Mielenterveyskuntoutus Suomessa

Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Luettelomainen ja huonosti lähteistetty, ehkä vanhentunutkin

Mielenterveyskuntoutus tarkoittaa palveluja, jotka tukevat mielenterveyden häiriöistä kuntoutumista ja itsenäistä selviytymistä^[1]. Kunnat järjestävät kuntoutuspalveluja henkilöille, joilla on mielenterveyshäiriön takia pitkäaikaisia vaikeuksia suoriutua arjesta. Mielenterveyskuntoutuspalveluja ovat asumispalvelut, päivätoiminta, kuntoutusohjaus, työhönvalmennus ja avotyötoiminta. Kunnilla on velvollisuus järjestää mielenterveyskuntoutusta, mikä perustuu sosiaalihuoltolakiin.^[2][3]

Merkittävä tutkimus mielenterveyshäiriöiden yleisyydestä on Uudenkaupungin ja Kemijärven väestöä koskeva UKKI-hanke, josta on julkaistu 16 vuoden seurantatiedot. Tutkimustulosten mukaan mielenterveyden häiriöiden ikävakioitu kokonaisesiintyvyys on 27,4 % (miehillä 23,1 % ja naisilla 31,0 %). Terveys 2000 -tutkimuksen mukaan 30–64-vuotiaista työelämässä olevista noin 25 %:lla on lievää ja 2,5 %:lla vakavaa työuupumusta.^lähde?

Stakesin ylläpitämän SOTKA-tietokannan mukaan vuonna 2006 oli:

• 17,6 perusterveydenhuollon mielenterveyden lääkärikäyntiä/1 000 asukasta
• 105,1 perusterveydenhuollon mielenterveyden hoitokäyntiä muilla kuin lääkäreillä /1 000 asukasta
• 488 masennuslääkkeistä korvausta saanutta 0–12-vuotiasta
• 268 psykiatrian avohoitokäyntiä /1 000 asukasta
• 2,8 psykiatrian laitoshoidon 13–17-vuotiasta potilasta /1 000 samanikäistä

Kunnallisen terveydenhuollon kuntoutuspalveluista ei ole kattavia tilastotietoja. Kelan etuus- ja palvelutilastojen mukaan:^lähde?

Mielenterveystyö on muuttunut noin viimeisen 100 vuoden aikana paljon. Yleispiirteisesti mielenterveyskuntoutuksessa voi erottaa kolme merkittävästi erilaista vaihetta:^lähde?

• Kuntoutus vakiintuneiden hoitokäytäntöjen tukena
• Kuntoutus laitoshoidon alasajoon liittyvänä palveluna
• Kuntoutus mielenterveyden häiriöitä kokeneiden ihmisoikeutena

Mielisairaalapotilaiden lukumäärä on laskettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1867 ja toisen kerran Mielisairaskomitealle vuonna 1906. Ensimmäisen suomalaisen psykiatrian alan epidemiologisen tutkimuksen teki Martti Kaila vuonna 1942.^[4]

Lainsäädännöllisesti ja organisatorisesti mielenterveystyö on yhdistetty muuhun terveydenhuoltoon sen jälkeen, kun erillinen mielisairaalajärjestelmä ja vuodelta 1952 peräisin oleva ja 1970-luvulla merkittävästi muutettu mielisairaslaki (1897/52) lakkautettiin mielenterveyslailla (1116/1990). Sen jälkeistä lainsäädännöllistä ja organisatorista muutosta voi arvioida vertaamalla alkuperäistä 1.1.1991 voimaan tullutta lakia nykyiseen tilanteeseen. Muutoksia on tehty erityisesti kahdessa kohdassa:

• Potilaan oikeuksista kirjoitettiin oma luku 4a (Potilaan perusoikeuksien rajoittaminen tahdosta riippumattoman hoidon ja tutkimuksen aikana), jossa on 11 pykälää ja
• Mielenterveystyön tarkastusta, valvontaa ja ohjausta koskevat pykälät

Hyvin perusteellisesti suomalaisten terveyttä tutkittiin 1980-luvulla Kelan Mini-Suomi -tutkimuksessa ja sittemmin Kansanterveyslaitoksen Terveys 2000 -tutkimuksessa, joka järjestettiin koko Suomessa syksystä 2000 kevääseen 2001.^lähde?

