Tässä artikkelissa analysoimme perusteellisesti Mary Beard:tä, joka on nykyään erittäin tärkeä ja kiinnostava aihe. Mary Beard on herättänyt keskustelua ja kasvavaa kiinnostusta asiantuntijoiden ja suuren yleisön keskuudessa alkuperästään sen vaikutuksiin nyky-yhteiskunnassa. Seuraavilla riveillä tutkimme Mary Beard:n eri puolia sen historiallisesta merkityksestä sen vaikutuksiin arkielämän eri alueilla. Lisäksi tarkastelemme erilaisia näkökulmia ja mielipiteitä Mary Beard:stä, tavoitteenamme tarjota täydellinen ja objektiivinen näkemys tästä aiheesta.
Mary Beard | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Winifred Mary Beard |
Syntynyt | 1. tammikuuta 1955 Much Wenlock, Shropshire, Iso-Britannia |
Arvonimi | OBE |
Koulutus ja ura | |
Tutkinnot | Newnham College, Cambridgen yliopisto |
Opinnot | tohtori 1982 |
Instituutti | Newnham College, Cambridgen yliopisto |
Tutkimusalue | Antiikintutkimus |
Palkinnot |
Wolfsonin historiapalkinto Asturian ruhtinattaren palkinto |
Aiheesta muualla | |
Mary Beard: A don’s life | |
|
Mary Beard (s. 1955) on brittiläinen antiikintutkija, joka on julkaissut myös yleistajuisia tietokirjoja antiikin Roomasta[1] ja esiintynyt monissa televisio-ohjelmissa.[2][3] BBC:n sarjan Kulttuurien juurilla esittelyssä häntä kuvattiin Britannian suosituimpiin julkkisälyköihin kuuluvaksi antiikin historian professoriksi.[4]
Beard julkaisi 1970-luvulla merkittäviä tutkimusartikkeleita Rooman valtakunnan historiasta, vuonna 1980 tutkimuksen Vestan neitsyistä ja 1982[5] väitöskirjan Rooman tasavallan valtionuskonnosta. Hän oli Cambridgen yliopiston Newnham Collegessa ensin opiskelija, myöhemmin opettajana.[2]
Beard luennoi King’s College Londonissa 1979–1983 ja palasi Cambridgeen vuonna 1984, missä hän sai antiikintutkimuksen professuurin vuonna 2004. Vuonna 2008 hän oli vieraileva professori Berkeleyssä.[6]
Ensimmäisessä yksin kirjoittamassaan kirjassa vuonna 1989 Beard kertoi niksejä työssäkäkyvälle äidille. 1980-luvun lopussa hän alkoi kirjoittaa myös London Review of Booksiin ja Times Literary Supplementiin. Pompejista kertova kirja vuonna 2008 oli ensimmäinen suuri menestys.[2] Arvioiden mukaan hän osaa poikkeuksellisen hyvin yhdistää ammatillisen osaamisen kykyyn kertoa suurelle yleisölle tutkimusaiheidensa merkityksestä ja mielenkiintoisuudesta.[6] Hän on päässyt korjaamaan myös yleisiä harhaluuloja: Colosseum-teoksessa kerrotaan, että aikalaislähteissä ei ole tietoa siitä, että siellä olisi syötetty kristittyjä leijonille, eivätkä roomalaiset kutsuneet sitä Colosseumiksi vaan Amfiteatteriksi. Nykyinen Parthenon taas on 1920-luvulla rakennettu epätarkka rekonstuktio alkuperäisestä.[3]