John N. Mitchell

Tässä artikkelissa puhumme John N. Mitchell:stä, aiheesta, joka on ollut kiinnostavan ja keskustelun aiheena viime vuosina. John N. Mitchell on ongelma, joka koskettaa kaikenikäisiä, sukupuolisia ja kulttuureja, ja sen merkitys ylittää eri alojen, kuten terveyden, talouden, politiikan ja yhteiskunnan yleensä. Kautta historian John N. Mitchell:llä on ollut perustavanlaatuinen rooli ihmisten elämässä, ja sen tutkiminen ja ymmärtäminen ovat ratkaisevan tärkeitä maailman ymmärtämisessä, jossa elämme. Tämän artikkelin kautta tutkimme John N. Mitchell:n eri puolia sen alkuperästä sen nykyiseen vaikutukseen tavoitteenaan tarjota kattava näkemys tästä tärkeästä aiheesta.

John Mitchell

John Newton Mitchell (15. syyskuuta 1913 Detroit, Michigan – 9. marraskuuta 1988 Washington)[1] oli yhdysvaltalainen asianajaja ja poliitikko, joka toimi Yhdysvaltain oikeusministerinä vuosina 1969–1972. Hän sotkeutui Watergate-skandaaliin ja oli vankilassa 19 kuukautta vuosina 1977–1979.

Mitchell opiskeli lakimieheksi Fordhamin yliopistossa New Yorkissa ja toimi toisen maailmansodan aikana Yhdysvaltain laivastossa torpedoveneen komentajana. Sen jälkeen hän työskenteli pitkään tunnetussa newyorkilaisessa asianajotoimistossa ja sai mainetta julkisten joukkovelkakirjojen asiantuntijana. Mitchell päätyi yhteistyöhön Richard Nixonin kanssa vuonna 1967, jolloin heidän asianajotoimistonsa yhdistyivät. Vuoden 1968 presidentinvaaleissa Mitchell toimi Nixonin kampanjapäällikkönä. Presidentiksi valittu Nixon nimitti hänet oikeusministeriksi tammikuusta 1969 alkaen.[1]

Mitchell teki ministerinä joitain kiistanalaisia päätöksiä. Hän tuki korkeimman oikeuden tuomareiksi kahta Nixonin asettamaa ehdokasta, jotka senaatti hylkäsi sopimattomina, nosti syytteitä Vietnamin sotaa vastustaneita mielenosoittajia vastaan, hyväksyi salakuuntelun käytön ilman oikeusistuimen antamaa lupaa ja yritti estää Daniel Ellsbergin vuotamien niin sanottujen Pentagonin paperien julkaisemisen nostamalla kanteen, jonka korkein oikeus myöhemmin hylkäsi.[1]

Mitchell erosi ministerin tehtävistä maaliskuussa 1972 ja siirtyi Nixonin uudelleenvalintakomitean puheenjohtajaksi. Hän erosi tästäkin tehtävästä heinäkuussa 1972 pian demokraattisen puolueen toimistoon Watergate-talossa tehdyn murron paljastumisen jälkeen. Vuonna 1974 Mitchelliä vastaan nostettiin syyte osallisuudesta murron suunnitteluun sekä oikeuden haittaamisesta ja väärän valan vannomisesta tapausta seuranneen salailun yhteydessä. Seuraavana vuonna hänet todettiin syylliseksi ja tuomittiin kahden ja puolen vuoden vankeuteen. Hän aloitti rangaistuksen suorittamisen vuonna 1977 ja pääsi ehdonalaiseen vapauteen 19 kuukauden jälkeen vuonna 1979.[1]

Lähteet

  1. ↑ a b c d John Mitchell (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 31.12.2014.

Aiheesta muualla