Tässä artikkelissa Neuvostoliiton väestönsiirrot:stä tutkimme ja analysoimme yksityiskohtaisesti kaikkia tähän päivään niin merkitykselliseen aiheeseen liittyviä näkökohtia. Sen alkuperästä sen vaikutuksiin yhteiskuntaan, sen eri ilmenemismuotojen ja ajan myötä tapahtuvan kehityksen kautta uppoudumme syvälliseen tutkimukseen, jonka avulla voimme paremmin ymmärtää Neuvostoliiton väestönsiirrot:n tärkeyttä ja merkitystä jokapäiväisessä elämässämme. Datan, tutkimuksen ja asiantuntijalausuntojen avulla tarjoamme täydellisen yleiskatsauksen, joka auttaa meitä pohtimaan tätä aihetta ja löytämään uusia näkökulmia, jotka rikastavat tietojamme Neuvostoliiton väestönsiirrot:stä.
Väestönsiirrot Neuvostoliitossa olivat Neuvostoliiton suorittamia väestön pakkosiirtoja 1930-luvulta 1950-luvulle Stalinin hallinnon aikana. Ne voidaan luokitella karkeasti seuraaviin:
Useimmissa tapauksissa väestö siirrettiin alikansoitetuille kaukaisille alueille. Tämä koskee myös ei-neuvostokansalaisten siirtoa Neuvostoliittoon valtion ulkopuolelta.
| Siirron päivämäärä | Ryhmä | Väkiluku | Alkuperäinen asuinpaikka | Siirron kohdepaikka |
|---|---|---|---|---|
| huhtikuu 1920 | kasakat ja terekin kasakat | 45 000 | Pohjois-Kaukasus | Ukraina |
| 1930-1932, helmi–toukokuu 1935; syyskuuta 1941; 1942 | inkerinsuomalaiset | 130 000 | Leningradin alue ja Karjala | Astrahanin alue,Vologdan alue, Länsi-Siperia, Kazakstan,Tadžikistan ja Suomi |
| helmi–toukokuu 1935; syyskuu 1941; 1942 | venäjänsaksalaiset ja puolalaiset | 412 000 | Keski- ja Länsi-Ukraina | Itäinen Ukraina |
| toukokuu 1936 | venäjänsaksalaiset ja puolalaiset | 45 000 | Ukrainan rajaseutu | Kazakstan |
| heinäkuu 1937 | kurdit | 1 325 | Georgian, Azerbaidžanin, Armenian, Turkmenistanin Uzbekistanin ja Tadžikistanin raja-alueet | Kazakstan ja Kirgisia |
| syys–lokakuu 1937 | Korjo-saram (korealaiset) | 172 000 | Venäjän Kaukoitä | Pohjois-Kazakstan ja Uzbekistan |
| venäjänkiinalaiset ja Harbinin venäläiset | 17 500 | Eteläinen Kaukoitä | XinjiangKazakstan ja Uzbekistan | |
| 1938 | persianjuutalaiset | 6 000 | Maryn maakunta (Turkmenistan) | Turkmenistanin aavikko |
| tammikuu 1938 | azerit, persialaiset, kurdit ja aasyrialaiset | 6 000 | Azerbaidžan | Kazakstan |
| tammikuu 1940 – 1941 | puolalaiset, juutalaiset ja ukrainalaiset | 320 000 | Länsi-Ukraina ja Länsi-Valko-Venäjä | Pohjois-Venäjä, Ural, Siperia, Kazakstan ja Uzbekistan |
| heinäkuu 1940 – 1953 | virolaiset, latvialaiset ja liettualaiset | 203 590 | Baltian maat | Siperia ja Pohjois-Venäjä |
| syyskuu 1941 – maaliskuu 1942 | venäjänsaksalaiset | 855 674 | Ukraina, Moskova ja Keski-Venäjä | Kazakstan ja Siperia |
| elokuu 1943 | karatšait | 69 267 | Karatšay-Tšerkessin autonominen alue ja Stavropolin aluepiiri | Kazakstan ja Kirgisia |
| joulukuu 1943 | kalmukit | 93 139[1] | Kalmukia | Kazakstan ja Siperia |
| helmikuu 1944 | tšetšeenit ja inguušit | 478 479 | Pohjois-Kaukasus | Kazakstan ja Kirgisia |
| huhtikuu 1944 | kurdit ja azerit | 3 000 | Tbilisi | Etelä-Georgia |
| toukokuu 1944 | balkaarit | 37 406–40 900 | Pohjois-Kaukasus | Kazakstan ja Kirgisia |
| toukokuu 1944 | krimintataarit | 191 014 | Krim | Uzbekistan |
| touko–kesäkuu 1944 | kreikkalaiset, bulgarialaiset, armenialaiset ja turkkilaiset | 37 080 (9 620 armenialaista 12 040 bulgarialaista 15 040 kreikkalaista) |
Krim | Uzbekistan |
| kesäkuu 1944 | kabardit | 2 000 | Kabardi-Balkaria | Etelä-Kazakstan |
| marraskuu 1944 | meskhetinturkkilaiset, kurdit, hemšit, pontiakinkreikkalaiset , karapapakit ja lazit | 115 000[1] | Lounais-Georgia | Uzbekistan, Kazakstan ja Kirgisia |
| marraskuu 1944 – tammikuu 1945 | ukrainan unkarilaiset, saksalaiset | 30 000–40 000 | Taka-Karpatia | Ural, Donbas ja Valko-Venäjä |
| 1944–1953 | puolalaiset | 1 240 000 | Kresy | Puola |