Mielenterveyskuntoutus kohosi 1990-luvun puolivälissä merkittäväksi sosiaaliseksi ongelmaksi, mikä näkyy muun muassa kuntoutusselotekojen tavassa käsitellä asiaa. Vuoden 1994 selonteossa on yhden kappaleen mittainen maininta mielenterveyshäiriöistä kärsivistä toisena suurena väliinputoajaryhmänä. Vuoden 1998 selonteossa oli kaksi kappaletta, ja sana mielenterveyskuntoutus esiintyy siinä kolmeen kertaan. Erityisesti mainittiin Euroopan sosiaalirahaston tuella toteutetut kokeilu- ja kehittämishankkeet, joiden toivottiin vakiintuvan yleisiksi käytännöiksi. Vuoden 2002 selonteossa oli sitten jo useampi sivu ja omat alakohtansa mielenterveyskuntoutuksesta sekä lasten ja nuorten psykiatrisesta kuntoutuksesta.^lähde?

Syitä mielenterveyskuntoutuksen nousuun yleisen huomion kohteeksi on useita:^lähde?

• 1990-luvun alun talouslaman myötä muodostui yleinen käsitys, että mielenterveyspotilaiden hoitotilanne alkoi muistuttaa heitteillejättöä.
• Mielenterveysdiagnoosit, erityisesti masennus, alkoivat yleistyä työkyvyttömyyseläkkeiden sairausperusteissa niin, että masennuksesta tuli yhtä merkittävä, jopa merkittävämpikin tekijä kuin perinteisesti olivat olleet tuki- ja liikuntaelinten sairaudet.
• Lasten ja nuorten syrjäytymisen lisääntymisen taustalla tulkittiin olevan perheiden lisääntynyt pahoinvointi, köyhyys ja syrjäytyminen, jotka tuovat mukanaan myös mielenterveydellisiä ongelmia.
• Työuupumus, työpaikka- ja koulukiusaaminen sekä suuronnettomuuksien edellyttämä henkinen hoito arvioitiin riittämättömäksi tarpeisiin nähden.

Mielenterveystyön järjestelmällisen kehittämisen merkittäväksi alkukohdaksi voidaan nimetä vuosina 1981–1987 toteutettu kansainvälisestikin laaja Skitsofreniaprojekti. Projektin vaikutti merkittävästi hoito- ja kuntoutuskäytäntöihin, mutta myös tapaan ajatella mielisairauksista ja mielenterveystyöstä. Hankkeen loppuraportti^[5] tiivisti näkemyksensä kuntoutuksesta tähän tapaan:

Kuntoutus on nähtävä prosessina, joka tähtää potilaan elämän laadun monipuoliseen parantamiseen ja itsetunnon vahvistamiseen. Täten hoidolla ja kuntoutuksella on monia kytkentöjä keskenään ja rajat ovat liukuvat. Kuntoutustoimenpiteiden tarve on arvioitava ja tarvittavat toimenpiteet toteutettava jo potilaiden tullessa ensi kertaa hoitoon. Kuntoutukseen kuuluu sekä potilaan henkisen tilan, sosiaalisten taitojen, ammatillisten valmiuksien että ruumiillisen tilan parantaminen. Työhön ja ammattiin suuntautuvalla kuntoutuksella on suuri merkitys, mutta sen ei tulisi olla liian ensisijaisena tavoitteena. Kuntoutus onnistuu yleensä parhaiten, kun sen lähtökohtana on kokonaisvaltaisen, myös kuntoutettavan vuorovaikutussuhteisiin ulottuvan prosessin käynnistäminen.

Itsemurhien ehkäisyprojekti ei ole suoranaisesti mielenterveyskuntoutukseen kuuluva hanke, mutta sen toimintaideologinen vaikutus masennuksen hoitoon ja kuntoutukseen on ollut erittäin merkittävä. Hankkeen käynnisti silloinen Lääkintöhallitus toukokuun alussa 1986 ja hanke päättyi vuonna 1996 viiden vuoden mittaiseen toteutusvaiheeseen, jota ohjasi Stakes. Hankkeen johtaja oli Kansanterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jouko Lönnqvist. Hanke sai kotimaisessa ja kansainvälisessä arvioinnissa erittäin hyvän arvosanan.^[6]

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Sosiaali- ja terveysministeriön Pääsky-hanke (Mielenterveyttä peruspalveluissa) toteutettiin Stakesin ohjaamana vuosina 1998–2001. Hankkeen tarkoituksena oli edistää peruspalveluiden mielenterveystyötä ja tehdä ehdotuksia jatkotoimenpiteiksi peruspalveluidenhenkilöstön mielenterveystyöhön liittyvien toimintaedellytysten parantamiseksi.

