Nykyään Indoeurooppalainen kantakieli:stä on tullut erittäin tärkeä aihe yhteiskunnan eri alueilla. Indoeurooppalainen kantakieli on osoittautunut merkitykselliseksi aiheeksi, joka ansaitsee syvällisen tarkastelun. Kautta historian Indoeurooppalainen kantakieli on ollut keskustelun ja pohdinnan lähde, ja sen merkitys on vain kasvanut ajan myötä. Tässä artikkelissa tutkimme tarkasti Indoeurooppalainen kantakieli:n vaikutusta elämän eri osa-alueisiin ja pyrimme ymmärtämään paremmin sen merkitystä nyky-yhteiskunnassa.
Indoeurooppalainen kantakieli eli kantaindoeurooppa on oletettu eli hypoteettinen kantakieli, josta indoeurooppalaiset kielet ovat aikaa myöten eriytyneet. Indoeurooppalaisia kieliä tutkiva kielitieteen ala on indoeuropeistiikka.
Indoeurooppalaista kantakieltä puhuttiin noin vuosina 4500–2500 eaa.[1] Puhujien kotiseudusta on erilaisia teorioita. Yleisimmin hyväksytty teoria on niin sanottu kurgaaniteoria, joka sijoittaa indoeurooppalaiset nykyisen Ukrainan ja eteläisen Venäjän aroille Mustanmeren pohjoispuolelle.[2]
Indoeurooppalaisella kantakielellä uskotaan olleen murteita. Siitä on kyetty mallintamaan noin 1 500 leksikaalista osaa, mikä on kuitenkin vain murto-osa kielen koko sanastosta.[3] Mallintamista alettiin tehdä 1850-luvulla.[4]
Indoeurooppalaisen kantakielen äänneoppi on mallinnettu etupäässä vanhimpien indoeurooppalaisten kielten pohjalta, joissa arkaaiset piirteet ovat säilyneet parhaiten. Tällaisia ovat esimerkiksi sanskrit, avestan kieli, muinaiskreikka, latina, muinaiskirkkoslaavi, liettuan kieli, gootin kieli, heetin kieli, muinaisiiri, tokaari A ja B, klassinen armenian kieli sekä albanian kieli.[5]
| Klusiilit | *p | *t | *k | *ḱ | *kʷ | |
|---|---|---|---|---|---|---|
| (*b) | *d | *g | *ǵ | *gʷ | ||
| *bʰ | *dʰ | *gʰ | *ǵʰ | *gʷʰ | ||
| Frikatiivit | *s | *h₁ | *h₂ | *h₃ | ||
| Resonantit | *m | *n | *r | *l | *w | *y |
| Lyhyet vokaalit | (*a) | *e | *o | |||
|---|---|---|---|---|---|---|
| Pitkät vokaalit | *ē | *ō | ||||
| Diftongit | (*ay) | *ey | *oy | (*aw) | *ew | *ow |
| *ēy | *ōy | *ēw | *ōw |
Substantiiveilla oli kolme sukua: maskuliini, feminiini ja neutri.[6]
Lukuja oli kolme: yksikkö, kaksikko ja monikko.[6]
Sijamuotoja oli kahdeksan: nominatiivi, genetiivi, datiivi, akkusatiivi, vokatiivi, lokatiivi, instrumentaali ja ablatiivi. Adjektiivit taipuivat samoin kuin substantiivit.[6]
Verbejä on vaikeampi mallintaa kuin muita sanaluokkia, sillä varhaistenkin indoeurooppalaisten kielten verbijärjestelmät poikkeavat toisistaan.[7]
Luvut olivat yksikkö, kaksikko ja monikko. Persoonat olivat ensimmäinen, toinen ja kolmas. Aspektit olivat preesens, aoristi ja perfekti. Pääluokat olivat aktiivi ja mediumi. Tapaluokkia oli neljä: indikatiivi, imperatiivi, optatiivi ja subjunktiivi.[7]
Vokaalivaihtelut olivat tyypillisiä.[8]