Misäärit

Tässä artikkelissa tutkimme Misäärit:tä uudesta ja yksityiskohtaisesta näkökulmasta ja analysoimme sen eri näkökohtia ja ominaisuuksia tarjotaksemme täydellisen ja rikastuttavan näkemyksen tästä aiheesta. Seuraavilla riveillä perehdymme sen alkuperään, historialliseen kehitykseen ja sen merkitykseen nykyään sekä tutkimme sen mahdollisia vaikutuksia eri yhteyksissä. Kattavan analyysin avulla pyrimme valaisemaan Misäärit:tä ja tarjoamaan uusia ja kiehtovia näkökulmia, jotka kutsuvat meidät pohtimaan ja syventämään tätä aihetta.

Tämä artikkeli käsittelee kansaa. Korttipelitermistä kertoo artikkeli Misääri.
Mišäärit
Мишәрләр
Mişärlär, Mişərlər
Mišääripariskunta 1800-luvun lopulla.
Mišääripariskunta 1800-luvun lopulla.
Väkiluku 622 600 (vuonna 1897)
Asuinalueet  Venäjä
Kielet tataari
Uskonnot islam

Misäärit, mišäärit, mishäärit (tat. мишәрләр / мишәр татарлары, mişärlär / mişär tatarları, ven. мишари́ / татары-мишари́, mišari / tatary-mišari – vanha nimitys meštšerjaki, мещеряки) ovat kazanilaisten ohella toinen Volgan tataarien alueellinen pääryhmä. He harjoittavat islaminuskoa ja puhuvat äidinkielenään tataarin läntistä murretta eli "misääriä". Suomen tataarit ovat alkuperältään misäärejä.

Ryhmittymän sanotaan olevan selkeimpiä muinaisen kiptšak-turkkilaisen kulttuurin jälkeläisiä ja enemmistö tutkijoista yhdistää heidät Kultaisen ordan väestöön. Misäärien historialle omintakeista on heidän "pitkä assosiaatio Venäjän valtion kanssa". Misäärien lopullinen muodostuminen etniseksi ryhmäksi katsotaan paljolti tapahtuneen 1400–1500-luvuilla Moskovan Venäjästä riippuvaisessa Kasimin kaanikunnassa. Perinteisesti misäärit ottivat osaa kasakkajoukoissa ja täten olivat mukana muun muassa Siperian valloituksessa.

Misäärien lukumäärästä aina 1900-luvulta ei ole tarkkaa tietoa, sillä he lukeutuvat sittemmin yleisesti tataareiksi. Nykypäivänä enemmistö heistä asuu Moskovassa.

Etymologia

Katso myös: Tataari (nimitys)

Meštšera, tai "Meštšeran jurtta" (Мещерский юрт, Meštšerskiy jurt; tataariksi Mişär yortı[1]) on nimitys, jota venäläiset käyttivät tietyistä misäärien esi-isien asuma-alueista. Ensimmäisen kerran se mainitaan Kultaisessa ordassa ja sittemmin Kasimin kaanikunnassa.[2] Meštšera on myös muinainen suomalais-ugrilainen heimo, jota tosin on myös väitetty alkujaan turkkilaiseksi.[3][4]

Kielitieteilijä J. J. Mikkolan mukaan nimi saattaa tulla rekonstruoidusta mordvalaisesta sanasta ḿeškär, eli 'mehiläistenhoitaja’.[5] On myös ehdotettu sen yhteyttä proto-unkarilaisiin madjaareihin (mažar, mišar).[2]

Kazanin tataareista erillään asuvat misäärit eivät kutsu itseään misääreiksi, vaan yksinkertaisesti tataareiksi. 1800-luvun alun turkologi Ahmarov uskoi, että nimellä "Mishar" on maantieteellinen luonne ja se on peräisin Meštšeran historiallisesta alueesta.[6] Kuitenkin vielä vuoden 1926 väestölaskennassa 200 000 tunnistautui "misääriksi". Tataari-nimitys juontaa juurensa Kultaisen ordan aikakaudelle, jolloin valtion feodaaliylhäisö käytti sitä sen väestöstä, ja sen jälkeen myös venäläiset feodaalit sekä tsaarin hallinto.[7][8][9][10]

2000-luvun aikana toteutetun yksittäisen haastattelun perusteella misäärit Tšuvassian monietnisessä Kainlykin kylässä näkivät islamin olevan vahva erottava tekijä naapuriryhmittymän krjašenien, eli kristityiden tataarien välillä, joita he eivät noteeranneet tataareiksi. Kyseiset haastateltavat kertoivat itse olevansa tatar, ja misääri-nimitys tuli esiin vasta lukuisten jatkokysymysten kautta.[9]

Volgan tataarit

Katso myös: Volgan tataarit

Misäärit ovat Kazanin tataarien ohella toinen Volgan tataarien pääryhmä. He ovat käytännössä yhtä ja samaa kansaa, jota erottaa lähinnä asuma-alueet ja puhutun kielen murre. Misääreillä katsotaan yleensä kuitenkin olevan ainakin osittain kazanilaisista poikkeava etnogeneesi, josta ei tosin kokonaisuudessaan ole yksimielisyyttä.[11]

