Laukonhelmi

Tässä artikkelissa tutkimme yksityiskohtaisesti aihetta Laukonhelmi, joka on herättänyt suurta kiinnostusta ja keskustelua tänään. Laukonhelmi on erittäin tärkeä aihe nyky-yhteiskunnassa, ja sen vaikutus ulottuu jokapäiväisen elämän eri osa-alueille. Näillä sivuilla analysoimme erilaisia ​​lähestymistapoja ja näkökulmia Laukonhelmi:een sekä sen vaikutusta kulttuuriin, politiikkaan, talouteen ja muihin alueisiin. Lisäksi tutkimme Laukonhelmi:n vaikutuksia ihmisten elämään ja miten tätä aihetta voidaan lähestyä eri tieteenaloista ja näkökulmista. Liity kanssamme tälle Laukonhelmi:n tutkimusmatkalle ja löydä sen merkitys nyky-yhteiskunnassamme!

Laukonhelmi 1910-luvun alussa.

Laukonhelmi (alkuperäiseltä kutsumanimeltään Nykäsen talo) oli Tampereella Laukontorin ja Satamakadun kulmassa (Laukontori 8) sijainnut nelikerroksinen talo, jonka oli rakennuttanut kauppias Heikki Nykänen. Talon suunnitteli rakennusmestari Vihtori Heikkilä, ja se valmistui vuonna 1904. Siinä oli 16 asuinhuoneistoa ja lisäksi muutama myymälätila.[1][2]

Laukonhelmen arkkitehtuuri edusti alun perin varhaista jugendtyyliä. Se oli ensimmäinen Laukontorille valmistuneista jugendrakennuksista, joista muodostui 1900-luvun alussa Tampereen vaurain asuinalue. Laukonhelmi oli sirorakenteinen, ja sen pinta oli vaaleaksi rapattu. Julkisivussa oli päätykolmioita ja erkkereitä sekä rautakaiteisia parvekkeita, joista avautui näkymä Pyhäjärvelle. Kaikissa asunnoissa oli WC, joissain myös kylpyhuone. Eteisovia koristivat lyijylasit, jotka olivat koristemaalari Jonas Matilaisen tekemiä. Porraskäytävien koristeelliset kaiteet oli valmistanut Dunderbergin konepaja.[2][3]

Vuonna 1934 rakennuksen ulkomuoto muuttui huomattavasti, kun se Jarl Eklundin suunnitelmien pohjalta pelkistettiin funktionalismin mukaiseksi. Talo purettiin vuonna 1973, ja paikalle tehtiin uusi liike- ja asuinrakennus.[1][2]

Lähteet

  1. ↑ a b Liuttunen, Antti: Kadonneet kaunottaret: Tampereen rakennushistoriaa, s. 271. Tampere: Tampereen museot, 2018. ISBN 978-951-609-935-7
  2. ↑ a b c Kivinen, Paula: Tampereen jugend: Arkkitehtuuri–taideteollisuus, s. 23–24. Helsinki: Otava, 1982. ISBN 951-1-06941-1
  3. ↑ Liuttunen 2018, s. 111, 271.