Pääsky-hanke teki loppuraportissaan seuraavat kehittämis- ja jatkotoimenpide-ehdotukset:

• Korkeimman paikallisen poliittisia päätöksiä tekevän elimen tulee ratkaista, miten mielenterveystyö ohjataan ja järjestetään paikallisella ja seudullisella tasolla
• Ihmissuhdetyön kehittämistavoitteena tulee olla asiakaslähtöisen vuoropuheluun ja kokonaisvaltaiseen ihmiskäsitykseen perustuvan toimintamallin sisäistyminen käytännön työhön
• Asiakaslähtöisten käytäntöjen mahdollistumiseksi johtamisesta on kehitettävä työntekijälähtöistä, työyhteisöä tukevaa sekä valtaa ja vastuuta jakavaa päämäärätietoista toimintaa
• Opetus-, sosiaali- ja terveystoimen tulee kehittää pysyvät ja toimivat yhteistoimintamuodot paikalliselle, alueelliselle ja kansalliselle tasolle mielenterveyden edistämiseksi ja mielenterveystyön taitojen parantamiseksi
• Kansalaisten ja työntekijöiden välisen vuoropuhelun edistämiseksi sekä osallisuuden ja voimaantumisen mahdollistamiseksi tulee ottaa käyttöön monitoimijaisuutta ja kansalaisosallistumista tukevia yhteistyömuotoja, kuten foorumeita, neuvostoja ja verkostoja.

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Sosiaali- ja terveysministeriön Mielekäs elämä! -ohjelma toteutettiin Stakesin koordinoimana vuosina 1998–2002. Hankkeen tavoitteena oli parantaa kansalaisten mahdollisuuksia elää mielekästä elämää sekä edistää heidän suoriutumistaan hyvin yhteiskunnassa ja omissa yhteisöissään. Ohjelma teki loppuraportissaan^[7] seuraavat suositukset:

• Hyvän mielenterveyden ja hyvinvoinnin ylläpitämiseksi on inhimillisyyden vahvistuttava yhteiskunnan kaikilla tasoilla
• Mielenterveyden painoarvio ja näkyvyyttä on lisättävä
• Mielenterveyden edistämisen näkökulman tulee sisäistyä yhteiskuntapoliittiseen päätöksentekoon
• Ihmisten hyvinvoinnin ja selviytymisen turvaamiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota yhteiskunnan rakenteellisissa muutoksissa
• Työelämän kehittämisen suuntana tulee olla työnilon edistäminen
• Mielenterveyspalveluja tulee edelleen kehittää. Käyttäjälähtöisyyden on oltava sisäistettynä toimintatapana sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa

Pohjanmaa-hanke on vuosina 2005–2014 toteutettava hyvin laaja-alainen, useita hallinnonaloja käsittävä hanke, joka koostuu yhdeksästä osahankkeesta:

• Alueellisen mielenterveys- ja päihdetyön suunnitelman kehittäminen
• Turvallisen kehityksen, päihteettömyyden ja mielenterveyden edistäminen
• Kehityksen vaarantumisen, päihdeongelmien ja mielenterveyshäiriöiden ehkäisy sekä varhainen toteaminen ja puuttuminen
• Palveluiden toiminnallinen integrointi alueellisesti ja asiakaslähtöisyyden voimistaminen
• Peruspalvelujen osaaminen
• Työmarkkinoilla pysymisen tukeminen työterveyshuollon tuella
• Lasten ja nuorten erityispalveluiden seudullinen kehittäminen
• Aikuisten ja ikäihmisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen
• Osallisuuden edistäminen yhteisötalouden keinoin

Pohjanmaa-hanke on toiminut alkaen 1.11.2009 Välittäjä 2009 -hankkeen alaisena Etelä-Pohjanmaan osahankkeena.