Tutkija R. G. Muhamedovan mukaan misäärit ovat etnisesti Kazanin tataarien sukulaisia, kiptšakkien jälkeläisiä, joista osassa on havaittavissa mahdollisesti muinaista unkarilaisuutta.[12] Muhamedova esitti, että "kiptšakkien rooli misäärien muodostumisessa oli jonkin verran suurempi kuin Kazanin tataarien muodostumisessa"[2]. Allen J. Frankin mukaan misäärit "omaavat saman kielen ja uskonnon kuin kazanilaiset, mutta etnisen ja poliittisen historiansa puolesta eroavat heistä". Hän painottaa misäärien "pitkää assosiaatiota Venäjän valtion kanssa". [13]

Kazanissa vaikuttanut lähetyssaarnaaja Jevfimi Aleksandrovitš Malov vertasi vuoden 1885 kirjoituksessaan kyseistä kahta ryhmittymää muun muassa seuraavasti: ”Misäärien parta on tuuheampi, he eivät koreile vaatteilla. He puhuvat kovaan ääneen, ihan kuin huutaen, ja lisäävät venäläisiä ilmaisuja puheeseensa”.[14] Malovin haastattelema Jendovitšin kylän misääri Ahsän-mulla kertoi heidän tulleen Kasimovista ja eroavan kazanilaisista kielellisesti ja tapojen puolesta.[15]

Misäärien ja kazanilaisten lähentyessä muuttoliikkeiden seurauksena on heidän väliset eroavaisuudet vähentyneet entisestään.[10]

Historia

Mišääriperhe, 1897.

Alueellinen muodostuminen

Ryhmän muodostuminen tapahtui Sura-joen länsipuolen metsäarovyöhykkeellä Okan sivujokien varsilla. Yksittäisiä paimentolaisryhmiä alkoi siirtyä tälle suomalais-ugrilaisten kansojen asuttamalle alueelle 1000-luvun alussa. Kultaisen ordan aikana seudulle muutti kiptšakkeja, jotka perustivat mm. Temnikovin, Narovtšatin, Šatskin ja Kadomin linnoitukset. Kultaisen Ordan heikennyttyä heistä tuli Venäjän alamaisia, jotka viljelivät maata maksaen jasakkiveroa tai suorittivat sotapalvelusta.[16]

Misäärien muodostuminen etniseksi ryhmäksi katsotaan lopulta tapahtuneen 1400–1500-luvuilla Moskovan Venäjästä riippuvaisessa Qasimin kaanikunnassa. Myös Temnikovin ruhtinaskunta on nimetty merkittäväksi tekijäksi heidän historiassaan[17]. 1500-luvun loppupuolelta 1700-luvulle jatkuneiden muuttoliikkeiden seurauksena misäärejä asettui etenkin Volgan läntiselle puolelle. Lisääntyneet kontaktit kazanilaisten kanssa lähensivät näitä kahta ryhmää entisestään, ja täten lopulta muodostui nykyinen "tataarilainen kansakunta".[18][10]

Historioitsija Alimžan Orlov näkee Nižni Novgorodin alueen misäärien (josta suomenkin yhteisö koostuu[19]) olevan "oikeita misäärejä", kun taas muiden alueiden, kuten Penzan ja Saratovin misäärit paljolti ajan saatossa muihin sulautuneita. G. Ahmarovin mukaan Novgorodin alueelle misäärejä siirtyi 1600-luvun alussa, karkottaen seudun aikaisemman mordvalaisen väestön.[4][20][21] Osa heistä oli kuitenkin mahdollisesti jo aikaisemmin seudulla; meštšerjakeiksi itseään kutsuvia tataareja asettui Nižni Novgorodin maakunnan itäosassa sijaitseville erämaille ennen Kazanin valloitusta. (1552). Säilyneissä teksteissä he muistelevat "suurella kaipuulla esi-isiensä onnellista elämää Kazanin kaanikunnassa".[3]

Esi-isät

Misäärejä Nižni Novgorodin alueen Sergatšin piirikunnassa.

Misäärien etnogeneettinen historia jakaa mielipidettä edelleen. Yleensä kuitenkin esiin tuodaan samat muinaiset heimot; burtassit, bolgaarit, kasaarit, kiptšakit / kumaanit ja ugrilaiset madjaarit.[2]

Tutkijat kuten Veljaminov-Zernov, Radlov ja Možarovski uskoivat, että misäärit polveutuisivat ”tataarilaistuneesta” suomalais-ugrilaisesta meštšera-heimosta.[22][3] Suomalais-ugrilaisen teorian kyseenalaistajia puolestaan on muun muassa M. Zekijev, G. Ahmarov ja A. Orlov. Zekijev kertoo: "Jos tämä teoria (meštšera) osoittautuu todeksi, tataareissa täytyy olla selviä jälkiä suomalais-ugrilaisista heimoista, mutta niitä ei ole laisinkaan." Myös geneettiset tutkimukset Damir Hairetdinovin mukaan ovat tätä teoriaa vastaan.[2]

