Latitudinarismi
Nykymaailmassa Latitudinarismi on saavuttanut ennennäkemättömän merkityksen. Johtuipa sen vaikutuksista yhteiskuntaan, talouteen, tieteeseen tai kulttuuriin, Latitudinarismi on nykyään merkittävällä paikalla. Sen monipuolisuus ja sen merkitys eri alueilla tekevät siitä laajan kiinnostuksen kohteen. Tässä artikkelissa tutkimme Latitudinarismi:n eri ulottuvuuksia ja sen vaikutusta jokapäiväiseen elämään. Syvällisen ja monipuolisen analyysin avulla pyrimme ymmärtämään paremmin Latitudinarismi:n merkitystä tänään ja sen mahdollisia vaikutuksia tulevaisuuteen.
| Osa artikkelisarjaa |
| Anglikanismi |
|---|
 |
Latitudinaarit olivat vapaamielinen kirkollinen suunta Englannissa, joka pyrki aikaansaamaan sovintoa maan eri kirkollisten ryhmien välillä. Suunta sai alkunsa 1600-luvun uskonnollisissa taisteluissa ja oli teologialtaan lähinnä arminiolaisten kannalla. Asettuessaan yhteyteen ajan hengen ja filosofian kanssa latitudinaarit saivat usein kuulla syytöksiä indifferentismistä ja vapaa-ajattelusta. Suunnan ensimmäisiä johtomiehiä olivat: William Chillingworth (1602-44), filosofi Ralph Cudworth (1617-88) ja Henry More (1614-87). Nykyajan kirkollisista suunnista latitudinaarit ovat lähinnä "väljäkirkollisia" (broad church).[1]
Latitudinaarit olivat 1500-luvun humanistien, kuten Erasmus Rotterdamilaisen hengellisiä jälkeläisiä ja 1800-luvun broad church -puolueen edeltäjiä. Vuoden 1688 vallankumouksen jälkeen latitudinaristit pyrkivät lopettamaan uskonnolliset kiistat, tekemään valtionkirkosta mahdollisimman kattavan, tarjoamaan suvaitsevaisuutta erimielisyyksille ja minimoimaan opin ja jumalanpalvelusmuotojen merkityksen "järkevyyden" nimissä. Vaikka monet latitudinaareista, kuten Cambridgen platonistit ja heidän älyllinen seuraajansa John Locke, omasivat syvää persoonallista hurskautta, jotkut latitudinaarit olivat taipuvaisia uskonnon suhteen deismiin. He pitivät kirkkoa valtion osa-alueena ja välttämättömänä moraalin säilyttämiseksi ja edistämiseksi sekä protestanttisen monarkian tukemiseksi. Gilbert Burnetin Exposition of the Thirty-Nine Articles (1699) on kirjoitettu tästä näkökulmasta.[2]