| 1945–1950 | saksalaiset | Kymmeniä tuhansia | Königsberg | Länsi- tai Keski-Saksa |
| 1945–1951 | japanilaiset ja korealaiset | 400 000 | Sahalin ja Kurilit | Siperia, Venäjän Kaukoitä, Pohjois-Korea ja Japani |
| 1948–1951 | azerit | 100 000 | Armenia | Azerbaidžan |
| touko–kesäkuu 1949 | kreikkalaiset, armenialaiset ja turkkilaiset | 57 680 |
Mustanmeren rannikko | Etelä-Kazakstan |
| 1920–1953 | Yhteensä | 20 296 000 | ||
| Lähde:[1] |
| Entinen ryhmä | Arvioitu kuolleiden määrä | Viitteet |
|---|---|---|
| tšetšeenit | 1 000 000 – 4 000 000 | [2][3] |
| puolalaiset | 90 000 | [4] |
| korealaiset | 16 500 – 40 000 | [5] |
| virolaiset | 5 400 | [6] |
| latvialaiset | 17 400 | [6] |
| liettualaiset | 28 000 | [7] |
| suomalaiset | 18 800 | [8] |
| unkarilaiset | 15 000 – 20 000 | [9] |
| karatšait | 13 100 – 35 000 | [10][11] |
| Venäjän saksalaiset | 42 823 – 228 800 | [2] [10] |
| kalmukit | 12 600 – 48 000 | [10][12][13] |
| inguušit | 20 300 – 23 000 | [10] |
| balkaarit | 7 600 – 11 000 | [10] |
| krimintataarit | 34 300 – 109 956 | [10][14][15] |
| meskhetinturkkilaiset | 12 859 – 50 000 | [10][12][16] |
| Yhteensä | 824 203 – 1 514 877 |
Kulakit eli vauraina pidetyt talonpojat olivat suurin siirretty sosiaaliryhmä.[17][18]
Kulakkeja siirrettiin suuria määriä Siperiaan ja Keski-Aasiaan. Vuonna 1990 julki tulleiden Neuvostoarkistojen mukaan 1 803 392 ihmistä siirrettiin työleireille ja työsiirtoloille vuosina 1930–1931. Arkistojen mukaan 1 317 022 siirrettyä pääsi perille. Myöhemmin väestöä siirrettiin lisää. Vuosina 1932–1940 työsiirtoloissa kuoli 389 521 kulakkia ja heidän sukulaistaan.[19]
Stalin siirsi jatkuvasti vastahakoisten etnisten ryhmien osia:[20] puolalaisia (vuosina 1939–1941 ja 1944–1945), kuolannorjalaisia (vuosina 1940–1942), romanialaisia (vuosina 1941 ja 1944–1953), liettualaisia, latvialaisia, virolaisia (vuosina 1941 ja 1945–1949), Volgan saksalaisia (vuosina 1941–1945), inkeriläisiä ja muita Leningradin alueen suomalaisia (1929–1931 ja 1935–1939, 1941-1943)[21], karjalansuomalaisia (vuosina 1940–1941 ja 1944), Krimin tataareja, kriminkreikkalaisia (1944), kaukasuksenkreikkalaisia (vuosina 1949–50) kalmukkeja, balkaareja, karatšeja, kriminitalialaisia, meskhetianturkkilaisia, karapakeja, korealaisia (vuonna 1937), tšetšeeneja ja inguušeja (vuonna 1944). Toisen maailmansodan aikana – hieman ennen sitä ja hieman sen jälkeen – Stalin suoritti erityisen suuria väestönsiirtoja.[22] Vuosina 1941–1948 arviolta 3,3 miljoonaa ihmistä siirrettiin Siperiaan ja Keski-Aasiaan.[23] Eräiden arvioiden mukaan jopa 43 % siirretystä väestöstä kuoli aliravitsemukseen ja tartuntatauteihin.[24]
Vuonna 1956 Nikita Hruštšov tuomitsi väestönsiirrot ja siirsi suuren osan väestöryhmistä takaisin, joskin Krimin tataarit, meskhetianturkkilaiset ja Volgan saksalaiset saivat palata vasta Neuvostoliiton hajoamisvuonna 1991 ja vielä 1959 tšetšeenit siirrettiin vuorilta tasangolle. Tadžikistanin vuoristokansoja pakkosiirrettiin tasangoille vuonna 1970.
Gulag-järjestelmä pakkosiirsi väestöä rangaistukseksi[25], ja pakkoasutus perustui suurelta osin kolonisaation tarpeisiin. Tämän vuoksi Lännessä on kiistelty siitä, missä määrin Neuvostoliiton talouskasvu perustui Gulag-vankien pakkotyöhön. Työvoimaa siirrettiin myös "vapaaehtoisesti", "rekrytoiden" muun muassa pakkosiirtoloista.
Sodan päätyttyä miljoonat entiset neuvostokansalaiset pakkosiirrettiin vuosina 1945–1947 (Operaatio Keelhaul) Neuvostoliittoon.[26] Joukossa oli monia emigrantteja, jotka olivat jo hankkineet toisen valtion kansalaisuuden vuosia aiemmin[27].
Saksalaisten saamista 5,7 miljoonasta neuvostovangista 3,5 miljoonaa oli kuollut, loppuja Neuvostoliitto kohteli pettureina SMERSH ("Kuolema vakoojille") -lainsäädännön mukaisesti.[28][29][30][31] Yli 1 500 000 neuvostosotilasta lähetettiin Gulag-vankileireille.[32][33]