Inkereenjoki

Nykyään Inkereenjoki on aihe, joka on saanut suuren merkityksen yhteiskunnassa. Johtuipa sen vaikutuksesta talouteen, teknologiaan, kulttuuriin tai politiikkaan, Inkereenjoki:stä on tullut avainkappale nykyisessä dynamiikassa. Sen vaikutus on havaittavissa kaikilla alueilla, mikä synnyttää keskusteluja, kiistoja, edistysaskeleita ja merkittäviä muutoksia. Tästä syystä on välttämätöntä analysoida perusteellisesti kaikki Inkereenjoki:een liittyvät näkökohdat, jotta voidaan ymmärtää sen laajuus ja vaikutukset nykymaailmassa. Siksi tässä artikkelissa perehdymme Inkereenjoki:n tutkimukseen tutkimalla sen eri puolia ja sen vaikutusta nykypäivän yhteiskuntaan.

Inkereenjoki
ven. Ижо́ра, Ižora
Inkereenjoki lähellä Myza-Ivanovkan kylää
Inkereenjoki lähellä Myza-Ivanovkan kylää
Maanosa Eurooppa
Maat Venäjä
Alue Pietari, Leningradin alue
Piiri Hatsina
Vesistöalue ja valuma-alueen tietoja
Päävesistöalue Nevan vesistö
Valuma-alue Inkereenjoen valuma-alue
Pinta-ala 1 000 km²
Yhtyy Neva
Joen uoman kohteita
Alkulähde Skvoritsy, Inkerin ylänkö, Hatsina
  59.6523°N, 29.9498°E
Laskupaikka Ust-Ižora, Pietari
  59.7429°N, 30.6139°E
Esteet Kolpinon pato
Sivu-uomat Bolšaja Ižorka, Vinokurka, Tšornaja, Likovka, Vjorevka, Telpaja, Paritsa
Mittaustietoja
Lähdekorkeus 93 m mpy.
Laskukorkeus 2 m mpy.
Korkeusero 91 m
Pituus 76 km
Kaltevuus 1,2 m/km
Muuta
Muualla Wikimedia Commons

Inkere eli Inkereenjoki[1] (ven. Ижо́ра, Ižora) on Nevan sivujoki Leningradin alueen Hatsinan ja Tusinan piireissä sekä Pietarin Kolpinan piirissä Venäjällä[2]. Sen pituus on 76 kilometriä ja valuma-alueen laajuus 1 000 neliökilometriä[3].

Joki saa alkunsa Inkerin ylängöllä Skuoritsan kylän lähellä olevasta lähteestä, virtaa tasangon keskellä jyrkkäreunaisessa uomassa ja laskee Nevaan Ust-Ižoran taajaman luona. Joen keskisyvyys on 1,5–2,0 metriä, suurin syvyys 4 metriä ja suurin leveys joen suussa 60 metriä. Joessa on paljon karsti-ilmiöitä. Tärkeimmät sivujoet ovat Paritsa, Verevka, Tšornaja, Vinokurka ja Bolšaja Ižorka.[2]

Inkereenjoki on yksi Nevan saastuneimmista sivujoista. Inkereenjoen kalalajeja ovat hauki, ahven ja särki. Varsinkin alajuoksu Suurlopotista (ven. Antropšino) Kolpinaan on suosittu melontakohde. Joen varrella sijaitsevat Puutostin, Patamäen ja Telmanin kuntakeskukset sekä Kommunarin ja Kolpinan kaupungit.[2]

Joesta on saanut nimensä Inkerin alue sekä inkeroisten kansa. Sen nimen tarkempi alkuperä on selvittämättä, mutta samanlaisia joennimiä ilmenee myös idempänä Pohjois-Venäjällä.[4] Joen nimi muodostaa eräänlaisen parin viereisen Venjoen (< Venäjä) kanssa.

Vuonna 1240 Aleksanteri Nevskin johtamat Novgorodin ja Laatokankaupungin joukot löivät ruotsalaisten armeijan Nevan taistelussa Nevan ja Inkereenjoen yhtymäkohdassa. Keskiajalla seutu kuului Novgorodin Vatjan viidenneksen Inkereen pogostaan.[5] 1600-luvulla joen rannoille syntyi suomalaisasutus, joka kuului Inkereen, Venjoen ja Skuoritsan luterilaisiin seurakuntiin[6]. 1700-luvun alussa perustettiin Isoran Lopotin postiasema[5] ja joelle rakennettiin sahamyllyjä, joista saivat alkunsa Inkereen tehtaat nykyisessä Kolpinassa[2]. Näihin aikoihin joen rannalle syntyi myös saksalaisia siirtokuntia. Suomalaisasutus tuhoutui toisen maailmansodan aikaisten pakkosiirtojen seurauksena.[6]

Lähteet

  1. ↑ Hakulinen, Kerkko; Paikkala, Sirkka: Pariisista Papukaijannokkaan: Suomenkieliset ulkomaiden paikannimet ja niiden vieraskieliset vastineet, s. 62. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2013. ISBN 978-952-5446-80-7
  2. ↑ a b c d Vse reki: Informatsionnyi sait o rekah Rossii vsereki.ru. Viitattu 2.3.2014. (venäjäksi)
  3. ↑ Gosudarstvennyi vodnyi rejestr textual.ru. Viitattu 2.3.2014. (venäjäksi)
  4. ↑ Kepsu, Saulo: Inkerin pogostat – vanha nimistö ja asutus, s. 228. (Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 66) Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2020. 2323-3370 ISBN 978-952-7359-02-0 Teoksen verkkoversio.
  5. ↑ a b Kultura Leningradskoi oblasti enclo.lenobl.ru. Viitattu 2.3.2014. (venäjäksi)
  6. ↑ a b Keski-Inkeri: kylä ja tiekartta (tekstiosa ja kyläluettelo). Ingriainfo oy, 1993. ISBN 951-96326-1-1

Aiheesta muualla