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Sateenvarjo-projekti on Vantaan, Keravan ja Peijaksen sairaalan kehittämishanke, joka hyödyntää Vantaa Depression Study -pitkäaikaistutkimuksen tutkimusaineostoa ja -tuloksia. Kolmivuotisessa hankkeessa keskitytään seuraaviin aihealueisiin:

• Häiriöiden ehkäisy ja varhaistoteaminen
• Seurantajärjestelmät
• Hoidon ja kuntoutuksen moniammatilliset yhteistyömallit
• Vaikuttavuustutkimus
• Henkilöstökoulutus

Sateenvarjo-hankkeen hoidollisena innovaationa on depressiohoitajan tehtävänkuvan ja ammatillisen käytännön kehittäminen.

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Sosiaali- ja terveysministeriön lokakuussa 2007 asettaman Masennuksen ehkäisyyn ja masennuksesta aiheutuvan työkyvyttömyyden vähentämiseen tähtäävän (MASTO) hankkeen tavoitteena on edistää ja tukea:

• työhyvinvointia lisääviä käytäntöjä työelämässä
• varhaista puuttumista työssäselviytymisongelmien ilmaantuessa
• masennuksen hyvää hoitoa ja kuntoutusta, jotka tukevat työssä jatkamista ja työhön paluuta

Ajalle 1.11.2007–31.5.2011 asetetulle hankkeelle valittiin kansliapäällikkö Kari Välimäen johtama ohjausryhmä ja sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän johtama koordinaatioryhmä. Hankkeen päätoiminen pääsihteeri on lääketieteen tohtori Teija Honkonen.

Kuntoutuksen kehittämisen osalta tavoitteeksi asetettiin seuraavat asiakohdat:

• Tuetaan työhön paluuta osana työhyvinvointijohtamista
• Tiivistetään työpaikan, työterveyshuollon ja muun perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon sekä eläkejärjestelmän yhteistyötä ammatillisten kuntoutusedellytysten selvittämisessä ja työhön paluun tukemisessa
• Huomioidaan toipilasaika työnkuvassa ja kehitetään masennuksesta toipuville soveltuvia työjärjestelyitä ja osa-aikatyömuotoja
• Edistetään osatyökyvyttömyyseläkkeiden käyttöä työssä jatkamisen tukemiseksi
• Kehitetään masennuksesta toipuvien ammatillista ja lääkinnällistä kuntoutus

Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma esittää sosiaali- ja terveysministeriön asettaman työryhmän ehdotukset mielenterveys- ja päihdetyön kehittämiseksi vuoteen 2015. Suunnitelmassa linjataan mielenterveys- ja päihdetyön kehittämistä ensimmäisen kerran yhtenä kokonaisuutena valtakunnallisella tasolla.^[8][9]

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Vuoden 2002 kuntoutusselontekoon liittyvässä julkaisussa ”Kannattaako kuntoutus?” Jouko K. Salminen^[10] tiivisti eritasoisten mielenterveyden häiriöiden kuntoutuksesta saadut vaikuttavuustutkimuksen tulokset seuraavalla tavalla:

• Vaikeasti psyykkisesti häiriintyneiden psykososiaalisessa kuntoutuksessa on osoitettu olevan hyötyä moniammatillisena tiimityönä tapahtuvasta, monipuolisesta ja jatkuvasta avohoidosta, psykoedukaatiosta, perheterapiasta ja jossain määrin myös sosiaalisten taitojen harjoittelusta
• Rajatilapotilaita koskevan hoitosuosituksen perusteella on huomattava näyttö siitä, että näiden potilaiden paras hoito on suhteellisen pitkäkestoinen dynaamisesti suuntautunut yksilöpsykoterapia, jota voi täydentää oireenmukaisella lääkehoidolla
• Masennuspotilaiden hoidossa ja kuntouttamisessa näyttää erilaisista sekä lyhyt- että pitempikestoisista psykoterapioista olevan apua.

