Jouko Ylihannu
Tässä artikkelissa tutkimme Jouko Ylihannu:n aihetta perusteellisesti ja analysoimme sen vaikutusta tämän päivän yhteiskuntaan ja sen merkitystä eri yhteyksissä. Ilmestymisestään lähtien Jouko Ylihannu on herättänyt jatkuvaa keskustelua asiantuntijoiden ja suuren väestön keskuudessa, jotka pyrkivät ymmärtämään sen merkitystä jokapäiväisessä elämässä. Vuosien varrella Jouko Ylihannu on kehittynyt ja saanut uusia merkityksiä, mikä on lisännyt tutkijoiden ja tutkijoiden kiinnostusta aihetta kohtaan. Tässä mielessä tämän artikkelin tarkoituksena on tarjota kattava näkemys Jouko Ylihannu:stä, jossa käsitellään erilaisia lähestymistapoja ja tarjotaan arvokasta tietoa niille, jotka ovat kiinnostuneita laajentamaan tietämystään tästä aiheesta.
Jouko Ylihannu (25. elokuuta 1912 Viipurin maalaiskunta – 3. joulukuuta 1987) oli suomalainen arkkitehti.[1]
Ylihannu pääsi ylioppilaaksi Viipurin klassillisesta lyseosta vuonna 1931 ja valmistui arkkitehdiksi Teknillisestä korkeakoulusta 1937. Hän työskenteli Jalmari Peltosen arkkitehtitoimistossa vuosina 1935–1937 ja valmistumisensa jälkeen Viipurin kaupungin rakennuskonttorissa 1938–1940 ja 1942. Hän toimi samalla myös suunnittelijana Martikainen-Ypyä & Ypyän arkkitehtitoimistossa. Sotavuosina Ylihannu oli työssä Turun kaupungin rakennustoimistossa 1940–1941 ja jatkosodan aikana hän oli jälleenrakennustehtävissä sekä valvoi armeijan talo- ja korsurakennustoimintaa. Sotavuosien jälkeen Ylihannu oli vuodesta 1945 Suomen Matkailijayhdistyksen ja Matkaravinto Oy:n arkkitehtinä ja 1949–1951 Teknillisen korkeakoulun rakennusopin assistenttina. Myöhemmin hän työskenteli Kulutusosuuskuntien Keskusliiton (KK) arkkitehtiosastolla, jonka päällikkönä hän oli vuodesta 1954 1970-luvun lopulle.[2][1] Ylihannun tuotanto on laaja sisältäen erilaisia uudisrakennuskohteita ja muutossuunnitelmia esimerkiksi saunoista, kesämökeistä ja hiihtomajoista hotelleihin, asuinkerrostaloihin, kouluihin ja muihin julkisiin rakennuksiin, tavarataloihin ja tehtaisiin. Ylihannu teki paljon suunnittelutyötä etenkin Lapin lääniin, jonka rakennuskanta tuhottiin suurimmalta osin Lapin sodan aikana.[2]
Ylihannu pelasi nuorena pesäpalloa Viipurin Pallonlyöjien joukkueessa, joka voitti pronssia vuoden 1933 suomenmestaruuskisoissa.[3]
Töitä
- Pallastunturin matkailumaja, Pallastunturi 1948
- Hotelli Pohjanhovi, Rovaniemi 1948 (Aulis E. Hämäläisen kanssa)
- Elannon leipätehtaan laajennus (nykyinen Taiteen talo), Helsinki 1955 (Pauli Lehtisen kanssa)
- Asunto Oy Kivitorpantie 1-3-5, Munkkiniemi, Helsinki 1957
- Vesijärvenkatu 18, Lahti 1957
- Centrumin talo (ent. Voiman tavaratalo ja Kaupunginhotelli), Tampere 1961 (Sakari Siitosen kanssa)
- vakuutusyhtiö Kansan pääkonttori, Hämeentie 33, Helsinki 1962 (Eero Hoviniemen ja Marjatta Kivijärven kanssa)
- Tornionlaakson museo, Tornio 1962
- Asunto Oy Tietola, Virkkala, Lohja 1965
- KTV:n toimitalo, Kolmas linja 4, Helsinki 1971 (purettu 2007)
- Hotelli Inter-Continental, Helsinki 1972
- tavaratalo Centrum, Pori 1973 (nyk. kauppakeskus IsoKarhu)
- Matinkylän ostoskeskus, Espoo 1977
- TVK:n järjestötalo, Itä-Pasila, Helsinki 1977 (Osmo Jalovaaran kanssa)[4]
Lähteet
- ↑ a b Arkkitehtuurimuseon arkkitehtiesittely : Jouko Ylihannu (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b Hautajärvi, Harri: Autiotuvista lomakaupunkeihin. Lapin matkailun arkkitehtuurihistoria. Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, Arkkitehtuurin laitos; Aalto ARTS Books, 2014. Väitöskirjan verkkoversio
- ↑ Pesäpallon SM-mitalistit Pesäpalloliitto. Arkistoitu 2.7.2018. Viitattu 5.10.2018.
- ↑ Järjestötalo HAKA; Asemamiehenkatu 4. Kellosilta 6.; Helsinki Helsingin kaupunginmuseo, Finna.fi. Viitattu 19.2.2020.
Kirjallisuutta
- Harri Hautajärvi: Autiotuvista lomakaupunkeihin. Lapin matkailun arkkitehtuurihistoria Väitöskirja. Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, Arkkitehtuurin laitos 2014. ISBN 978-952-60-5597-8