Alimžan Orlov esittääkin seuraavasti: Misäärien esi-isät muodostaa enimmäkseen läntiset kiptšakit eli kumaanit, sekä meštšera-heimo. Hän kuitenkin antaa vaihtoehtoisen teorian jälkimmäisestä; Meštšera, Orlovin mukaan, oli alusta alkaen turkkilainen, eikä suomalais-ugrilainen. Orlovin mukaan sen "vääristynyt" tausta alkoi Iivana Julman toimesta, joka kuvaili heitä tšermisseiksi/mareiksi. Orlov toteaa misäärien olevan kotoisin "muinaisesta Meštšerasta", joka ensimmäisen kerran mainitaan 1200-luvulla Kultaisessa ordassa. Hänen mukaansa kyseiset meštšeralaiset myös muodostivat paljolti Donin kasakat, jotka väitetysti tunnettiin "Meštšera-kasakoiden" nimellä jo ennen Kasimin kaanikunnan aikaa. A. Gordejev yhdistää kasakoiden muotoutumisen Kultaiseen Ordaan. Yhteyden "meštšeran tataarien" ja Donin kasakoiden välillä loi myös tutkija Tatišev, ja Karamzin yhtyi ajatukseen seuraavasti: "Meštšera on vapaamies, jolla ei ole valtiollista asemaa. Siihen kuuluu hyvin syrjäisiä ratsastajia. Kasakat ovat vain meštšera-tataareita". Orlov kuitenkin vielä toteaa, että kaikki nykyisten Nižni Novgorodin alueen misäärien esi-isät eivät olisi tulleet meštšerasta, vaan osittain heidän juurensa voidaan jäljittää Volgan bulgariaan, ja sen eteläisiin esikaupunkialueisiin, sekä myös Siperiaan.[4][23][24][25][26]

Mišäärinainen Nižni Novgorodin alueella 1800-luvun lopulla.

Misäärien mahdollista yhteyttä proto-unkarilaiseen madjaari-heimoon on ehdotettu ja täten misäärien historia on ollut mielenkiinnon kohteena Unkarissakin. Tämä juontaa juurensa vuoteen 1235, kun unkarilainen dominikaanimunkki Julianus oli keskisellä Volgalla törmännyt unkarinkieliseen väestöön. Hypoteesi kertoo, että "turkkilaiskieliset misäärit" muodostuivat alueelle jääneiden unkarilaisten turkkilaistumisen jälkeen, kun suurin osa heistä oli lähtenyt länteen 700-luvulla. M. R. Saratov: "Madjaarit mainitaan niiden ensimmäisten joukossa, joiden maat valloitti Tšingis-kaanin jälkeläinen Ögödei. Madjaarit mainitaan myös vuoden 1438 sopimuksessa, jonka Moskovan ja Rjazanin suuret ruhtinaat vaihtoivat keskenään". R.G. Kuzejev: "Misäärien etnonyymillä on ugrilais-madjaarilainen perusta".[27][28][29][22][2]

Unkarilaisesta teoriasta Orlov mainitsee seuraavasti; "Kiptšakkien ja madjaarien yhteys alkoi idässä, jatkui Uralilla, Keski-Volgalla ja Pohjois-Kaukasiassa. Ennen siirtymistään Tonavan yli madjaarit olivat liitossa kiptšak-heimojen kanssa, omaksuivat heiltä valtavan määrän turkkilaisia sanoja, omaksuivat osan heimosta. Meštšerassa he sekoittuivat Nižni Novgorodin tataarien esi-isien kanssa."[30]

Yksimielisyyttä tutkijoiden keskuudessa luo misäärien esi-isien kuuluminen Kultaiseen ordaan.[31][23][32][2] Hairetdinov: "Meštšerskin jurttaa pidettiin Kultaisen ordan erottamattomana osana, eikä vain sen pääkaupungissa Saraissa, vaan myös Krimillä ja muualla". Jotkut tiedemiehet jopa uskovat, että misäärit käytännössä edustavat "fragmenttia muinaisista kiptšak-heimoista", jotka saapui Tsna- ja Mokša-jokien alueelle viimeistään 1000-luvulla.[2]

Kulttuuri

Sergatšin kihlakunnan maakapteeni P. V. Dmitrijev (keskellä) alaistensa kanssa; vasemmalla misäärejä, oikealla venäläisiä. (1800-luvun loppu).

Perinteisesti misäärit ovat suhtautuneet venäläisiin kenties hieman myötämielisemmin kuin kazanilaiset heimolaisensa. He ovat asustaneet hajanaisesti keskenään ja täten misäärit ovat saaneet myös kulttuurillisia vaikutteita heiltä. Tästä syystä kazanilaiset ovat joskus pitäneet heitä "puolivenäläisinä".[33] Misäärit eivät kuitenkaan kuulu niin sanottuihin venäläistettyihin tataareihin, vaan säilyttävät edelleen kiptšak-turkkilaisen äidinkielensä ja islamin uskon.[33]

Misäärit harjoittavat tataarienemmistön tavoin sunnalaista islamia.[34] Yksi misäärien tunnetuimmista uskonnollisista hahmoista on Kuisun kylässä syntynyt suufilaisen Naqshbandi -veljeskunnan šeikki, ulama ja filosofi Sadek Abdulžalilov eli Sadek-abzi (1829–1886), joka "puhui arabiaa, turkkia, persiaa, venäjää, opiskeli Koraania syvästi ja tiesi monia suuroja ja säkeitä ulkoa; Muslimit läheltä ja kaukaa kokoontuivat kuuntelemaan hänen taitavaa Koraanin lausumaa".[35] Historioitsijat jotka yhdistävät misäärit kasaareihin ovat kutsuneet heitä "juutalaistataareiksi".[36]

Tšingis Arifullin puhuu mišäärin murteella vuonna 2018.