MERTTU-hanke on Stakesin mielenterveysryhmän, Suomen Kuntaliiton ja Suomen Akatemian vuosina 2004–2006 toteuttama mielenterveyspalveluiden vaikuttavuutta selvittävä tutkimusprojekti. Hankkeen tavoitteena oli:

• Kartoittaa kaikki Suomessa mielenterveyspalveluita tarjoavat yksiköt
• Muodostaa kokonaiskuva alueellisista palvelujärjestelmistä
• Arvioida erilaisten palvelurakenteiden vaikuttavuutta väestön hyvinvointiin

MERTTU-hankkeen taustalla oli kasvanut epäily siitä, että 1990-luvun alkuvuosina tapahtunut palvelurakenteen ja ohjausvastuun kehitys (erikoissairaanhoitolaki 1991 ja sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuslaki 1993) on pahimmillaan tuottanut syrjäytymistä ja väliinputoamista erityisesti mielenterveyden häiriöistä kärsivillä ihmisillä.

Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin laatima ”Depression Käypä hoito” -ohje julkaistiin maaliskuussa 2004. Ohjeen alakohdassa Depressiopotilaan työkyvyn arviointi todetaan kuntoutuksesta muun muassa seuraavaa:

• Masennuspotilaan sairausloman pitkittyessä olisi aina selvitettävä kuntoutuksen tarpeellisuutta ja mahdollisuutta
• Lääkinnällinen kuntoutus sisältää useimmiten yksilöpsykoterapiaa
• Kuntoutus voi sisältää myös työpaikalla tehtäviä järjestelyjä, työhallinnon toimenpiteitä tai masennuksen parannuttua joissakin tapauksissa jopa ammatillista koulutusta
• Lausunnon kuntoutusta varten laatii lääkäri yhdessä potilaan ja muiden hoitavien tahojen kanssa
• Kuntoutus toteutetaan yleensä yhteistyössä työterveyshuollon sekä työeläkelaitosten tai Kansaneläkelaitoksen kanssa
• Potilas voidaan tarvittaessa ohjata myös kuntoutustarpeen selvitykseen tai tutkimukseen, joita tekevät useateri kuntoutuslaitokset
• Aloitteen voi tehdä lääkäri B-lausunnossaan, kun sairausloma uhkaa pitkittyä, tai jopa silloin, kun havaitaan työkyvyn heikkenemiseen viittaavia merkkejä, kuten uupumista, toistuvia lyhyitä sairauslomia ym.
• Ellei masennustila kuntoutustuenkaan aikana korjaannu eikä kuntoutusmahdollisuuksia enää todeta olevan, depressiopotilaalle voidaan myöntää työkyvyttömyyseläke

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Skitsofrenian Käypä hoito -ohje valmistui vuoden 2001 loppupuolella. Kuntoutusta käsitellään ohjeen laajassa ja yksityiskohtaisessa alakohdassa ”Hoito ja kuntoutus”. Psykososiaalisina hoitomuotoina luetellaan seuraavat menetelmät:

• Yksilöterapiat
  • Tukea antava psykoterapia
  • Kognitiivis-behavioraalinen terapia
  • Oivallukseen ja psykodynaamisiin tulkintoihin perustuva psykoanalyyttinen psykoterapia
• Psykoedukaatio
• Perheinterventiot
• Ryhmäpsykoterapia
• Luovat terapiat
• Arkielämän taitojen harjoittelu
• Sosiaalisten taitojen harjoittelu
• Kognitiiviset kuntoutusohjelmat
• Ammatillinen kuntoutus

Varsinaisen sairaalalaitoksen ulkopuolella on aina toiminut asumisen ja mielenterveyskuntoutuksen pienehköjä yksiköitä. Monet näistä ovat perustaneet toimintansa sosiaalipsykiatriseen näkemykseen, joka varsinkin 1960- ja 1970-luvuilla oli merkittävä ideologinen ja terveyspoliittinen suuntaus.

Sopimusvuori ry on vuonna 1970 Tampereella perustettu yhdistys, joka tarjoaa sosiaalipsykiatrisia kuntoutuspalveluja. Sopimusvuori ry:n arvot kiteytyvät ihmisarvon kunnioittamiseen ja sen toteutumisen edistämiseen joka tilanteessa. 2010-luvulla yhdistyksen keskeisenä viitekehyksenä on toipumisorientaatio (recovery). Toipumisorientaatiossa on kyse kansalaisoikeuksista, mielekkäästä elämästä, osallisuudesta ja kanssakulkijuudesta. Lähestymistavan tavoitteena on tukea ihmistä saavuttamaan ja ylläpitämään itselle merkityksellistä ja tyydyttävää elämää sairauden oireista tai toimintakyvyn puutteista huolimatta. Suomen sosiaalipsykiatristen yhteisöjen keskusliitto on määritellyt neljä toipumisorientaation keskeistä elementtiä. Ne ovat toivo, osallisuus, toimijuus ja kohtaaminen.

