Ketut

Tässä artikkelissa olemme päättäneet keskittyä Ketut:n jännittävään maailmaan. Alkuperäistään nykypäivään Ketut on ollut kiinnostuksen ja keskustelun aiheena eri alueilla. Vuosien varrella Ketut on luonut lukemattomia mielipiteitä ja teorioita, jotka ovat auttaneet rikastuttamaan tietoamme tästä aiheesta. Tässä mielessä ehdotamme, että tutkitaan perusteellisesti eri näkökohtia, jotka tekevät Ketut:stä niin kiehtovan aiheen, ja käsittelemme sekä sen historiaa että sen merkitystä nykyään. Yksityiskohtaisen ja kontekstualisoidun analyysin avulla toivomme tarjoavamme lukijalle täydellisen ja valaisevan lähestymistavan Ketut:een, tarjoten uusia näkökulmia ja avaimia sen merkityksen ymmärtämiseen nykymaailmassa.

Ketut
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Petoeläimet Carnivora
Heimo: Koiraeläimet Canidae
Suku: Ketut
Vulpes
Frisch, 1775[1]
Synonyymit
  • Alopex
  • Cynalopex
  • Fennecus
  • Leucocyon
  • Mamvulpesus
  • Megalotis
  • Vulpis[1]
Lajit
luokittelu[1], suom. nimet[2]
Katso myös

  Ketut Wikispeciesissä
  Ketut Commonsissa

Ketut (Vulpes) ovat koiraeläimiin kuuluva suku, johon kuuluu 12 lajia[1]. Ketut ovat hieman keskikokoista koiraa pienempiä. Ne ovat nykyisin maailman levinneimpiä maalla eläviä eläimiä: niiden levinneisyysalue käsittää lähes koko maailman Etelämannerta lukuun ottamatta. Levinnein ja yleisin kettulaji on ylivoimaisesti 47-alalajinen punakettu, joka on ollut aikaisemmin arvokas turkiseläin.[3]

Ulkonäkö ja koko

Ketun luuranko

Ketut ovat yleensä pienempiä kuin muut koiraeläimet, kuten sudet, koirat ja sakaalit. Esimerkiksi suurin laji eli punakettu painaa keskimäärin 4,1–8,7 kg[4] ja pienin laji eli aavikkokettu vain 0,7–1,6 kg[5]. Suomessa ketun keskipaino on hieman yli viisi kiloa.[6][7] Ketuille tyypillisiä piirteitä ovat kolmiomaiset kasvot, suipot teräväkärkiset korvat ja tuuhea häntä. Kettu on varvasastuja eli sen kävellessä vain varpaat osuvat maahan. Koiran sukuisista poiketen, ketuilla on osittain sisäänvedettävät kynnet.[8] Ketun kuonosta lähtevät n.100-110mm pitkät mustat viikset, pään muu karvoitus on huomattavasti lyhyempää.[3] Muut kettujen ominaisuudet vaihtelevat suuresti elinympäristön mukaan.

Turkki

Kettulajien turkin pituus, väri ja tiheys eroavat toisistaan. Kettujen alaturkin värisävy vaihtelee helmenvalkoisesta mustavalkoiseen ja täplikkääseen. Aavikkoketuilla (ja muilla aavikolla elämään sopeutuneilla kettulajeilla kuten Vulpes macrotiksella) on suuret korvat ja lyhyt turkki, jotta keho pysyisi viileänä.[3][8] Toisaalta naalilla on pienet korvat ja paksu, eristävä turkki, jotta keho pysyisi lämpimänä.[9] Punaketuilla on sen sijaan tyypillisesti punaruskea turkki ja valkopäinen häntä.[10] Kettujen turkin koostumus vaihtelee vuodenajan mukaan. Kylminä kuukausina ketuilla on tuuheampi turkki kuin lämpiminä kuukausina. Päästäkseen eroon talviturkista, ketulla on karvanlähtöaika kerran vuodessa huhtikuun tienoilla. Karvanlähtö alkaa jaloista ylöspäin.[8] Turkin väri voi muuttua kettuyksilön ikääntyessä.[3]

Levinneisyys

Punaketut

Punakettuja esiintyy luontaisesti Euroopassa, Aasian pohjoisosissa, Pohjois-Amerikassa ja Saharan pohjoispuolisessa Afrikassa. 1800-luvulla kettu levitettiin ketunmetsästyksen takia myös Australiaan ja Uuteen-Seelantiin. Näillä uusilla elinalueilla se on muiden tuontieläinten tavoin aiheuttanut merkittäviä ongelmia alkuperäiselle luonnolle, mistä johtuen kettua pidetään yhtenä maailman sadasta haitallisimmasta vieraslajista[11].

Aavikkoketut

Aavikkokettu on levinnyt laajalle alueelle Pohjois-Afrikan ja Siinain niemimaan pohjoisosien hiekka-aavikoilla ja puoliaavikoilla. Sitä tavataan ympäri Saharaa ja Sahelin alueella 14. leveysasteelle saakka. [12]

Lähteet

  1. ↑ a b c d Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Vulpes Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Johns Hopkins University Press. Viitattu 2.7.2012. (englanniksi)
  2. ↑ Nisäkäsnimistö: Vulpes Helsingin yliopiston Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 2.7.2012.
  3. ↑ a b c d Lloyd, H.G.: The red fox, s. 21. 2. impr. painos. London: Batsford, 1981. ISBN 0-7134-11902
  4. ↑ Vulpes vulpes. Mammalian Species, 1996, s. No. 537, pp. 1–11. doi:10.2307/3504236 ISSN 0076-3519
  5. ↑ Nobleman, Marc Tyler: Foxes, s. 35–36. Benchmark Books (NY), 2007. ISBN 978-0-7614-2237-2
  6. ↑ Kettu Tunturisusi.com. Arkistoitu 9.11.2007. Viitattu 8.1.2008.
  7. ↑ Macdonald, D. W. & Reynolds, J. C.: Red fox (PDF) Maailman luonnonsuojeluliitto. Arkistoitu 19.5.2011. Viitattu 8.1.2008. (englanniksi)
  8. ↑ a b c Burrows, Roger: Wild fox. Newton Abbot: David & Charles, 1968. ISBN 9780715342176
  9. ↑ Arctic fox (Vulpes lagopus) arkive.org. Arkistoitu 21 helmikuu 2011. Viitattu 2 October 2014.
  10. ↑ Fox, David: Vulpes vulpes, red fox animaldiversity.ummz.umich.edu. Viitattu 2 October 2014.
  11. ↑ 100 of the World's Worst Invasive Alien Species Issg.org. Global Invasive Species Database. Arkistoitu 2.4.2016. Viitattu 29.3.2011. (englanniksi)
  12. ↑ {{{taksoni}}} IUCN Red List of Threatened Species. Version 2015. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu {{{viitattu}}}. (englanniksi)

Aiheesta muualla