Idris ibn Abdullah

Tässä artikkelissa aiomme sukeltaa Idris ibn Abdullah:n kiehtovaan maailmaan. Idris ibn Abdullah on herättänyt miljoonien ihmisten huomion eri puolilla maailmaa sen alkuperästä nykypäivän merkitykseen. Tutkimme sen kohokohtia, kiistanalaisia ​​​​vaikutuksia ja sitä, miten se on kehittynyt ajan myötä. Idris ibn Abdullah on laaja ja monipuolinen aihe, joten tarkastelemme erilaisia ​​näkökulmia ja keskeisiä näkökohtia tarjotaksemme täydellisen ja rikastuttavan vision. Idris ibn Abdullah on epäilemättä jättänyt historiaan lähtemättömän jäljen yhteiskunnallisesta vaikutuksestaan ​​sen vaikutuksiin eri aloilla, ja tämä artikkeli pyrkii paljastamaan kaikki sen mysteerit ja antamaan meille mahdollisuuden ymmärtää paremmin sen merkitystä.

Idrisin hauta (vihreäkattoinen rakennus)

Idris ibn Abdullah (arabiaksi إدريس بن عبدالله‎) oli vuonna 785 Marokkoon paennut arabi[1], joka perusti sinne Idrisidien dynastian vuoteen 985 hallitseman itsenäisen valtakunnan.[2] Hän hallitsi nimellä Idris I vuosina 788–791. Erityisesti Marokossa Idrisiä pidetään Marokon perustajana.

Elämä

Idris ibn Abdullah syntyi ja kävi koulunsa Arabian niemimaalla. Hän oli profeetta Muhammedin pojanpojan Hasanin suora jälkeläinen. Šarifina Idris uskoi, että hänellä oli sukulinjansa vuoksi erityisiä kykyjä uskonnolliseksi ja maalliseksi johtajaksi. Abbasidien hallitsijasuku oli surmannut Idrisin sukulaisia jo vuosina 762–763 epäonnistuneen kapinan jälkeen. Idris itse osallistui vuonna 786 epäonnistuneeseen kapinaan Mekassa ja joutui pakenemaan maasta hävityn Fakhkhin taistelun jälkeen. Idris matkusti naamioituneena ensin Egyptiin ja sitten Tangerin kaupunkiin.[3] Hänellä oli mukanaan arvokkain omaisuutensa, orjansa ja neuvonantajansa Rashid.[4]

Idris asettui lopulta Walilan eli Volubilisin alueelle vuonna 788[4], missä hänen Koraanin tuntemuksensa herätti huomiota. Aluetta hallinneen awraba-berberiheimon johtaja näki aidon šarifin poliittisen arvon ja nimitti hänet vuonna 789 imaamiksi. Idris toimi heimojen välisten kiistojen välittäjänä ja keräsi kannattajiensa keskuudesta armeijan käännyttääkseen berberiheimoja, jotka eivät olleet vielä omaksuneet islamia. Idris onnistui perustamaan yhtenäisen valtakunnan nykyisen pohjoisen Marokon alueelle. Lyhyen hallintajaksonsa aikana hän perusti myös Fèsin kaupungin, joka oli tarkoitettu valtakunnan tulevaksi pääkaupungiksi.[3][5] Idris otti jalkavaimokseen Kinda- tai Kanza-nimisen berberinaisen, josta tuli myöhemmin hänen seuraajansa Idris II:n isä.[3] Ottamalla vaimon berberien keskuudesta Idris loi tavan, jolla Arabiasta saapunut eliitti sai tuekseen paikalliset berberiheimot.[6]

1500-luvun marokkolaisen historiankirjoittajan Ahmad Ibn al-Qadin mukaan Idris toi alueelle todelliset islamilaiset perinteet. Vaikka Ukba ibn Nafi oli vallannut alueen jo vuonna 682, alueen berberit harjoittivat edelleen omaa uskontoaan ja tapojaan. Idris kerrottiin olleen uupumaton islamin lähettiläs, joka käännytti uskontoon sekä paikallisia berbereitä että alueen kristittyjä ja juutalaisia.[5]

Vuonna 791 Idrisin menestys ja nouseva valta alkoi huolestuttaa abbasidien kalifi Harun al-Rašidia, jonka lähettämä salamurhaaja onnistui myrkyttämään Idrisin, ilmeisesti suorana kostona siitä, että tämä oli valloittanut Tlemcenin kaupungin nykyisen Algerian alueella.[3][5][7] Idrisillä ei ollut kuollessaan lapsia, mutta hänen orjansa Rashid ryhtyi sijaishallitsijaksi samalla kun odotettiin Idrisin raskaana olleen rakastajattaren synnytystä. Syntynyt poika Idris II hallitsi valtakuntaa vuoteen 828 saakka.[8]

Lähteet

  • Petersen, K.: Ihmiskunnan ajantieto. (Suomeksi toimittanut Antero Manninen ja Pentti Papunen) Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1965.
  • Rogerson, B.: Matkaopas historiaan. (Pohjois-Afrikka) Suomi: Oy UNIpress Ab, 2006. ISBN 951-579-089-1

Viitteet

  1. ↑ Petersen, s.228
  2. ↑ Petersen, s.229
  3. ↑ a b c d Jamil M. Abun-Nasr: A history of the Maghrib in the Islamic period. Cambridge: Cambridge University Press, 1987. 51–52 ISBN 978-0-521-33184-5
  4. ↑ a b Rogerson, s.156
  5. ↑ a b c Emmanuel Kwaku Akyeampong, Henry Louis, Jr. Gates: Dictionary of African biography, s. 140–142. Oxford: Oxford University Press, 2011. 767838646 ISBN 978-0-19-985725-8
  6. ↑ Fentress, Elizabeth: The Aghlabids and their Neighbors, s. 514–530. Brill, 2018. ISBN 978-90-04-35604-7
  7. ↑ Rogerson, s.157
  8. ↑ Rogerson, s.387