Imusuonisto

Tässä artikkelissa lähestymme Imusuonisto:tä eri näkökulmista, jotta voimme tarjota kattavan kuvan tästä aiheesta/henkilöstä/päivämäärästä. Analysoimme sen vaikutuksia tämän päivän yhteiskuntaan, sen kehitystä ajan myötä ja sen mahdollisia vaikutuksia eri alueilla. Lisäksi tarkastelemme sen merkitystä nykyisessä kontekstissa sekä erilaisia ​​näkemyksiä ja teorioita, joita on olemassa tästä asiasta. Tämän kattavan analyysin avulla pyrimme antamaan lukijalle täydellisemmän käsityksen Imusuonisto:stä ja rohkaisemaan pohtimaan sen merkitystä jokapäiväisessä elämässämme.

Imusuonisto.

Imusuonisto on imusolmukkeiden ja imusuonten muodostama elinjärjestelmä. Imusuonisto palauttaa verisuonista tihkuvan nesteen ja suolistosta imeytyvän rasvan verenkiertoon.[1]

Anatomia

Ohutsuolen nukkalisäkkeet (villus) ottavat ravintoaineita vastaan ruoasta. Ravintoaineista osa päätyy verenkiertoon (sininen/punainen), ja osa imusuonistoon (vihreä). Pitkäketjuiset rasvahapot kulkevat imusuonistossa kylomikroneihin pakattuina, kulkien ensin rintatiehyeen (eng. thoracic duct) ja sen kautta vasempaan solislaskimoon (eng. left subclavian vein) ja koko kehon kattavaan verenkiertoon. Lymfasysteemissä kulkevat rasvaliukoiset aineet, kuten jotkin lääkkeetkin, ohittavat siten maksan ensikierron metabolian.

Pienin imusuonityyppi on imuhiussuoni (vas lymphocapillare), joka alkaa umpipussina kudossolujen välistä. Runsaimmin niitä on ihon ja limakalvojen epiteelin alla. Imuhiussuonten seinämät ovat ohuet ja hatarat. Seinämä muodostuu terminaalisissa imuhiussuonissa yksinkertaisesta levyepiteelistä, jota kutsutaan endoteeliksi. Endoteelisolut ovat seinämässä osittain toistensa päällä, mutta päällekkäiset osat eivät kuitenkaan ole kiinni viereisissä soluissa. Näin imuhiussuonen seinään muodostuu imusuoniläpällä varustettuja aukkoja, joista soluvälineste pääsee imusuonistoon. Näiden aukkojen suuren koon vuoksi imuhiussuonet läpäisevät melko hyvin valkuaisaineita ja muita suurempia partikkeleita kuten bakteereja sekä soluja. Nesteen aiheuttama paine imusuonen sisällä pakottaa läpät kiinni, jolloin imuneste ei pääse takaisin soluvälitilaan.

Imuhiussuonet yhtyvät suuremmiksi imusuoniksi, imusuonirungoiksi (toisinaan käytetään myös nimeä imutierungot) (trunci lymphatici):

  • sisempää kaulalaskimoa seuraava imusuonirunko (oikea ja vasen) (truncus lymphaticus jugularis (dexter et sinister)), joka tuo imunestettä pään ja kaulan alueelta
  • solislaskimoa seuraava imusuonirunko (oikea ja vasen) (truncus lymphaticus subclavius (dexter et sinister)), joka tuo imunestettä yläraajasta
  • keuhkoputkien ja välikarsinan imusuonirunko (oikea ja vasen) (truncus lymphaticus bronchomediastinalis (dexter et sinister)), joka tuo imunestettä sydämestä, keuhkoista ja välikarsinasta
  • suoliston imusuonirungot (trunci lymphatici intestinales), jotka tuovat imunestettä suolistosta maitiaissäiliöön (cisterna chyli)
  • alaraajan ja lantion imusuonirunko (truncus lymphaticus lumbalis), parillinen imusuonirunko, joka tuo imunestettä alaraajasta ja lantiosta maitiaissäiliöön.

Suurin imusuonirunko on rintatiehyt (ductus thoracicus), joksi yhtyvät alaruumiista ja yläruumiin vasemmasta puoliskosta imunestettä tuovat imusuonirungot. Rintatiehyt laskee verenkiertoon vasemman solislaskimon (vena subclavia) ja vasemman sisemmän kaulalaskimon (vena jugularis interna) kulmauksessa. Oikean puolen pään ja rinnanseudun imuneste kerääntyy kuitenkin oikeaan imutiehyeen (ductus lymphaticus dexter), joka laskee verenkiertoon oikean solislaskimon (vena subclavia) ja oikean sisemmän kaulalaskimon (vena jugularis interna) kulmauksessa. Ennen verenkiertoon laskemistaan imuneste suodattuu ainakin yhden imusolmukkeen lävitse.

