäimistö ei tue tai kirjoittaja oikein tunne.^[2] Samasta syystä heittomerkkiä usein käytetään yläpuolisen indeksointipilkun korvikkeena kulmaminuutteja tai jalkamittoja merkittäessä.

Suomen kielessä heittomerkillä osoitetaan tavuraja, joka jää kahden saman vokaalin väliin; käytännössä tällainen tilanne voi syntyä vokaalien välisen k:n kadotessa astevaihtelun vuoksi:

vaaka : vaa’alla

ruoko : ruo’oissa

koko : ko’oissa

ikä : ikien : i’issä

raaka : raa’assa

Jos tavuraja tällöin jää kahden eri vokaalin väliin, heittomerkkiä ei yleensä käytetä, mutta selvyyden vaatiessa tämäkin on mahdollista:^[3]

vaaka : vaaoilla

ruoka : ruoissa

hauki : hauissa (tai hau’issa)

haku : hauissa (tai ha’uissa).

Heittomerkillä on joskus voitu osoittaa k:n katoa silloinkin, kun vokaalien väliin ei muodostu tavurajaa, mutta nykysuomen oikeinkirjoitussääntöjen mukaista tämä ei ole:^[3]

jakaa : *ja’a (po. jaa)

lukea : *lu’in (po. luin).

Heittomerkillä erotetaan suomen kielessä taivutuspääte vieraskielisen kirjoitusasunsa säilyttäneissä sitaattilainoissa, jos ne kirjoitettaessa päättyvät konsonanttiin mutta äännettäessä vokaaliin:^[4][5]

Bordeaux  : Bordeaux’hon 

show  : show’ssa 

Kaj  : Kaj’lla .

Selvyyden vuoksi heittomerkkiä voidaan joskus käyttää silloinkin, kun kirjoitusasu päättyy vokaaliin:^[4][6]

Clement Attlee  : Attlee’ä 

Gary Sinise : Sinise’n.

Heittomerkkiä ei sen sijaan ole syytä käyttää, jos nimi äännettäessä päättyy johonkin toiseen konsonanttiin kuin kirjoitettaessa, vaan tällöin päätteen eteen vain lisätään sidevokaali i, kuten taivutusmuotoa äännettäessäkin:^[4]

roquefort  : roquefortia 

Cannes  : Cannesiin .

Englannin mykkään ärrään ja ranskan nasaalivokaaliin päättyvät nimet hahmottuvat suomalaisittain konsonanttiloppuisiksi, joten niissäkään ei käytetä heittomerkkiä:^[4]

Dover  : Doveriin

Georges Danton  : Dantonin .

Joskus on tulkinnanvaraista, ääntyykö esimerkiksi ranskankielisen nimen lopussa vokaali  vai konsonantti . Jos loppuäänne tulkitaan konsonantiksi, heittomerkkiä ei käytetä; lisäksi taivutuspääte on konsonantin jälkeen erilainen kuin vokaalin jälkeen:^[7]

Versailles  : Versailles’hin

Versailles  : Versaillesiin .

Taivutuspäätteen tavoin heittomerkillä erotetaan myös johdin, liitepartikkeli tai omistusliite, joka liittyy edellä mainitun kaltaiseen vokaaliloppuisena ääntyvään sitaattilainaan:^[5]

Ranskassa asuessani vierailin usein bordeaux’laisen ystäväni luona.

Bordeaux’han sijaitsee Lounais-Ranskassa.

Minun Bordeaux’ni on aina aurinkoinen.

Näin muodostettu heittomerkillinen muoto voi joskus esiintyä yhdyssanankin osana, mutta heittomerkki ei osoita yhdyssanan osien välistä rajaa (selvyyden vaatiessa tähän tarkoitukseen on mahdollista käyttää yhdysviivaa):^[5]

Taloa vartioi valpas bordeaux’ndoggi.