Äidinkielenään misäärit puhuvat tataarinkielen läntistä murretta eli ’misääriä’. Se jakautuu vielä useisiin paikallismurteisiin. Länsimurteelle on ominaista tataarin keskimurteessa esiintyvän labiaalistuneen :n sekä uvulaaristen :n ja :n puuttuminen. Eräissä paikallismurteissa esiintyy affrikaatta , toisissa . Tataarin kirjakieli (eli Kazanin murre) on muodostunut keski- ja länsimurteiden sekoittumisen tuloksena.[37][38] Misäärimurteen, etenkin Sergatšin alueella, on sanottu muistuttavan paljolti muinaista kiptšakkikielen alkumuotoa.[39][40] D. Hairetdinov: "Misäärimurre on monien foneettisten ja erityisesti morfologisten piirteiden osalta verrattomasti lähempänä kiptsakin kieltä kuin muut kiptsakkilaisten kielten alaryhmän kielet"[2]. Monien tutkijoiden mielestä misääri onkin perinteisesti kuulunut enemmän kiptšak-kumaanin- kuin kiptšak-bolgaarin alaryhmään.[41][42] 1700-luvun jälkipuoliskon aineisto misäärien kielestä osoittaa viitteitä sittemmin kadonneeseen Kasimovin murteeseen, ja etenkin Kadomin alueelle. Myös venäläisiä lainasanoja ilmenee.[3]

G. N. Ahmarov huomasi misääri- ja kazakkikulttuureissa samankaltaisuutta naisten kansallispukeutumisessa sekä muinaisissa kiptšakkilaisissa sanoissa, joita ei löydy Kazanin tataarien murteesta, mutta ovat keskiössä kazakeilla, sekä siperian tataareilla ja altailaisilla.[3]

Moskeija Çümbälin kylässä (2018).

Misäärien arkkitehtuurissa, talonrakenuksessa ja kotien sisustuksessa on havannoitu etenkin venäläisiä ja mordvalaisia vaikutteita. Misäärien sadut sisältävät usein merkkejä pakanuudesta sekä paljon eläinaiheita. Sosiaalinen satiiri on ollut myös suosiossa. Se on yleensä kohdistunut rikkaisiin ja hengellisiin johtajiin. Kansanrunous on ollut yleensä haikeaa, kotiseudusta ja kurjista ihmiskohtaloista kertovaa.[40] Misäärien häälaulut muistuttavat paljolti tšuvassien lauluja.[43] Orlovin mukaan misäärit muistuttavat karaiimeja sekä balkaareja kielensä, perinneruoan, ja viikonpäivien nimityksen vuoksi.[44][3]A. Samoilovitš kirjoittaa: "Viikonpäivien yksittäinen nimijärjestelmä havaitaan laajalla alueella Nižni Novgorodin maakunnan Sergatšin alueen meštšerjakeista aina Anatolian ja Balkanin niemimaan turkkilaisiin.".[30]

Perinteisiin ruokiin kuuluvat keitot, lihasta tehdyt ruuat, taikinasta tehdyt suolaiset, makeat piirakat ja leivonnaiset, pilahvit sekä puurot. Vaikutteita on saatu naapurikansoilta kuten venäläisiltä, mareilta, udmurtiteilta, sekä Keski-Aasian kansoilta kuten uzbekeilta ja tadžikeilta.[45] Mieltymys hevosenlihaan on etenkin misääreille ominaista.[14]

Vaikka misääreistä löydetäänkin monia eri vaikutteita, on heidät balkaarien tavoin luettu muinaisen kiptšakkilaisheimon "puhtaimpiin edustajiin".[40] Orlov toteaa: "Nižni Novgorodin tataarit (misäärit) ovat yksi alkuperäisistä tataariryhmistä, jotka säilyttävät jatkuvuuden kiptšak-turkkilaisen kielen-, kulttuurin- ja perinteiden suhteen nykyaikana".[46]

Henkilönimet

Misäärien henkilönimet ovat yleensä samoja mitä ilmenee muillakin tataarien alaryhmillä, mutta niillä on osittain myös omintakeisia piirteitä.

