Juvenalis

Juvenalis on aihe, joka on kiinnittänyt ihmisten huomion ympäri maailmaa. Siitä on jo pitkään keskusteltu, keskusteltu ja analysoitu, ja se on synnyttänyt monenlaisia ​​mielipiteitä ja näkökulmia. Sen merkitys ja vaikutus arkielämän eri osa-alueilla tekee siitä tärkeän aiheen kaikille. Tässä artikkelissa tutkimme Juvenalis:een liittyviä keskeisiä näkökohtia ja käsittelemme sen vaikutuksia yhteiskuntaan, sen kehitystä ajan mittaan ja asiaan liittyviä erilaisia ​​kantoja. Tämän perusteellisen analyysin avulla toivomme tarjoavamme kattavan näkemyksen Juvenalis:stä ja edistävämme sen laajuuden ja merkityksen ymmärtämistä nykypäivänä.

Juvenalis seppelöitävänä. Kansikuva teoksesta John Dryden et al., The Satires of Decimus Junius Juvenalis: And of Aulus Persius Flaccus (4th ed., London, 1711).

Decimus Iunius Iuvenalis (n. 60 Aquinum, nyk. Aquino – n. 135) oli roomalainen satiirikko[1] ja runoilija. Juvenaliksen elämästä ei tiedetä Kovinkaan paljon. Häneltä on säilynyt 16 heksametrillä kirjoitettua satiiria, ja häneltä tunnetaan lentävä lause panem et circenses eli "leipää ja sirkushuveja". Satiirit ovat harvinainen ja mielenkiintoinen kuvaus keisariajan elämästä. Yhdessä Martialiksen ja Persiuksen kanssa hänen katsotaan kuuluvan Rooman kirjallisuuden hopea-ajan satiirikoihin.[2]

Juvenalikselta on peräisin myös lentävä lause "Kuka valvoo itseään valvojia?" (Quis custodiet ipsos custodes?)[1]

Elämä

Juvenalis oli vapautetun orjan poika. Hän lähti nuorena tekemään kunnianhimoista virkauraa. Hänen tiedetään olleen legioonassa, ja palveluspaikka oli todennäköisesti Britanniassa. Sen jälkeen hän oli pikkuvirkamiehenä syntymäkaupungissaan ja yritti luoda uraa Roomassa. Urasta ei kuitenkaan tullut niin hohdokasta kuin hän olisi toivonut.[3]

Kun Juvenalis ryhtyi noin 50-vuotiaana runoilijaksi, hänestä oli kehittynyt sapekas, katkera ja inhimillisille heikkouksille tarkkanäköinen kirjoittaja.[4]

Syynä Juvenaliksen virkauran kariutumiselle oli se, että hän erehtyi tekemään pilaa väärästä miehestä. Juvenalis oli aloittelemassa uraansa Roomassa, ja mies, jota hän pilkkasi, oli keisari Domitianuksen suosikki, jolla oli oikeus päättää ylennyksistä. Juvenalis karkotettiin luultavasti Egyptiin, Syeneen (nykyinen Assuan), ja hänet tuomittiin menettämään omaisuutensa.[5][3]

Kun Domitianus oli syrjäytetty vuonna 96, Juvenalis sai luvan palata Roomaan. Hän ei kuitenkaan saanut takavarikoitua omaisuuttaan takaisin eikä hän saanut myöskään mitään virkaa. Hän elätti itsensä klienttinä, eli teki varakkaammilleen erilaisia palveluksia.[5] Vähitellen hänen kuitenkin onnistui päästä parempaan asemaan. Omaelämäkerrallisessa satiirissaan numero 11 hän kuvailee asuvansa Roomassa vaatimattomasti mutta mukavasti. Elatuksensa hän sai Tivolissa sijaitsemansa maatilan tuotosta. Maatilalla oli karjaa, ja siellä työskenteli jokunen orja.[5]

Vaikka Juvenalis oli viimeisissä kirjoituksissaan edelleen pessimisti, niissä on havaittavissa lientymistä. Kirjoittaja lienee saanut jonkinlaisen mielenrauhan. Juvenaliksen kuolinvuodesta voidaan esittää vain olettamuksia.[5]

Satiirit

Juvenaliksen ja Persiuksen satiirien vuoden 1535 laitoksen kansilehti.