Muistelen sitä kesää aina siemaillessani bordeauxviinejä (tai bordeaux-viinejä).

Lähinnä vanhahtavassa runokielessä heittomerkillä voidaan osoittaa, että sanasta puuttuu kirjain tai kirjaimia:

Se aik’ ol’ ajoist’ ankarin (Kaarlo Kramsu: ”Ilkka”).

Yleiskielessä heittomerkkiä on vastaavasti käytetty etenkin yhdyssanojen sisällä, mutta nykyään tätäkin pidetään yleensä vanhanaikaisena:^[4]

*yht’äkkiä (paremmin: yhtäkkiä)

*tarkk’ampuja (paremmin: tarkkampuja tai tarkka-ampuja).

Tällainen käyttö on kuitenkin yhä oikein, jos heittomerkki kuuluu historialliseen tai vakiintuneeseen kirjoitusasuun:^[8]

Henkivartioväen 3. Suomen Tarkk’ampuja­patal­joona

Eila Kivikk’aho.

Vieraskielisten mallien mukaan heittomerkillä voidaan joskus korvata vuosiluvun kaksi ensimmäistä numeroa, mutta suomen kielessä tätä ei suositella:^[9]

*vuonna ’85 (po. vuonna 85 tai täydellisenä vuonna 1985).

Englannin kielessä heittomerkillä on kolme pääasiallista käyttötarkoitusta: sillä korvataan pois jääneitä kirjaimia tai numeroita, sillä erotetaan s-genetiivi sanavartalosta, ja joissain erityistapauksissa sillä voidaan erottaa myös monikon s-tunnus.^[10]

Typografisesti heittomerkin kuuluu aina olla samannäköinen riippumatta siitä, esiintyykö se sanan alussa, lopussa tai sisällä. Tässä suhteessa se eroaa puolilainausmerkistä, joka englantilaisen typografisen perinteen mukaan on lainauksen alussa ylösalaisin.^[11]

Englannin kielessä heittomerkillä osoitetaan kirjainten heittymistä useammin kuin suomessa. Tyypillisimmin heittomerkillä korvataan painottoman tavun vokaali, joka puhekielessä voi jäädä kokonaan ääntymättä. Erityisesti eräissä vakiintuneissa pikkusanojen yhdistelmissä jälkimmäinen sana helposti supistuu ja sulautuu yhteen edeltävän kanssa. Tällaiset supistumasanat ovat luonteenomaisia epämuodolliselle tyylille, eikä niitä tavallisesti esiinny asiatyylisessä kirjoituksessa:^[12]

it’s ← it is

I’ve ← I have

doesn’t ← does not.

Supistumasana voi olla epäsäännöllinenkin, jolloin sen alkuosa ei näytä samalta kuin alkuperäisen sanaliiton ensimmäinen sana:^[13]

won’t ← will not

ain’t ← am not, are not; murteellisesti: is not, has not.

Uudemmissa tai tilapäisemmissä ilmauksissa supistunut osa voi yhä hahmottua erilliseksi sanaksi, vaikka siihen ei jäisi yhtään vokaalia:^[13]

rock ’n’ roll ← rock and roll.

Heittomerkillä voidaan myös korvata vuosiluvun kaksi ensimmäistä numeroa:^[13]

’85 ← 1985.

Niin sanotussa s-genetiivissä heittomerkki erottaa genetiivin s-päätteen sanavartalosta. Oikeastaan heittomerkki on olennainen osa s-genetiivin kirjoitusasua:^[14]

a student’s book.

Jos sanan lopussa on monikon s-tunnus, s-genetiivi typistyy pelkäksi heittomerkiksi, joka kirjoitetaan monikon tunnuksen perään. Ääntämyksellisesti monikon genetiivi ei tällöin eroa yksikön genetiivistä mitenkään, vaikka kirjoitusasut ovat erilaiset:^[14]

students’ books.

