Jauhosavikka

Tässä artikkelissa tutkimme Jauhosavikka:n aihetta eri näkökulmista ja tavoitteenamme on tarjota kattava näkemys sen tärkeydestä, vaikutuksista ja merkityksestä nykyään. Yksityiskohtaisen ja tarkan analyysin avulla tutkimme Jauhosavikka:een liittyviä eri näkökohtia ja käsittelemme sekä sen alkuperää että sen kehitystä ajan myötä. Samoin perehdymme Jauhosavikka:n käytännön ja teoreettisiin vaikutuksiin eri yhteyksissä sekä sen vaikutuksiin yhteiskuntaan ja jokapäiväiseen elämään. Kriittisellä ja reflektoivalla lähestymistavalla tämä artikkeli pyrkii tarjoamaan rikastuttavan ja syvällisen katsauksen Jauhosavikka:een tarjoamalla tietoa ja näkökulmia, jotka kutsuvat pohdiskelemaan ja keskusteluun.

Jauhosavikka
Jauhosavikan latvakukinto
Jauhosavikan latvakukinto
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Caryophyllales
Heimo: Revonhäntäkasvit Amaranthaceae
Alaheimo: Chenopodioideae
Suku: Savikat Chenopodium
Laji: album
Kaksiosainen nimi

Chenopodium album
L.

Katso myös

  Jauhosavikka Wikispeciesissä
  Jauhosavikka Commonsissa

Jauhosavikka (Chenopodium album, syn. C. viride) on monimuotoinen, yksivuotinen vihreä rikkakasvi.[1] Laji on levinnyt erittäin laajalle ihmisasutuksen mukana.[2] Jauhosavikan suomalaisia kutsumanimiä ovat muun muassa saviheinä, savipuoli, savipää ja saviruoho.[3] Suomessa kasvia pidetään muinaistulokkaana, ja kasvimailla se on yleinen rikkaruoho. Kasvia on käytetty rehuksi ja hätäravinnoksi sekä kasvisravintona, mutta sen sisältämä oksaalihappo rajoittaa laajamittaista ravintokäyttöä.

Ulkonäkö ja koko

Jauhosavikan taimen lehtiä.
Jauhosavikkakasvusto.

Jauhosavikka kasvaa 10–100 senttimetriä, joskus jopa 150 senttimetriä korkeaksi. Kasvin nuoret osat ovat tavallisesti jauhoisia. Varsi on pysty, tavallisesti koko mitaltaan haarainen ja kova. Väriltään varsi on vihreä- tai punaraitainen, lehtihangat ovat usein punaisia. Kierteisesti olevat lehdet ovat usein väriltään likaisen harmaanvihreitä. Lehtilapa on kasvin keskiosissa kooltaan tavallisesti 2–7 senttimetriä ja muodoltaan vinoneliömäisen puikea, usein melko niukka- ja tylppähampainen, joskus myös ehytlaitainen. Ylempien lehtien lapa on suikea, ehytlaitainen ja usein otakärkinen. Vihreä kukinto on pitkälti lehdetön ja muodoltaan vaihteleva: se on joko tiheä ja tähkämäinen tai harsu ja terttumainen. Kukinnon sykeröt ovat usein pienehköjä ja tiheitä. Suomessa jauhosavikka kukkii heinä-syyskuussa. Pähkylä on kehän muodostaman hedelmäverhiön suojaama. Musta siemen on vaaka-asennossa, 1,2–1,5 mm pitkä, ympärykseltään soikeahko tai lähes pyöreä, melko teräväreunainen sekä pinnaltaan sileä tai säteen suuntaan hieman uurteinen.[4]

Jauhosavikan näköisiä lajeja ovat pohjanjauhosavikka (Chenopodium suecicum), punasavikka (Chenopodium rubrum), hyvänheikinsavikka (Chenopodium bonus-henricus) ja kylämaltsa (Atriplex patula).[5]

