Keskuskeittiötalo

Nykymaailmassa Keskuskeittiötalo:stä on tullut yhä tärkeämpi monilla alueilla. Olipa kyseessä teknologia, politiikka, kulttuuri tai jokin muu arkielämän osa-alue, Keskuskeittiötalo:stä on tullut ajankohtainen aihe, joka kiinnittää suuren joukon ihmisiä ympäri maailmaa. Yhteiskuntavaikutuksistaan ​​tulevaisuuden vaikutuksiin Keskuskeittiötalo:stä on tullut keskustelun ja pohdinnan lähde, joka synnyttää loputtomia mielipiteitä ja näkökulmia. Tässä artikkelissa analysoimme perusteellisesti Keskuskeittiötalo:n merkitystä ja sen vaikutusta nykyiseen todellisuutemme.

Karjalaisten koti Helsingin Kruununhaassa 1900-luvun alussa oli keskuskeittiötalo.

Keskuskeittiötalo on nimitys asuinkerrostalolle, jossa on keskuskeittiö. Keskuskeittiötaloja rakennettiin useissa Euroopan maissa 1900–1930-luvuilla. Talojen ensimmäisessä kerroksessa tai kellarissa oli keittiö, jossa palkattu henkilökunta valmisti ruoan niille talon asukkaille, jotka halusivat sitä tilata. Ruoka toimitettiin perille ruokahissillä. Sillä myös palautettiin käytetyt astiat keittiöön. Asunnoissa ei välttämättä ollut omia keittiöitä lainkaan, tai niissä saattoi olla vain pieni keittokomero. Keskuskeittiön yhteydessä oli usein myös ruokasali, jossa ulkopuolisetkin saattoivat käydä syömässä.[1][2]

Kansainvälinen ilmiö

Keskuskeittiötaloja rakennettiin 1900-luvun alkukymmeninä ainakin Tanskaan, Ruotsiin, Saksaan, Itävaltaan, Sveitsiin, Isoon-Britanniaan ja Suomeen. Ensimmäinen valmistui Kööpenhaminaan vuosina 1903–1905. Suomen ensimmäinen keskuskeittiötalo, Asunto-osakeyhtiö Päivölä Turussa, valmistui vuonna 1910. Kaikkiaan Suomeen rakennettiin vähintään kolmisenkymmentä keskuskeittiötaloa, valtaosa niistä Helsinkiin ja lukuisia Turkuun.[3][1] Helsingissä keskuskeittiötalot sijoittuivat uudelle Töölön alueelle, Turussa pääosin Puolalanmäelle.[4] Tampereen ainoa keskuskeittiötalo valmistui 1923, talon suunnittelivat arkkitehdit Bertel Strömmer ja Vilho Kolho.[5]

Keskiluokan ja porvariston moderni koti

Keskuskeittiötalot olivat käytännössä erityisesti ylemmän luokan sekä porvariston ja keskiluokan koteja. Yksi niiden usein mainittu asukasryhmä olivat työssä käyvät, koulutetut naiset. Esimerkiksi virkamiesperheille talot tarjosivat modernin vaihtoehdon kaupunkiasumiseen tilanteessa, jossa perheellä ei välttämättä enää ollut varaa palkata palvelijoita ja pitää asunnossaan palvelijanhuonetta. Keskuskeittiön avulla ajateltiin voitavan pitää yllä porvarillista elämäntapaa pienemmillä kuluilla.[6][2]

Keskuskeittiöiden loppu

Keskuskeittiötalojen kukoistuskautta Suomessa oli maailmansotien välinen aika. Suuri osa taloista luopui keskuskeittiöstä toisen maailmansodan aikaan, osa jo muutaman vuoden kokeilun jälkeen. Suomen ylivoimaisesti pisimpään toiminut kerrostalon keskuskeittiö lopetti toimintansa Turussa vuonna 2010.[2][7][8]

Ennen ja jälkeen

Keskuskeittiötalon edeltäjinä voi pitää asuntohotelleja, joita rakennettiin Yhdysvalloissa, etenkin New Yorkissa, 1890-luvulla. Niiden pidemmälle viety seuraaja puolestaan olivat kollektiivitalot, joissa asukkaat jakoivat keskenään muitakin tiloja ja palveluja kuin ruoan valmistukseen liittyvät. Talosta saattoi löytyä mm. lastentarha, siivooja, pesula ja ravintola. Kollektiivitaloajattelu kukoisti erityisesti Ruotsissa 1930-luvulla.[1][9]

Lähteet

  1. ↑ a b c Nevalainen, Laika Katriina: Rationalisoitua säädynmukaisuutta. Helsinkiläiset ja turkulaiset keskuskeittiötalot 1900–1920-luvuilla. Pro gradu -tutkielma. (s. 6–10, 60–61) 2012. Helsingin yliopisto. Viitattu 13.2.2024.
  2. ↑ a b c Saarikangas, Kirsi: Asunnon muodonmuutoksia. Puhtauden estetiikka ja sukupuoli modernissa arkkitehtuurissa. s. 202–209. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2002. ISBN 951-746-309-X
  3. ↑ Dick Urban Vestbro: Kollektivhusens historia kollektivhus.nu. Viitattu 29.7.2015.
  4. ↑ Nevalainen 2012, 87
  5. ↑ Arvotalon harvinainen historia, Aamulehti 7.8.2023 (Tilaajille)
  6. ↑ Nevalainen 2012, 46-54
  7. ↑ Nevalainen 2012, 5, 165-166
  8. ↑ Viimeinen kerrostalon keskuskeittiö lopettaa yle.fi. Viitattu 29.7.2015.
  9. ↑ Saarikangas, Kirsi: Asunnon muodonmuutoksia. Puhtauden estetiikka ja sukupuoli modernissa arkkitehtuurissa. s. 210–223. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2002. ISBN 951-746-309-X