S-kirjaimeen loppuvan erisnimen perään tavallisesti lisätään sekä heittomerkki että genetiivin s-pääte. Tällöin kumpikin s-kirjain yleensä ääntyy erikseen, ja heittomerkin paikalla ääntyy vokaali:^[14]

Charles’s book .

Vaihtoehtoisen käytännön mukaan kaikkien s-loppuisten sanojen yhteydessä s-genetiivi typistyy pelkäksi heittomerkiksi, mutta esimerkiksi perinteikäs amerikanenglannin kieliopas The Chicago Manual of Style ei tätä suosittele, koska silloin kirjoitusasusta ei ilmene, milloin s-genetiivi ääntyy erikseen ja milloin ei.^[15]

Joissain poikkeustapauksissa myös monikon s-tunnus voidaan selvyyden vuoksi erottaa heittomerkillä, jolloin se näyttää aivan samalta kuin genetiivin s-pääte. Tämä on tarpeen lähinnä silloin, kun monikon tunnus liittyy yksittäiseen pienaakkoseen:^[16]

x’s and y’s.

Sen sijaan suuraakkosten, kirjainlyhenteiden ja numeroiden monikkomuodoissa heittomerkkiä ei yleensä ole syytä käyttää, sillä monikon tunnus erottuu ilmankin:^[16]

the word “assassin” contains four Ss^[17]

the three Rs

URLs

the 1990s.

Typografinen heittomerkki on niin sanottu kaareva heittomerkki (joka kaikissa fonteissa ei tosin ole muodoltaan varsinaisesti kaareva vaan voi näyttää viistolta viivaltakin). Tarkkaan katsoen se on aivan samannäköinen kuin rivin yläosaan asemoituva pilkku, ja se voidaankin laajennettua suomalaista näppäimistöä käyttävillä tietokoneilla kirjoittaa painamalla pilkun näppäintä yhdessä AltGr-näppäimen kanssa. Tieto- ja kirjoituskoneiden oletusarvoinen heittomerkki – suomalaisessa näppäimistössä Ä-näppäimen oikealla puolella eli samassa näppäimessä kuin asteriski *̩ – on muodoltaan yleensä pelkistetympi ja näyttää pieneltä pystysuoralta viivalta tai ylösalaiselta pisarakuviolta; tällaista suoraa heittomerkkiä voidaan kutsua myös pystyheittomerkiksi, koneheittomerkiksi tai ASCII-heittomerkiksi (koska se sisältyy jo ASCII-perusmerkistöön).

Yleiskielisestä käytännöstä poiketen Unicode-termistössä heittomerkiksi kutsutaan erityisesti suoraa heittomerkkiä, kun taas kaarevaa heittomerkkiä kutsutaan puolilainausmerkiksi.^[18] Vaikka ne teknisesti ottaen ovat kaksi eri merkkiä, tämä jako ei kuitenkaan heijasta erilaisia kieliopillisia käyttötarkoituksia, vaan valinta suoran ja kaarevan merkin välillä on pitkälti tyylikysymys. Yhdessä tekstissä käytetään yleensä vain jompaakumpaa muunnelmaa, joka voi esiintyä sekä heittomerkkinä että puolilainausmerkkinä.^[19]

Suora heittomerkki on tyypillinen erityisesti arkisille teksteille, kuten sähköposteille ja nettisivuille, joita kirjoitettaessa tai julkaistaessa ei useinkaan kiinnitetä huomiota typografisiin yksityiskohtiin. Sitä paitsi suora heittomerkki on teknisesti turvallinen vaihtoehto sähköpostissa ja tietokoneen käsiteltäväksi tarkoitetussa koodissa, jossa kaareva heittomerkki ei välttämättä toimi odotetulla tavalla. Huolitelluissa painatteissa sen sijaan suositaan kaarevaa heittomerkkiä.^[20]

Tekstinkäsittelyohjelmat usein pyrkivät automaattisesti muuntamaan suoran heittomerkin kaarevaksi, mutta kieliasetuksista riippuen ohjelma saattaa joissain tilanteissa käyttää korvaavana merkkinä kaarevan heittomerkin sijasta jonkin vieraan kielen mukaista puolilainausmerkkiä.