Kirgiisien tavoin misääreillä on ollut käytössä kaksiosaisia nimiä, jotka alkavat muotoon "Kutlu" (Kutlumuhamet / Kutlumet, Kultukai, Kutlush, Kutluyar, Kutlubikä, jne.). Sana Kut tarkoittaa tšagatain murteella onnellisuutta. Joissain sukunimissä ilmenee turkkilaisperäinen sana "Uraz" (Urazgildi, Urazbakty, Urazbaga, Urazmet, Urazai, jne.). Jotkut nimet ovat samankaltaisia mitä löytyi myös munaisten mongolitataarien keskuudesta; Alimbek, Arslanbek, Baybek, Sultanbek, Timerbek, Röstämbek, jne. Misääreihin yhdistettyjä aatelissukunimiä ovat muun muassa Aktšurin ja Alejev.[47]

Ajoittain myös venäläisiä nimiä ilmenee misäärien keskuudessa.[47]

Genetiikka

Historioitsija Damir Hairetdinovin mukaan "misäärit kuuluvat enimmäkseen kaukasoidirodun pontilliseen tyyppiin, jota esiintyy vahvasti bolgaareissa, nykyaikaisissa karatšaissa, Itä-Bulgariassa ja joissakin unkarilaisissa. Vaalea kaukasoidityyppi (joka on peräisin arabialaisissa lähteissä mainitusta sakalibasta tai kiptšakeista) on noin 20 %. Ural-tyyppiä, joka on tyypillisin Volga-Kaman alueen suomalais-ugrilaisille kansoille, on misäärien keskuudessa edustettuna vähemmän kuin kaikissa muissa tataarikansan ryhmissä: 8-10%. Mongoloidityyppiä sen puhtaassa muodossaan ei löydy".[2]

Mongoliaiheesta Hairetdinov tarkentaa seuraavasti: "Misäärien genotyypissä haploryhmä C3, joka on hallitseva mongolien keskuudessa (saavuttaen 60 %), puuttuu lähes kokonaan; Kazanin tataarien keskuudessa se on alle 2%. Tämä kumoaa täysin vakiintuneen teesin nykytataarien mongolialkuperästä, joskin Siperian ja Astrahanin tataareilla mongolilaisen haploryhmän osuus on huomattavasti suurempi".[2]

Viitatessaan misääritataarien tummiin piirteisiin, Hairetdinov nostaa esiin mahdollisen teorian burtassien iranilaisesta taustasta. N.D. Rusinov myös ehdotti, että jotkut Nižni Novgorodin alueen etelä- ja kaakkoisosien hydronyymit saattavat olla iranilaista alkuperää.[2]

Misäärit ja Venäjä

Abbas Abdrazakovitš Sjapukov; Nižni Nogorodin alueen Kamkinon kylän mišääri, joka toimi komentajana Puna-armeijan "Tataari-muslimi-kivääristössä".

Englantilainen diplomaatti Fletcher vuosien 1588-1589 perusteella tehdyssä julkaisussaan "About the Russian State" havainnoi Kasimovin kaanikunnan tataarien elämää. Tsaarin hallinto sensuroi kirjan aikanaan, sillä se kritisoi heidän ja kyseisten tataarien välistä suhdetta. Teos kertoo tataarien olleen "hyvin tyytymättömiä viranomaisiin, joita he pitivät pahoina ja epäoikeudenmukaisina". Hänen mukaansa he olivat haluttomia työskentelemään viranomaisten kanssa, mutta niin sanotut tataarilaiset aateliset, eli murzat, estivät heitä rikkomasta yhteisiä sopimuksia.[3]

1700-luvulla tsaariviranomaiset kohtasivat ei-venäläisten kansojen henkisen ja kulttuurisen kehityksen ongelmia. Kiinnostuksen Nižni Novgorodin alueen- sekä kaikkiin Volgan alueen tataareihin ja ulkomaalaisiin akateemisissa piireissä aloitti Katariina Suuri Pugatšovin kansannousun aikaan. Vuosisadasta tuli "laittomuuden, köyhyyden, toivottomuuden aika", joka sai talonpojat pakenemaan syrjäseuduille, sekä uusien kapinoiden ja kansannousujen vuosisata, joka ravisteli tsaarihallintoa ja vaati radikaaleja muutoksia kansalliseen politiikkaan.[3]

Monet misääriläiset talonpojat, joihin korkea verotus vaikutti vahvasti osallistui vuosien 1670–1671 kapinaan kasakkajoukoissa Stenka Razinin johtamana, sekä vuosina 1773–1775 Jemeljan Pugatšovin joukoissa ja tiettävästi myös muihin kapinoihin Venäjällä. Vuosina 1798-1865 Ural-alueen misäärejä muodosti Orenburgin ”baškiiri-meštšerjaki-armeijan”. (Башкиро-мещерякское войско). Kyseessä oli epäsäännöllinen muodostuma, joka kuitenkin otti osaa esimerkiksi vuoden 1812 Napoleonin Venäjän sotaretkeen.[48][49]

Orlovin mukaan "Meštšera-tataareita" oli mukana kasakkajoukoissa Siperian valloituksessa. Hän on väittänytkin aiheeseen liittyen, että misäärien esi-isät ovat yksinkertaisesti Donin kasakoita, eli "Meštšera-kasakoita.[23][50] Perinteeksi muodostunut misäärien valitseminen kasakkajoukkoihin jatkui aina 1800-luvun puoliväliin.[13]

