Korvayökkö

Nykyään Korvayökkö on aihe, jolla on suuri merkitys yhteiskunnassamme. Se on vuosien ajan herättänyt kiinnostusta asiantuntijoiden ja yleensäkin ihmisten keskuudessa moninaisuuden ja eri osa-alueiden vaikutuksensa ansiosta. Kautta historian Korvayökkö on synnyttänyt keskustelua, kiistoja ja puolestaan ​​suuria edistysaskeleita ja innovaatioita. Se on aihe, joka ei jätä ketään välinpitämättömäksi ja joka kehittyy jatkuvasti ajan myötä. Tässä artikkelissa tutkimme Korvayökkö:een liittyviä eri näkökohtia analysoimalla sen merkitystä, vaikutuksia ja vaikutusta jokapäiväiseen elämään. Tällä tavalla voimme paremmin ymmärtää Korvayökkö:n merkityksen nyky-yhteiskunnassa.

Korvayökkö
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Suomessa:

Elinvoimainen [2]

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Lepakot Chiroptera
Heimo: Siipat Vespertilionidae
Suku: Plecotus
Laji: auritus
Kaksiosainen nimi

Plecotus auritus
(Linnaeus, 1758)

Katso myös

  Korvayökkö Wikispeciesissä
  Korvayökkö Commonsissa

Korvayökkö (Plecotus auritus) on isokorvainen lepakkolaji.

Ulkonäkö ja koko

Korvayökkö on 4,1–5,4 cm pitkä, painaa 5–12 grammaa ja sen siipien kärkiväli on 22–28 cm. Se on väritykseltään harmaa. Korvayökön tunnistaa helpoimmin suurista, tyvestä yhtyneistä korvistaan, joiden pituus on noin 2/3 ruumiin pituudesta. Ne erottuvat lentävän lepakon siluetistakin.[3] Korvayökön korvat ovat sopeutuma, jonka avulla se pystyy saalistamaan yökkösiä ja kehrääjiä.

Levinneisyys ja elinympäristö

Korvayökön levinneisyysalue ulottuu lähes koko Eurooppaan Pohjoismaiden pohjoisosia ja Välimerenmaiden eteläosia lukuun ottamatta. Aasiassa elävät lepakot, jotka aiemmin luettiin samaan lajiin, on nyt erotettu omiksi lajeikseen P. ognevi ja P. sacrimontis.[1] Korvayökköä tavataan uhanalaisena Suomessa Etelä-Suomesta Vaasan korkeudelle saakka.

Korvayökkö viihtyy hyvin kaupunkien ja kartanoiden puistoissa, joista se löytää päiväpiilonsa vanhoista kivirakennuksista ja puunkoloista. Korvayököt piilottelevat myös linnunpöntöissä.

Elintavat

Korvayökölle on ominaista sen kolibrimainen lentotapa, paikoillaan tapahtuva lento. Muutenkin korvayökkö on erittäin taitava lentäjä. Korvayökkö saalistaa usein – muista lepakoista poiketen – lentäen ylöspäin tutkien näin puunrungon tarkasti.

Korvayökkö horrostaa syyskuulta toukokuulle. Horrostaessaan se kääntää korvansa usein siipien suojaan.[4]

Korvayökkö on kausilisääntyjä, joka parittelee loppukesällä tai alkusyksyllä. Tiineysajan on arvioitu kestävän 45–90 vuorokautta. Lepakot lisääntyvät hitaasti, sillä ne saavat yhden, harvoin kaksi poikasta kesäkuussa. Lepakonpoikaset syntyvät useiden naaraiden perustamiin yhdyskuntiin.

Lähteet

  1. ↑ a b Hutson, A.M., Spitzenberger, F., Aulagnier, S., Coroiu, I., Karataş, A., Juste, J., Paunovic, M., Palmeirim, J. & Benda, P.: Plecotus auritus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 11.7.2014. (englanniksi)
  2. ↑ Thomas Lilley: Korvayökkö – Plecotus auritus Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
  3. ↑ Korvayökkö (Arkistoitu – Internet Archive) Keskisuomalainen
  4. ↑ Korvayökkö Suomen lepakkotieteellinen yhdistys