Koiran koronavirus

Nykymaailmassa Koiran koronavirus on edelleen erittäin tärkeä ja keskustelunaihe. Useiden vuosien ajan Koiran koronavirus on ollut eri alojen asiantuntijoiden ja tutkijoiden tutkimuksen, analyysin ja pohdinnan kohteena. Sen merkitys on ylittänyt rajat, sukupolvet ja tieteenalat, ja siitä on tullut yleismaailmallisesti kiinnostava aihe. Koiran koronavirus on kautta historian herättänyt ihmiskunnan uteliaisuutta ja kiinnostusta, ja sen vaikutus on herättänyt keskustelua ja pohdintaa eri yhteyksissä. Tässä artikkelissa tutkimme Koiran koronavirus:n merkitystä ja vaikutusta tämän päivän yhteiskunnassa sekä sen merkitystä menneisyydessä ja sen mahdollista vaikutusta tulevaisuudessa.

CCoV
Virusten luokittelu
Ryhmä: (+)ssRNA-virukset
Kunta: Virukset
Lahko: Nidovirales
Heimo: Coronaviridae
Suku: Alphacoronavirus
Lajeja
  • CCoV1
  • CCoV2
Katso myös

  Koiran koronavirus Commonsissa

Koiran koronavirus[1] eli CCoV (lyhenne englanninkielen sanoista canine coronavirus)[2] on nimi ryhmälle RNA-koronaviruksia, jotka tartuttavat muun muassa koiria[2], susia[3], kojootteja ja joitakin muita koiraeläimiä.[4] Koirille CCoV aiheuttaa yleensä lievää tai keskivaikeaa ripulia. CCoV-tartuntoja vastaan on CCoV-rokotteita. Tartuntaa hoidetaan takaamalla riittävä nesteytys ja suolojen saanti.[5]

CCoV eristettiin ensi kerran 1971 Saksassa vahtikoirilta.[6]

CRCoV (eng. canine respiratory coronavirus) on eräs 2003 tunnistettu koronavirus, joka aiheuttaa hengitystieinfektioita koirilla (esimerkiksi kennelyskää). CRCoV ei kuulu samaan virusryhmään kuin CCoV:t.[7]

Rakenne

CCoV:t jaetaan kahteen genotyyppiin, jotka ovat CCoV1 ja CCoV2. Näistä on olemassa useita alatyyppejä.[2] CCoV:t ovat positiivisjuosteisia RNA- eli ssRNA(+)-viruksia. Niiden yksijuosteinen perimä on epäsymmetrisen lipidikalvon sisällä, jonka halkaisija on noin 220 nanometriä. Perimän pituus on noin 29 000 nukleotidia.[8]

Virusten perimä koodaa muun muassa seuraavia viruksen rakenteeseen kuuluvia proteiineja: RNA-polymeraasi, S-proteiini (eng. spike), E-proteiini (envelope), M-proteiini (membrane) ja nukleokapsidi eli N-proteiini.[8] N-proteiinit ovat fosfoproteiineja. Niitä on viruksen kuoren sisällä ja ne päällystävät viruksen perimää. Muut edellä mainitut proteiinit taas ovat kuoren pinnassa kiinni.[9] CCoV2:t tartuttavat soluja sitoutumalla S-proteiinistaan solun pinnan alaniiniaminopeptidaasi-reseptoriin (eli AAP- tai APN-reseptori). CCoV1-serotyypin reseptoria taas ei tunneta.[2]

CCoV2 ja kissan koronaviruksen (FCoV) serotyyppi 1 eli FCoV1 ovat läpikäyneet geeniensä osittaisen vaihdon (homologisen rekombinaation) S-proteiineja ja osin myös muita proteiineja koodaavien geeniensä kohdalta. CCoV1 ja FCoV2 ovat muodostuneet tämän rekombinaation seurauksena.[10][11]

Tarttuminen ja oireet

CCoV tarttuu koirasta koiraan ensisijaisesti ulosteiden ja suun välisen kontaktin kautta. Tartunta alkaa oireilemaan 1–3 päivän kuluttua tartunnan saamisesta. Virus poistuu kehosta yleensä 6–9 päivän kuluessa oireiden ilmenemisestä.[6]