Sopimusvuori ry:llä on seitsemän yksikköä, joista kuusi sijaitsee Tampereella ja yksi Hämeenlinnassa. Kanavan ja Hiedanrannan Työvalmennusyksiköt, Sorinan ja Kaarisillan Toimintakeskukset ja Nuorten Toimintakeskus Verstas tarjoavat kukin kuntouttavan työtoiminnan ja sosiaalisen kuntoutuksen palveluja. Näsinkulman Klubitalo Tampereella ja Walonkulman Klubitalo Hämeenlinnassa, ovat matalan kynnyksen jäsenyhteisöjä ja toimivat kansainvälisen Klubitalomallin mukaisesti. Sopimusvuori ry:n palvelujen piirissä on noin 600 tamperelaista, ympärikunnista tulevaa ja hämeenlinnalaista henkilöä, henkilökuntaa reilut 50. Kantavina ideoina toiminnalle on yhdistyksen palvelunkäyttäjien, syrjään jätettyjen henkilöiden, elämänlaadun paraneminen ja heidän oman, mielekkään elämänpolkunsa löytämisen tukeminen. Sopimusvuori ry on osa laajaa ja monipuolista sosiaalipsykiatristen yhdistysten kansallista ja kansainvälistä verkostoa.

Helsingissä vuonna 1983 perustetulla, kaupungin organisaatioon kuuluvalla Niemikotisäätiöllä on noin 30 toimintayksikköä kaupungin eri puolilla ja niissä noin 1 300 hoitopaikkaa. Niemikotisäätiön kannatusyhdistys Niemikotiyhdistys aloitti palvelutalotuotannon vuonna 2002. Yhdistys muutettiin säätiömuotoiseksi toimijaksi, Lilinkotisäätiöksi vuonna 2004. Lilinkotisäätiöllä on kuusi palvelutaloa eri puolilla Helsinkiä, joissa on noin 300 asiakaspaikkaa.

Mielenterveystyön siirtyessä 1980-luvulta lähtien ja erityisesti 1990-luvun alussa laitoksista avohoitoon perustettiin Pohjanmaalla, Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla yhteensä kymmenkunta sosiaalipsykiatrista yhdistystä. Ainakin seuraavat sosiaalipsykiatriset yhdistykset tuottavat kuntien ja terveydenhuollon kuntayhtymien käyttöön asumis- ja kuntoutuspalveluja:

• Anjalankosken sosiaalipsykiatrinen yhdistys
• Espoon sosiaalipsykiatrinen yhdistys
• Etelä-Kymen sosiaalipsykiatrinen yhdistys
• Etelä-Pohjanmaan sosiaalipsykiatrinen yhdistys
• Itä-Uudenmaan sosiaalipsykiatrinen yhdistys
• Kaakkois-Suomen sosiaalipsykiatrinen yhdistys
• Keski-Pohjanmaan sosiaalipsykiatrinen yhdistys
• Keski-Savon Hoivakehitys
• Kymenlaakson sosiaalipsykiatrinen yhdistys
• Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrinen säätiö
• Sopimusvuori ry
• Vaasan seudun sosiaalipsykiatrinen yhdistys
• Vantaan sosiaalipsykiatrinen yhdistys

Alan tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että mielenterveydenhäiriöt eivät ole lisääntyneet väestötasoisena terveysongelmana. Kuitenkin masennus työkyvyttömyyseläkkeen perusteena kasvoi 1990-luvun alkuvuosista vuoteen 2005 noin kaksinkertaiseksi; myös kolminkertaisesta kehityksestä on näyttöä. Mikä selittää sen, että masennus terveysongelmana ei ole lisääntynyt, kun se työongelmana on kasvanut enemmän kuin mikään muu terveydellinen haittatekijä. Tavanomainen selitys on, että työelämä ei siedä masentuneita eikä muitakaan mielenterveyskuntoutujia, tai työ on muuttunut niin voimia kuluttavaksi, että vähäinenkin mielialan häiriö johtaa pahaan kielteiseen kierteeseen.^lähde?