Levinneisyys

Jauhosavikka on levinnyt ihmisen mukana erittäin laajalle ympäri maailman lukuun ottamatta arktisimpia alueita.[6] Laji on alkujaan lähtöisin Euraasiasta.[2] Suomessa jauhosavikka on yleinen laji koko maassa aivan pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Kemin korkeudelle saakka laji on muinaistulokas, pohjoisempana se on vakiintunut uudistulokas.[1]

Elinympäristö

Jauhosavikka on tyypillinen kulttuurin seuralainen ja viihtyy multavassa typpipitoisessa maassa asutuksen läheisyydessä.[2] Sitä tavataan esimerkiksi pelloilla, puutarhoissa, pihoilla, tienvarsilla, kaatopaikoilla, joutomailla ja joskus myös rannoilla.[1]

Rikkakasvina

Jauhosavikan siemeniä.

Hankalan rikkakasvin jauhosavikasta tekee sen runsas siementuotto. Pölytyksen onnistuessa yksi yksilö tuottaa noin 3 000 siementä, joiden itävyys säilyy maassa yli 10 vuotta. Tämän takia peltoneliöllä voi olla siemeniä mullassa tuhansia, joten rikkamyrkyistä huolimatta uusia taimia syntyy pelloille jatkuvasti.[7] Useimmat rikkamyrkyt kuitenkin tehoavat hyvin kasvin torjunnassa.[3]

Myös puutarhoissa jauhosavikka on ikävä rikkakasvi, sillä se kilpailee varsinaisten viljelykasvien kanssa viemällä syväjuurisena kasvina maasta ravinteita. Koska kasvi on yksivuotinen ja lisääntyy ainoastaan siemenistä, on tärkeätä poistaa kukinnot kasvin torjumiseksi. Muhevasta mullasta kasvi on helppo poistaa kitkemällä. Jauhosavikka ei lisäänny juuren paloista.[2]

Käyttö

Jauhosavikkaa on käytetty ihmisravinnoksi ja eläinten rehuksi jo pitkään. Esimerkiksi Tanskasta on löydetty jauhosavikan siemeniä parituhatta vuotta vanhoista muumioituneista suoruumiista.[8] Pula-aikoina sen siemeniä on käytetty jauhojen jatkeena hätäruokana.[6] Jauhosavikkaa voidaan käyttää ravinnoksi tuoreena pinaatin tapaan, salaattina tai sitä voi myös pakastaa ryöpättynä. Nitraattipitoisten kasvupaikkojen takia sen käytössä kuitenkin pitää olla varovainen.[9] Kasvi sisältää myös runsaasti oksaalihappoa, joten se sopii huonosti esimerkiksi munuaisvikaisille.[5] Jauhosavikan eteeriset öljyt sisältävät peroksidi-monoterpeenejä, esimerkiksi askaridolia (C10H16O2).

Jauhosavikka on sukua inkojen ruokakasvi kvinoalle (Chenopodium quinoa).[5]

Lähteet

  • Ginsburg, Gunnel: Rikkakasvit: Tunnista ja hävitä. Minerva Kustannus, 2010. ISBN 978-952-492-332-3
  • Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Ålands flora. Toim. Hæggström, Carl-Adam & Hæggström, Eeva. Toinen laajennettu painos. Espoo 2010.

Viitteet

  1. ↑ a b c Retkeilykasvio 1998, s. 127.
  2. ↑ a b c d Ginsburg 2010, s. 12.
  3. ↑ a b Farmit.net: Jauhosavikka Viitattu 20.2.2013.
  4. ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 126–127.
  5. ↑ a b c Yrttitarha, hakusana "jauhosavikka" 2000. Länsi-Pirkanmaan Koulutuskuntayhtymä. Viitattu 20.2.2013.
  6. ↑ a b Den virtuella floran: Svinmålla (myös levinneisyyskartat) Viitattu 20.2.2013 (ruotsiksi)
  7. ↑ Oulun kasvit 2005, s. 321.
  8. ↑ Ålands flora 2010, s. 151–152.
  9. ↑ Ålands flora 2010, s. 152.

Aiheesta muualla