CCoV aiheuttaa ensisijaisesti lievän tai keskivaikean suolistollisen tulehduksen. Tulehduksen oireet ovat vakavampia pennuilla kuin täysikasvuisilla koirilla. Aluksi voi ilmetä oksentelua, joka loppuu jo päivässä. Muita tyypillisiä oireita ovat nestehukka, ruokahaluttomuus tai muutaman päivän kestoinen limainen tai vetinen ripuli. Ripulissa voi olla verta. Joskus CCoV-tartunta on tappava.[6]

Hoito

CCoV-tartuntaa hoidetaan antamalla sairaalle koiralle kylliksi vettä ja suoloja. Viruslääkkeitä tartuntaan ei käytetä. Tartunnan vakavuutta voidaan ennaltaehkäistä CCoV-rokottein, mutta nykyiset rokotteet eivät pysty täysin estämään tartuntaa.[5]

Lähteet

  1. ↑ koiran koronavirus finto.fi. Viitattu 1.8.2020.
  2. ↑ a b c d BN Licitra et al: Genotypic characterization of canine coronaviruses associated with fatal canine neonatal enteritis in the United States. Journal of Clinical Microbiology, 2014, 52. vsk, nro 12, s. 4230–4238. PubMed:25253797 doi:10.1128/JCM.02158-14 ISSN 0095-1137 Artikkelin verkkoversio.
  3. ↑ RL Zarnke et al: Serologic survey for canine coronavirus in wolves from Alaska. Journal of Wildlife Diseases, 2001, 37. vsk, nro 4, s. 740–745. PubMed:11763737 doi:10.7589/0090-3558-37.4.740 ISSN 0090-3558 Artikkelin verkkoversio.
  4. ↑ SO Hübner et al: Exposure of pampas fox (Pseudalopex gymnocercus) and crab-eating fox (Cerdocyon thous) from the Southern region of Brazil to Canine distemper virus (CDV), Canine parvovirus (CPV) and Canine coronavirus (CCoV). Brazilian Archives of Biology and Technology, 2010, 53. vsk, nro 3, s. 593–597. doi:10.1590/S1516-89132010000300012 ISSN 1516-8913 Artikkelin verkkoversio.
  5. ↑ a b BN Licitra, GE Duhamel, GR Whittaker: Canine enteric coronaviruses: emerging viral pathogens with distinct recombinant spike proteins. Viruses, 2014, 6. vsk, nro 8, s. 3363–3376. PubMed:25153347 doi:10.3390/v6083363 ISSN 1999-4915 Artikkelin verkkoversio.
  6. ↑ a b c A Pratelli: Genetic evolution of canine coronavirus and recent advances in prophylaxis. Veterinary Research, 2006, 37. vsk, nro 2, s. 191–200. PubMed:16472519 doi:10.1051/vetres:2005053 ISSN 0928-4249 Artikkelin verkkoversio.
  7. ↑ K Erles, J Brownlie: Canine respiratory coronavirus: an emerging pathogen in the canine infectious respiratory disease complex. The Veterinary Clinics of North America. Small Animal Practice, 2008, 38. vsk, nro 4, s. 815–825. PubMed:18501280 doi:10.1016/j.cvsm.2008.02.008 ISSN 0195-5616 Artikkelin verkkoversio.
  8. ↑ a b IN Barros et al: Molecular stability of a vaccine strain of canine coronavirus after serial passages in A72 cells. Brazilian Journal of Veterinary Research and Animal Science, 2017, 54. vsk, nro 1, s. 48. doi:10.11606/issn.1678-4456.bjvras.2017.111310 ISSN 1678-4456 Artikkelin verkkoversio.
  9. ↑ AR Fehr, S Perlman: Coronaviruses: an overview of their replication and pathogenesis. Coronaviruses, 2015, nro 1282, s. 123. PubMed:25720466 doi:10.1007/978-1-4939-2438-7_1 Artikkelin verkkoversio.
  10. ↑ Y Terada et al: Emergence of pathogenic coronaviruses in cats by homologous recombination between feline and canine coronaviruses. PLoS ONE, 2014, 9. vsk, nro 9. PubMed:25180686 doi:10.1371/journal.pone.0106534 ISSN 1932-6203 Artikkelin verkkoversio.
  11. ↑ S Poder: Feline and canine coronaviruses: common genetic and pathobiological features. Advances in Virology, 2011, 2011. vsk. PubMed:22312347 doi:10.1155/2011/609465 ISSN 1687-8639 Artikkelin verkkoversio.

Aiheesta muualla