Työelämässä olevat masennuspotilaat ovat jossain määrin kuntoutuksen väliinputoajia, sillä esimerkiksi työeläkekuntoutuksessa heitä on paljon vähemmän kuin tuki- ja liikuntaelinsairauksien takia kuntoutettavia, vaikka vuosittain noin 4 000 henkilöä siirtyy masennusdiagnoosilla työkyvyttömyyseläkkeelle. Heistä monet ovat vielä suhteellisen nuoria ja hyvän koulutuksen saaneita, joiden kohdalla kuntoutuksen pitäisi tulla kysymykseen ja olla tehokastakin. Erityisesti yksityisellä puolella mielenterveyskuntoutujia on vain murto-osa (kuudes- tai viidesosa) tules-kuntoutujiin verrattuna. Valtiolla määrät ovat suunnilleen tasoissa.^[11]

Mielenterveyskuntoutus on eri muodoissaan lisääntynyt 2000-luvun alussa sekä erilaisten määräaikaisten hankkeiden että normaalikäytännöissä tapahtuneiden muutosten ansiosta, mutta tästä huolimatta mielenterveyskuntoutujien, etenkin vaikeista mielenterveyden häiriöistä kärsivien henkilöiden, työllistyminen avoimille työmarkkinoille on edelleen vaikeaa. Asenteet ovat kysyttäessä, myönteisiä, mutta tosipaikan tullen työhönottaja katsoo, että heidän työnsä ja asiakassuhteensa ovat sellaisia, että vammainen henkilö tai mielenterveyskuntoutuja ei siihen sovellu.^[12]

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Tulevasta kehityksestä voi muodostaa mielikuvan katsomalla, miten vuosikymmenten mittaan arviot mielenterveyskuntoutuksesta ovat muuttuneet. Vuonna 1967 julkaistussa kirjassa ajankohtaansa nähden erittäin moderni kirja Psykiatrinen kuntoutus^[13]pohdiskeltiin mielenterveystyön ja kuntoutuksen välistä eroa tähän tapaan:

»Mielenterveystyössä pyritään edistämään ihmisen mahdollisuuksia tasapainoiseen, onnelliseen, aitoon ja ilmaisukykyisyyttä vapauttavaan sekä toiminnallisesti rikkaaseen elämään. Tavoitteeseen kuuluu mm. kestokyvyn kehittäminen sietämään elämän vastoinkäymisiä ja pettymyksiä vieläpä kärsimyksiäkin niin, ettei psyykkinen tasapaino kieltäymysten, ponnistusten eikä vaikeidenkaan koettelemusten vuoksi järkkyisi. Kuntoutuksen perusajatuksena on pyrkiä saattamaan kuntoutettavat parhaalla mahdollisella tavalla, yksilöllisistä edellytyksistä riippuen, kykeneviksi itsenäiseen ja omatoimiseen, sekä kuntoutettavan itsensä kannalta että yhteiskunnan kannalta ihmisarvoa vastaavaan, hyödylliseen elämänasemaan.»

Jouko K. Salminen^[14] pohdiskeli lähes 40 vuotta myöhemmin hoidon (jota nykyisin sanotaan mielenterveystyöksi) ja kuntoutuksen suhdetta näin: Kuntoutuksen ja hoidon välinen raja on etenkin psykiatriassa epäselvä. Kuntoutukseen kuuluvat selkeästi esimerkiksi sosiaalisten vuorovaikutustaitojen ja elämäntaitojen parantaminen sekä ammatillinen kuntoutus kuten työharjoittelu, tuettu työllistäminen ja koulutus. Siihen kuuluvat myös yhteisön sosiaaliset tukijärjestelyt kuten asuntolat, hoitokodit ja mielenterveysklubitalojen toiminta. Myös potilaalle ja hänen perheelleen kohdistettu niin sanottu psykoedukaatio^[15] eli tiedon antaminen sairaudesta on kuntoutuksen toimenpiteitä. Kuntoutuksen piiriin luetaan myös vaikeasti psyykkisille sairaille annettu kognitiivisten taitojen opettaminen. Lääketieteellinen hoito, joka on ensisijaisesti lääkehoitoa ja voi olla joko avohoitoa tai sairaalahoitoa, kuuluu selkeästi hoidon piiriin. Psykoterapiasta on ristiriitaisia näkemyksiä. Useimmiten se luetaan selvästi hoitotoimenpiteeksi, mutta Suomessa psykoterapiaa kustannetaan myös kuntoutuksena.