Heittomerkki muistuttaa joissain fonteissa varsin paljon akuutti-korkomerkkiä eli oikealle kallistuvaa aksenttimerkkiä (´), joka voikin joskus sekaantua heittomerkkiin. Akuuttiaksentti ei kuitenkaan ole välimerkki vaan tarke, joka on tarkoitettu käytettäväksi jonkin kirjaimen yläpuolisena lisäkkeenä (esim. É, é) tavallisesti jonkin erityisen ääntämistavan osoittamiseksi. (Suomalaisella näppäimistöllä akuuttikirjaimen voi kirjoittaa painamalla ensin erityistä tarkenäppäintä `̗, joka sijaitsee plusmerkin ja kysymysmerkin yhteisen näppäimen oikealla puolella, ja sitten halutun kantakirjaimen näppäintä. Painamalla tarkenäppäimen jälkeen kirjaimen sijasta välilyöntinäppäintä akuutin voi kirjoittaa erillisenäkin, niin sanotusti tarkkeenomaisena merkkinä.)

Koska heittomerkki näyttää melkein samanlaiselta kuin kulmaminuutin tai jalkamitan tunnuksena käytettävä yläpuolinen indeksointipilkku, sitä voidaan joskus käyttää indeksointipilkun korvikkeena. Tämä on sikäli ymmärrettävää, että indeksointipilkkua on hankalaa kirjoittaa tavanomaisella näppäimistöllä, josta puuttuu sille omistettu näppäin. Sitä paitsi aito indeksointipilkku ei sisälly kaikkiin merkistöihin ja fontteihin, joten vaikka se saataisiinkin kirjoitettua yhdellä tietokoneella, se ei välttämättä näy oikein toisessa. Periaatteessa heittomerkin käyttö mittayksikön tunnuksena on kuitenkin virheellistä.

Unicode-merkistöön sisältyy lukuisia muitakin erikoismerkkejä, jotka helposti sekaantuvat heittomerkkiin.

• The Chicago manual of style. (16th edition) Chicago: The University of Chicago Press, 2010.
• Eurooppalaisen merkistön merkkien suomenkieliset nimet (suomennos on tehty Suomen Standardisoimisliiton taloudellisella avustuksella, mutta sitä ei ole vahvistettu SFS-standardiksi) 2004. Helsingin yliopiston yleisen kielitieteen laitos. Arkistoitu 19.9.2010. Viitattu 20.11.2012.
• Guardian and Observer style guide 2014. Guardian. Viitattu 2.3.2014.
• Itkonen, Terho: Kieliopas. (Kuudes painos) Helsinki: Kirjayhtymä, 1997. ISBN 951-26-4299-9
• Korpela, Jukka: Lainausmerkit suomen kielessä ja niiden kirjoittaminen tietokoneella jkorpela.fi. 19.9.2000, muokattu 10.1.2006. Viitattu 24.4.2013.
• Korpela, Jukka: 4.8 Puolilainausmerkki eli heittomerkki Nykyajan kielenopas. 2004–2013. Viitattu 24.4.2013.
• Korpela, Jukka: 8.4 Erisnimien ja vieraiden sanojen taivutus Nykyajan kielenopas. 2004–2013. Viitattu 24.4.2013.
• Kotus: Välimerkit kotus.fi. Päivitetty 18.11.2010. Arkistoitu 24.12.2012. Viitattu 10.11.2012.
• Leech, Geoffrey & Svartvik, Jan: A communicative grammar of English. (Second edition) London: Longman, 1994.
• Unicode character code charts unicode.org. 1991–2012. Viitattu 24.11.2012.