Misääriläiset sotilaat ottivat osaa Moskovan ja lopulta Venäjän armeijan joukoissa aktiivisesti. Allen J. Frankin mukaan misäärit omasivat 1400–1500 -luvuilla "suhteellisen etuoikeutetun aseman". He maksoivat kunnallista jasakki-veroa suoraan Moskovaan, maaveron sijasta, tai tarjosivat sotilaallista tai muuta apua. Moskovan vallan kasvaessa 1500-luvun alussa misääriaateliset eli murzat saivat Moskovan ruhtinailta maita haltuunsa. Esimerkiksi vuonna 1509 Vasili III myönsi mordvalaisten alueita misäärimurzalle nimeltään Aktšura.[13]

Venäjän ensimmäinen mufti Muhammedžan Husainov saattoi olla misääri. Hän oli keskeisessä asemassa Venäjän vallan leviämisessä kazakkien joukkoon.[51] Toinen venäläisessä yhteydessä tunnettu tataari, jonka on oletettu olleen misääritaustainen on Pugatšovin kapinan ajan sotilasjohtaja-eversti Bahtijar Kankajev.[52]

Toisen maailmansodan aikaan Nižni Novgorodin alueen misääritataareja menehtyi sodassa noin 6,700 henkeä. Tunnetuimpiin näistä kuuluu tykkimies-kersantti Sadyk Abelhanov sekä pioneeripataljoonan komentaja, kersantti Alam Aisin[53]. [54]

Väestö

Toisen maailmansodan jälkeen arviot misäärien määrästä ovat vaihdelleet; 300 000 - 2 000 000. Väestönlaskentaa on vaikeuttanut heidän lukeutuessa välillä omaksi ryhmäkseet (misäärit/meštšerjaki) ja toisinaan yleisesti tataareiksi.[55] Myös sulautuminen kazanilaisiin on vaikuttanut asiaan.[10]

Vuoden 1926 väestönlaskennassa 200 000 tunnistautui misääreiksi, mutta luvun on sanottu olleen todellisuudessa suurempi, koska kaikki eivät ottaneet osaa laskentaan misäärinä.[55] Vuonna 1897 luku oli 622 600.[10]

Perinteisesti misäärit ovat asuttaneet Volgajoen läntisen puolen.[56] Enemmistö misääreistä asuu nykyisin Moskovassa.[7]

Asuinalueita

Tunnettuja misäärejä

Suomen misäärit

Pääartikkeli: Suomen tataarit

Tataarit Suomessa ovat pääsääntöisesti taustaltaan misäärejä. Heidän esivanhempansa olivat kotoisin Nižni Novgorodin alueelta.[77] Kyseisen alueen misääritataareja on kutsuttu myös lempinimellä "Nižgar" / "Nižgarlar". (Нижгар / Нижгарлар).[78]

Nižni Novgorodin alueen misääreihin keskittyvä tutkimusprojekti on Ruslan Akmetdinovin tatargenealogy.ru.[79]

Galleria

  • Sergatshin mishäärejä.
    Sergatshin mishäärejä.
  • Misäärimies, 1800-luvun loppu.
    Misäärimies, 1800-luvun loppu.
  • Misäärimies vuosisadan vaihteessa.
    Misäärimies vuosisadan vaihteessa.
  • Tataarinainen Aktukin kylässä.
    Tataarinainen Aktukin kylässä.
  • Sergatsin piirikunnan uskonoppineita.
    Sergatsin piirikunnan uskonoppineita.
  • Misäärejä 1800-luvun lopulla.
    Misäärejä 1800-luvun lopulla.
  • Misääritaustainen historijoitsija Husain Faizhanov.
    Misääritaustainen historijoitsija Husain Faizhanov.
  • Laulaja Haidar Bigitšev.
    Laulaja Haidar Bigitšev.