Sosiaali- ja terveysministeriön asettama Mielenterveyskuntoutuksen asiantuntijatyöryhmä laati vuonna 2002 Kuntoutusasiain neuvottelukunnan toimeksiannosta selvityksen ”Näkökulmia mielenterveyskuntoutukseen”. Siinä lueteltiin kymmenkunta keinoa kuntoutujalähtöisyyden lisäämiseksi mielenterveyskuntoutuksessa:

• Yhdessä kuntoutujan kanssa tehtävät kuntoutussuunnitelmat
• Kuntoutusneuvonta
• Vertaistuki
• Kuntoutumisen prosessi malli ja prosessimalliin perustuvat kuntoutuskurssit
• Muu ryhmäkuntoutus
• Kuntoutujan perheen ja lähiverkoston huomiointi ja mukaan ottaminen
• Asumis- ja kotikuntoutus
• Klubi- ja jäsentalot

• Kalle Achté, Pirkko Kilpiö, Liisa Ollikainen, Toivo Pihkanen, Irja Rantanen, Matti Rinne: Psykiatrinen kuntoutus. Helsinki: WSOY, 1967.
• Mika Ala-Kauhaluoma, Kristiina Härkäpää: Yksityinen palvelusektori heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistäjänä. Helsinki: Työministeriö, 2006.
• Depressio. (Käypä hoito -suositus) Duodecim, 2004, nro 120.
• Raija Gould, Kristiina Härkäpää, Aila Järvikoski, Annika Laisola-Nuotio, Tuula Lehikoinen, Leena Saarnio: Miten ja minkälaiseen työeläkekuntoutukseen? Helsinki: Eläketurvakeskus, 2007. ISSN 1795-3103
• Minna Harjajärvi, Sami Pirkola, Kristian Wahlbeck: Aikuisten mielenterveyspalvelut muutoksessa. Helsinki: Suomen Kuntaliitto, 2006. ISBN 952-213-176-8
• Tuula Immonen, Irma Kiikkala, Juha Ahonen: Mielekäs elämä! -ohjelman loppuraportti. Helsinki: Sosiaali- jaterveysministeriö, 2003. ISBN 952-00-1381-4
• Irma Kiikkala, Tuula Immonen: Rakenteista sisältöön, sanoista tekoihin! Mielenterveyttä peruspalveluissa – Pääsky -ohjelman loppuraportti ja toimenpide-ehdotukset. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö, 2003. ISBN 952-00-1261-3
• Ville Lehtinen, Juha Veijola, Tomi Lindholm, Erkki Väisänen, Joyha Moring, Pauli Puukka: Mielenterveyden pysyvyys ja muutokset suomalaisilla aikuisilla. UKKI-tutkimuksen 16-vuotisseurannan päätulokset. Turku: Kela, 1993.
• Yrjö Lähteenlahti: Vaikeat mielenterveyshäiriöt. Helsinki: Duodecim, 2001. ISBN 951-656-036-9
• Jouko Lönnqvist: Itsemurhien ehkäisy Suomessa valtakunnallisena interventiona. Kansanterveyslehti, 2007, nro 7.
• Jouko K. Salminen: Psykiatrisen kuntoutuksen vaikuttavuus. Helsinki: Stakes, 2002. ISBN 951-33-1290-9
• Näkökulmia mielenterveyskuntoutukseen. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö, 2002. ISBN 952-00-1153-6
• Skitsofreniaprojekti 1981–1987: skitsofrenian tutkimuksen hoidon ja kuntoutuksen valtakunnallisen kehittämisohjelman loppuraportti. Helsinki: Lääkintöhallitus, 1988.

• Kuntoutusportti: Mielenterveyskuntoutus (Arkistoitu – Internet Archive)
• Mielenterveyden keskusliiton sivusto
• MIELI Suomen Mielenterveys ry
• KoKoA – Koulutetut Kokemusasiantuntijat
• Pohjanmaa-hanke
• Psykiatrinen avohoito keksittiin potilaan parhaaksi – sitten siitä tuli keino säästää Yle, 2017