Imusuonten histologinen rakenne muistuttaa laskimoiden rakennetta. Suonissa on yhdensuuntaisia läppiä, jotka estävät nesteen takaisinvirtauksen väärään suuntaan. Lisäksi suurempien imusuonten seinämässä on ohut kerros sileää lihasta. Imunesteen aiheuttama seinämän venytys saa aikaan tämän lihaksen rytmisen supistumisen, joka puolestaan työntää imunestettä eteenpäin suonessa.

Alemmilla selkärankaisilla imusuonistoon liittyy laajoja onteloita, esimerkiksi sammakkoeläinten lymfapussit. Pitkään ajateltiin, että keskushermostossa ei olisi lainkaan imusuonia. Vuonna 2015 aivojen kovakalvon laskimo-onteloista (laskimopoukamista) kuitenkin löytyi toimivia imusuonia, jotka ovat osa glymfaattista järjestelmää, joka muun muassa unen aikana puhdistaa aivojen peruskudosta aivo-selkäydinnesteen avulla.[2] Helsingin yliopiston professori Kari Alitalo oli löydössä keskeisessä osassa.[3][4]

Tehtävät

Imusuoniston tehtäviin kuuluu erilaisten aineiden kuljetus kudoksista verenkiertoon. Imusuonten yksi tehtävä on kuljettaa elimistön kuona-aineita hajotettaviksi[5].

Imuneste koostuu hiusverisuonista solujen väliseen tilaan tihkuneesta veriplasmasta, joka imeytyy imuhiussuoniin. Samalla imuneste kuljettaa takaisin verenkiertoon verestä kudosnesteeseen joutuneet proteiinit sekä imusolut. Imusuonisto kuljettaa myös joitakin ravintoaineita suolistosta verenkiertoon - erityisen tärkeä rooli sillä on rasvojen kuljetuksessa, sillä ne imeytyvät suolistosta pääasiassa suoliston imusuoniin.

Tutkijat olettavat, että aivokalvon imusuonet kuljettavat glymfaattisen järjestelmän huuhtomat jäteproteiinit ja -peptidit pois aivoista. Aivokalvojen imusuonet muuttuvat kuitenkin rakenteellisesti iän myötä ja alkavat toimia laiskemmin ihmisen vanhetessa. [5].

Imunesteen kiertoa ylläpitävät imusuonten seinämien sileät lihakset. Lisäksi imunesteen virtaukseen vaikuttavat painovoima, luustolihasten liikkeet sekä viereisten valtimoiden painepulssit - liikkuminen siis edistää imunesteen virtausta.

Katso myös

Lähteet

 Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata.
Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.
  • Lääketieteen termit. 4. painos. Kustannus Oy Duodecim, 2002.
  • Tirri, Lehtonen, Lemmetyinen, Pihakaski, Portin: Biologian sanakirja. Otava, 2001.
  • Ross, Romrell, Kaye: Histology. 3rd ed. Lippincott Williams & Wilkins, 1995.
  • Sherwood Lauralee: Human Physiology: From Cells to Systems. 6th ed. Thomson Brooks/Cole, 2007.
  • http://www.soleusproteor.fi/sivut/kompressiolisa.htm (Arkistoitu – Internet Archive)

Viitteet

  1. ↑ Turunen, Seppo: Biologia: Ihminen, s. 179. (5.–7. painos) WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-29701-8
  2. ↑ Antoine Louveau et al.: Structural and functional features of central nervous system lymphatic vessels. Nature, 1.6.2015, 523. vsk, nro 7560, s. 337–341. doi:10.1038/nature14432 ISSN 0028-0836 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  3. ↑ Antoine Louveau et al.: Understanding the functions and relationships of the glymphatic system and meningeal lymphatics. The Journal of Clinical Investigation, 1.9.2017, 127. vsk, nro 9, s. 3210–3219. PubMed:28862640 doi:10.1172/JCI90603 ISSN 1558-8238 Artikkelin verkkoversio.
  4. ↑ Määritä nimeke! www.duodecimlehti.fi. Viitattu 9.1.2025.
  5. ↑ a b Uni ja liikunta puhdistavat aivot, mutta korkea verenpaine heikentää pään pesukoneen tehoa. Helsingin Sanomat 21.10.2019. https://www.hs.fi/tiede/art-2000006278075.html