Satiireissaan Juvenalis käsittelee monia aiheita, ja ne piirtävät värikkään kuvan keisariajan Rooman elämästä. Niistä välittyy kirjoittajan ilkeys ja katkeruus aikalaisiaan kohtaan. Sanotaan, että Horatius hymyili ihmisten heikkouksille ja vioille, kun taas Juvenalis ruoski niitä armottomasti.[6]

Monessa satiirissaan Juvenalis arvosteli aikansa hyväosaisia siitä, että he eivät tunne minkäänlaista myötätuntoa köyhiä kohtaan. Erityisen vastenmielistä hänestä on se, että rikkaat matelevat hallitsijan edessä ja lipevästi kehuvat häntä. Eniten hän kuitenkin pilkkaa niitä, jotka ovat hänenlaisiaan vapautetun orjan poikia, mutta toisin kuin hän, onnistuneet rikastumaan ja pääsemään ylhäiseen asemaan. Runoilija suorastaan kiehuu inhosta kuvaillessaan heidän korujaan ja kalliita vaatteitaan.[4]

Yhteiskunnan ylimmän kerroksen elämää kuvaillessaan Juvenalis ei enää pilkkaa, vaan päästää inhonsa täysin valloilleen. Keisari Domitianuksen hovissa suurta huolta aiheutuu siitä, miten valmistetaan ruoaksi suuri kampela, joka ei mahdu patoihin eikä kattiloihin. Toisessa satiirissa humaltunut vaimo oksentaa kalliille marmorilattialle ja huomaavainen aviomies katselee muualle, ja toisaalla impotentti sulhanen palkkaa hääyönä morsiamelleen ilopojan. Pistävästi kuvataan myös naisten ja homomiesten seksuaalista hillittömyyttä.[5]

Juvenalis kuvasi pistävällä tyylillään unettomuutta, jonka aiheuttaa asuminen Insulassa. Kirjoittajan oli vaikea nukkua, sillä hän pelkäsi öistä tulipaloa ja talon romahtamista huonon rakentamisen vuoksi. Kaduilta kuului öisin kärrynpyörien jyrinä, kun liikkeiden varastoja täydennetään, ja jyrinä herätti kirjoittajan mukaan merilehmätkin. Jos unettomuutta pakeni öisille kaduille, ei tilanne parantunut ensinkään. Kadulla piti väistellä humalaisia juhlijalaumoja ja riidanhaastajia, ja joku saattoi tyhjentää ikkunasta pottansa kulkijan niskaan tai heittää tätä rikkinäisellä astialla. Pahimmillaan rosvo iski kulkijan tikarilla kuoliaaksi.[7]

Erityisen paljon huomiota Juvenalis antoi oman aikansa rumille ja vastenmielisille piirteille. Monet nykytutkijat ovat pohtineet, paljonko niissä on perää ja paljonko kirjoittaja liioittelee saadakseen sanomansa perille. Jos Juvenalista vertaa hänen aikalaiseensa Plinius nuorempaan, tulee miettineeksi, ovatko he eläneet samaan aikaan samassa valtakunnassa. Plinius nuorempi ei ole sokea ihmisten heikkouksille eikä paheille, ja hän kuvailee myös yläluokan tuhlailua ja tyhjänpäiväistä seuraelämää, mutta hänen henkilöhahmoillaan on myös hyveitä.[8]

Kirjoitustyyliltään Juvenalis oli selkeä ja vahva. Hän osasi löytää iskeviä ilmaisuja ja tehokkaita kielikuvia. Ne ovat rytmikkäitä ja mieleenjääviä kielikuvia, kuten "leipää ja sirkushuveja". Juvenalis ei ollut missään nimessä optimisti, mutta hänellä oli voimaa.[5]

Satiirien vaikutus

Kului pari sataa vuotta Juvenaliksen kuolemasta, ennen kuin hänen työnsä arvo ymmärrettiin. Kristillinen kirjailija Tertullianus oli suuri Juvenaliksen ihailija. Nykypäiviin on säilynyt vuosien 350-420 välillä tehty satiirien kommentoitu versio.[5] Myöhemmistä kirjoittajista Juvenaliksen tuotantoa ovat tutkineet ja ihailleet Giovanni Boccaccio, Nicolas Boileau ja Lordi Byron.[5]

Lähteet

  1. ↑ a b Castrén, Paavo: Uusi antiikin historia, s. 445-447. Helsinki: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-21594-3
  2. ↑ Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 6, Rooma, 1980, s. 185-186
  3. ↑ a b Kamm: The Romans, An Introduction, 1995, s. 163
  4. ↑ a b Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 6, Rooma, 1980, s. 192
  5. ↑ a b c d e f g h Juvenal, Britannica (englanniksi)
  6. ↑ Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 6, Rooma, 1980, s. 196
  7. ↑ Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 6, Rooma, 1980, s. 193
  8. ↑ Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 6, Rooma, 1980, s. 195

Aiheesta muualla