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ Мишәр йорты tatarica.org.
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l Hairetdinov, Damir Zinjurovitš: "Nižni Novgorodin muodostus ja etninen historia" (venäjäksi) psv4.userapi.com. 2017. Viitattu 12.6.2024.
  3. ↑ a b c d e f g h Алимжан Орлов: Нижегородские татары: этнические корни и исторические судьбы kitap.net.ru. Arkistoitu 8.6.2012. Viitattu 8.3.2023.
  4. ↑ a b c Алимжан Орлов: Нижегородские татары islamnews.ru. Viitattu 7.3.2023.
  5. ↑ Fasmer, Maks: Etimologitšeski slovar russkogo jazyka, tom 2, s. 616, 630. Moskva: Progress, 1986.
  6. ↑ Кадимовна, Салахова Эльмира: "Проблема происхождения татар-мишарей и тептярей в трудах Г. Н. Ахмарова" cyberleninka.ru. 2016.
  7. ↑ a b Narody jevropeiskoi tšasti SSSR II, s. 636. Moskva: Nauka, 1964.
  8. ↑ Azade-Ayshe Rorlich: Excerpts from "The Volga Tatars, a Profile in National Resilience" 1986. Stanford University. Viitattu 5.3.2023.
  9. ↑ a b Olessia Vovina: Islam and the Creation of Sacred Space: The Mishar Tatars in Chuvashia biblicalstudies.org.uk. 2006. Viitattu 7.3.2023.
  10. ↑ a b c d e Мишәрләр tatarica.org.
  11. ↑ Leitzinger 1996, s. 7, 35-36
  12. ↑ Leitzinger 1996, s. 28
  13. ↑ a b c Allen J. Frank: Muslim Religious Institutions in Imperial Russia: The Islamic World of Novouzensk District and the Kazakh Inner Horde, 1780-1910 books.google.fi. Viitattu 12.11.2023.
  14. ↑ a b Leitzinger 1996, s. 36
  15. ↑ Алимжан Мустафинович Орлов: Нижегородские татары: этнические корни и исторические судьбы: Глава I. Поиск истоков: находки и проблемы. kitap.net.ru. Arkistoitu 8.6.2012. Viitattu 9.3.2023.
  16. ↑ Narody jevropeiskoi tšasti SSSR II, s. 638, 640. Moskva: Nauka, 1964.
  17. ↑ The Tatars in Mordovia tatar.yuldash.com.
  18. ↑ Narody Rossii: entsiklopedija, s. 322. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7
  19. ↑ Bedretdin, Kadriye (toim.): Tugan Tel – Kirjoituksia Suomen tataareista. Helsinki: Suomen Itämainen Seura, 2011. ISBN 978-951-9380-78-0.
  20. ↑ Ахмаров Г. О языке и народности мишарей // ИОАИЭ, 1893. Т.XIX -Вып. 2. - С. 91-160.
  21. ↑ Salakhova, Elmira K. (2016). ПРОБЛЕМА ПРОИСХОЖДЕНИЯ ТАТАР-МИШАРЕЙ И ТЕПТЯРЕЙ В ТРУДАХ Г.Н. АХМАРОВА (PDF). Historical Ethnology (in Russian). Kazan: State-funded institution Shigabutdin Marjani Institute of History of the Tatarstan Academy of Sciences. 1 (2): 349. ISSN 2619-1636.
  22. ↑ a b Leitzinger (Salavat Ishakov) 1996, s. 7
  23. ↑ a b c Алимжан Мустафинович Орлов: Нижегородские татары: этнические корни и исторические судьбы: Мещера – прародина нижегородских татар kitap.net.ru. Arkistoitu 8.6.2012. Viitattu 8.3.2023.
  24. ↑ Нижегородские татары: этнические корни и исторические судьбы: Заключение kitap.net.ru. Arkistoitu 8.6.2012. Viitattu 8.3.2023.
  25. ↑ Рахимзянов Б. Р. Касимовское ханство (1445—1552 гг.): Очерки истории. — Казань: Татарское книжное издательство (Идел-пресс), 2009. — 208 с
  26. ↑ M. Z. Zekiyev: Mişerler, Başkurtlar ve dilleri. Türkiyat Araştırmaları Dergisi 73–86
  27. ↑ Leitzinger 1996, s. 27-28
  28. ↑ Acta Ethnographica Hungarica. Vol. 53. Akadémiai Kiadó. December 2008. s. 298–302.
  29. ↑ Nemeth Gy. Ungarische Stammesnamen bei den Baschkiren // Acta Linguistica, T. 16 (1—2). Budapest, 1966, 17—18
  30. ↑ a b Алимжан Мустафинович Орлов: Нижегородские татары: этнические корни и исторические судьбы: Маджары и мещера – кипчакские племена kitap.net.ru. Arkistoitu 8.6.2012. Viitattu 9.3.2023.
  31. ↑ Agnes Kefeli: Tatar 2012. UCLA Center for Near Eastern Studies. Viitattu 6.3.2023.
  32. ↑ И. Р. ГАБДУЛЛИН: [https://gorbunovs.ru/wp-content/uploads/2017/01/gabdullin_i_r_ot_sluzhilykh_tatar_k_tatarskomu_dvoryanstvu.pdf ОТ СЛУЖИЛЫХ ТАТАР К ТАТАРСКОМУ ДВОРЯНСТВУ] gorbunovs.ru. Viitattu 9.3.2023.
  33. ↑ a b Leitzinger 1996, s. 35, 37
  34. ↑ Bennigsen, Alexandre (1986). Muslims of the Soviet empire : a guide. Wimbush, S. Enders. Bloomington: Indiana University Press. p. 233. ISBN 0-253-33958-8.
  35. ↑ Люди из Овечего Оврага ovovrag.ru. Viitattu 25.11.2023.
  36. ↑ Ясно-понятно. Кто такие мишари? inde.io.
