Läänitys

Tässä artikkelissa tutkimme Läänitys:tä ja sen vaikutuksia jokapäiväisen elämän eri osa-alueisiin. Läänitys on aihe, joka on kiinnittänyt kaiken ikäisten ja -taustaisten ihmisten huomion ja on herättänyt laajaa kiinnostusta ja keskustelua nyky-yhteiskunnassa. Kautta historian Läänitys on ollut ratkaisevassa roolissa määriteltäessä identiteettejä, teknologista kehitystä, ihmissuhteita ja muita ihmiskokemuksen perusnäkökohtia. Yksityiskohtaisen analyysin avulla tutkimme, kuinka Läänitys on muokannut ja muokkaa edelleen tapaamme ajatella, tuntea ja toimia maailmassa. Lisäksi tutkimme Läänitys:n tulevia vaikutuksia ja sen merkitystä jatkuvasti muuttuvassa globaalissa kontekstissa.

Kuvassa, joka on 1300-luvulta, herra ottaa läänityksen takaisin.

Läänitys eli lääni[1] oli keskiajalla ja uudella ajalla valtiovallan tai hallitsijan alaiselleen yksityishenkilölle myöntämä tulo tai oikeus palkkiona alamaisen suorittamista palveluksista. Tavallisesti jonkun ylimyksen saama läänitys oikeutti hänet hallitsemaan sitä ja nauttimaan sen tuloista korvauksena myöntäjälle suoritettavista palveluksista, kuten sotapalveluksesta tai virkapalveluksesta, tai palkkiona jo aiemmin suorittamistaan palveluksista.[2][3] Joskus läänitys oli kruunulle myönnetyn velan panttina. Läänitys, jolla kruunun tulonlähde eli vero tai vuokra siirrettiin yksityiselle, myönnettiin joko sovituksi ajaksi tai se voi olla perinnöllinen. Läänitykseksi kutsuttiin myös maaomaisuutta, jota hallittiin maksamatta siitä korvausta.[4] Myös sitä aluetta, jonka läänitetyistä tuloista tai oikeuksista nautittiin, kutsuttiin lääniksi.[2]

Läänitykset Ruotsi-Suomessa

Ruotsissa ja Suomessa läänityslaitos poikkesi jonkin verran länsieurooppalaisesta vastineestaan.[5] Näissä maissa läänitykset jaetaan neljään ryhmään sen perusteella, millaiset olivat lääninhaltijan eli lääninpitäjän velvollisuudet kuningasta kohtaan:[6]

  • Maksuläänit olivat järjestely, jossa lääninpitäjä maksoi kuninkaalle ennalta sovitun rahasumman.[7]
  • Palvelusläänien haltijat saivat kantaa alaistensa verot omaan käyttöönsä, mutta heillä oli velvollisuus palvella kruunua tietyllä tavalla, joka tavallisesti oli sotapalveluksen suorittaminen maan sotalaitoksessa.[6]
  • Panttiläänien pitäjät olivat lainanneet kruunulle rahaa ja saivat läänin sekä siitä saatavat tulot lainansa vakuudeksi.[6]
  • Tililäänit eli tilintekoläänit olivat kokonaisuus, jossa lääninpitäjän tuli tehdä kuninkaalle tili kaikesta alueensa veronkannosta. Järjestely oli kruunulle edullinen toimintatapa ja tililääneiksi annettiin alueita, joista saatuja luontoisveroja kruunun oli helppo hyödyntää.[6][8]

Suomen alueella jaettiin 1500- ja 1600-luvuilla läänityksinä kreivi- ja vapaaherrakuntia. Nämä läänitykset peruttiin vuoden 1680 reduktiossa.

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ Otavan iso tietosanakirja. (Osa 5, palsta 1004, hakusana lääni) Helsinki: Otava, 1963.
  2. ↑ a b Iso tietosanakirja. (Osa 8, palsta 265, hakusana lääni) Helsinki: Otava, 1935.
  3. ↑ Grönros, Eija-Riitta (päätoim.): Kielitoimiston sanakirja. (Osa 2, s. 143, hakusana läänitys) Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2007. ISBN 978-952-5446-20-3 Kirjan verkkoversio.
  4. ↑ Uusi tietosanakirja. (Osa 13, palsta 127, hakusana läänitys) Helsinki: Tietosanakirja oy, 1963.
  5. ↑ Nenonen, Kaisu-Maija & Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja, s. 309–310. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2
  6. ↑ a b c d Otavan iso tietosanakirja. (Osa 5, palsta 1012, hakusana läänityslaitos) Helsinki: Otava, 1963.
  7. ↑ Nenonen, Kaisu-Maija & Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja, s. 317. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2
  8. ↑ Nenonen, Kaisu-Maija & Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja, s. 531. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2