Tässä artikkelissa aiomme tutkia ja analysoida Kalervo Hämäläinen:tä, aihetta, joka on ollut mielenkiinnon ja keskustelun aiheena eri aloilla aikojen saatossa. Kalervo Hämäläinen on kiinnittänyt tutkijoiden, tutkijoiden, ammattilaisten ja suuren yleisön huomion, koska sen merkitys ja vaikutus ylittävät rajat ja tieteenalat. Monitieteisen lähestymistavan avulla pyrimme tarkastelemaan Kalervo Hämäläinen:een liittyviä eri näkökohtia sen historiallisesta alkuperästä sen vaikutuksiin nykymaailmassa. Selvitämme sen merkitystä, vaikutuksia ja mahdollisia tulevaisuuden näkymiä tavoitteenamme tarjota kokonaisvaltainen ja rikastuttava näkemys tästä ilmiöstä.
Kalervo Kauko Uljas Hämäläinen (17. tammikuuta 1917 Vesanto – 22. heinäkuuta 2015 Helsinki[1][2]) oli suomalainen kamarineuvos, musiikinopettaja, säveltäjä ja laulunsanoittaja. Hän oli Eino Roihan oppilas.
Savolaissyntyinen Kalervo Hämäläinen tuli tunnetuksi useiden sotaveteraaniaiheisten laulujen säveltäjänä ja sanoittajana. Hämäläinen itse taisteli sekä talvi- että jatkosodassa. Sotien jälkeen hän sävelsi ja sanoitti huomattavan määrän lauluja, joiden isänmaallisuus, melodisuus ja kansanomaisuus ovat tehneet niistä rakastettuja suuren yleisön, erityisesti sodat kokeneen sukupolven keskuudessa. Musiikinharrastajille Hämäläisen nimi tuli tutuksi, kun Mirjam Helin levytti Hämäläisen kirjoittaman ja säveltämän ”Lapin äidin kehtolaulun” vuonna 1949. Elämäntyönsä hän teki helsinkiläisessä Karjalan yhteiskoulussa musiikin lehtorina.
Nykyisin kenties tunnetuimman sävellyksensä ”Veteraanin iltahuudon” Hämäläinen kirjoitti 1980-luvun loppupuolella. Kadettikuoron ensimmäisenä tunnetuksi tekemä teos on nykyisin saavuttanut pysyvän sijan veteraanitilaisuuksien ohjelmistoissa.
Kamarineuvos Hämäläisen nimeä kantaa Kalervo Hämäläisen Suomi-Poikien ja -Tyttöjen säätiö, jonka hän perusti yhdessä professori Holger Fransmanin kanssa vuonna 1977. Perustamissääntönsä mukaan säätiö ylläpitää ensisijaisesti suomalaiskansallisen musiikin ja yleensä taidemusiikin harrastusta tukemalla nuorison musikaalisia pyrkimyksiä ja kiinnittämällä erityistä huomiota vähävaraisten nuorten taiteellisten lahjojen kehittämiseen.
Hämäläiselle myönnettiin director musices -arvonimi vuonna 1965 ja kamarineuvoksen arvo 1972.