  37. ↑ Jazyki Rossijskoi Federatsii i sosednih gosudarstv. Tom 3, s. 68. Moskva: Nauka, 2005. ISBN 5-02-011237-2.
  38. ↑ Jazyki mira: Tjurkskije jazyki, s. 371. Moskva: Indrik, 1997. ISBN 5-85759-061-2.
  39. ↑ Bedretdin, Kadriye (toim.): Tugan Tel - Kirjoituksia Suomen tataareista. Helsinki: Suomen Itämainen Seura, 2011. ISBN 978-951-9380-78-0. (s. 265).
  40. ↑ a b c Leitzinger 1996, s. 35-37
  41. ↑ Махмутова Л. Т. Опыт исследования тюркских диалектов: мишарский диалект татарского языка. — М.: Наука, 1978,
  42. ↑ Публикация ННР О языке куманов: По поводу издания куманского словаря books.e-heritage.ru.
  43. ↑ a b Р. Г. Мухамедова "Татары-мишари. Историко-этнографическое исследование. — М.: Наука, 1972.
  44. ↑ Leitzinger 1996, s. 35
  45. ↑ Derya Samaletdin: Suomen tataarien ruokaperinteestä ekumenia.fi. Viitattu 12.6.2022.
  46. ↑ Нижегородские татары: этнические корни и исторические судьбы kitap.net.ru. Arkistoitu 8.6.2012. Viitattu 7.3.2023.
  47. ↑ a b Татарские фамилии: список. Татарские писатели: имена и фамилии gigafox.ru. Viitattu 15.10.2023.
  48. ↑ Antero Leitzinger - Mishäärit : Salavat Ishkhakov, s. 6-4
  49. ↑ Нижегородские татары: этнические корни и исторические судьбы mishare.narod.ru. Viitattu 3.3.2023.
  50. ↑ Нижегородские татары в XXI веке islamrf.ru.
  51. ↑ Первый российский муфтий: Мухаммеджан Хусаин (ок. 1756-1824) islamrf.ru. Viitattu 12.11.2023.
  52. ↑ [https://sntat.ru/news/tatary-stavshie-legendoy-bashkirskogo-naroda-versiya-rkailya-zaydully-5752422 Татары, ставшие легендой башкирского народа: версия Ркаиля Зайдуллы Подробнее: https://sntat.ru/news/tatary-stavshie-legendoy-bashkirskogo-naroda-versiya-rkailya-zaydully-5752422] sntat.ru. Viitattu 21.11.2023.
  53. ↑ Айсин Алям encyclopedia.mil.ru. Viitattu 21.11.2023.
  54. ↑ "Nižni Novgorodin tataarit isänmaan palveluksessa" (venäjäksi) idmedina.ru. Viitattu 12.11.2023.
  55. ↑ a b Leitzinger 1996, s. 34
  56. ↑ Leitzinger 1996, s. 34
  57. ↑ Овечий Овраг ovovrag.ru.
  58. ↑ Абельха́нов Садык // Герои Советского Союза: Краткий биографический словарь / Пред. ред. коллегии И. Н. Шкадов. — М.: Воениздат, 1987. — Т. 1 /Абаев — Любичев/. — С. 18. — 911 с. — 100 000 экз. — ISBN отс., Рег. № в РКП 87-95382.
  59. ↑ Айсин Алям encyclopedia.mil.ru. Viitattu 17.11.2023.
  60. ↑ Ислам в Москве: энциклопедический словарь idmedina.ru. 2011. Viitattu 12.2.2024.
  61. ↑ Большая встреча Нижегородских татар shubino-video.ru. Viitattu 11.2.2024.
  62. ↑ a b c d e Четвертые «Фаизхановские чтения»: первые итоги islamnn.ru. Arkistoitu 1.7.2009. Viitattu 10.2.2024.
  63. ↑ Мин сине ничек яраттым. Казан: «Ак Барс», 2004
  64. ↑ Зинэтула Билялетдинов uznayvse.ru. Viitattu 12.2.2024.
  65. ↑ Marat Abyasovich Safarov: Lotfulla Fattahov: Marking The Centenary Of The Artist kpfu.ru. Viitattu 15.10.2022.
  66. ↑ С праздником Ураза-байрам! idmedina.ru. 2023.
  67. ↑ Рифат Фаттахов: “15-летняя мечта начала сбываться..” tatar-congress.org. Viitattu 15.10.2022.
  68. ↑ Ибрагимов Рифат Фатехович навсегда в наших сердцах! shubino-video.ru. Viitattu 11.2.2024.
  69. ↑ Идрисов Умар Юсипович ansar.ru. Arkistoitu 2.2.2007. Viitattu 12.2.2024.
  70. ↑ a b c Cвященные ветла и камень Тараташ (село Актуково) shubino-video.ru. Viitattu 19.10.2022.
  71. ↑ Юнусов Мухаммед-Зариф tatarica.org. Viitattu 10.2.2024.
  72. ↑ село Медяна ( Мәдәнә авылы) shubino-video.ru. Viitattu 11.2.2024.
  73. ↑ Алия Мустафина – 16-летняя чемпионка мира nizgar.ru. Arkistoitu 1.2.2012. Viitattu 12.2.2024.
  74. ↑ Большая встреча Нижегородских татар shubino-video.ru. Viitattu 19.9.2023.
  75. ↑ Габдулвахид Сулейманов - Вступительное слово idmedina.ru. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 10.2.2024.
  76. ↑ Рашид Вагапов: биография, творчество, карьера, личная жизнь kakprosto.ru. Viitattu 15.10.2022.
  77. ↑ Bedretdin, Kadriye (toim.): Tugan Tel - Kirjoituksia Suomen tataareista. Helsinki: Suomen Itämainen Seura, 2011. ISBN 978-951-9380-78-0. (esipuhe)
  78. ↑ Нижегородские татары кто они? tatobzor.ru. Viitattu 11.6.2022.
  79. ↑ Проекты по сохранению истории и культуры нижегородских татар tatargenealogy.ru. Viitattu 20.10.2023.

Aiheesta muualla