Nykymaailmassa No wave:stä on tullut erittäin tärkeä ja kiinnostava aihe laajalle yhteiskunnalle. Tekniikan ja globalisaation myötä No wave:stä on tullut yhä tärkeämpi jokapäiväisessä elämässämme. Taloudellisista vaikutuksistaan kulttuuriin ja politiikkaan No wave on noussut toistuvaksi keskustelunaiheeksi eri alueilla. Tässä artikkelissa tutkimme No wave:n eri ulottuvuuksia ja merkityksiä sekä sen vaikutuksia jokapäiväiseen elämäämme ja sen merkitystä nykymaailmassa.
| No wave | |
|---|---|
| Alkuperä | konkreettinen musiikki, punk, industrial |
| Alkuperämaa | Yhdysvallat |
| Kehittymisen ajankohta |
1978–1981 |
| Tyypillisiä soittimia |
efektipedaalit, nauhasilmukat |
| Kehittyneitä tyylilajeja / suuntauksia |
noise rock |
No wave oli kokeellisen musiikin genre, sekä taidesuuntaus, joka syntyi 1970-luvun lopulla New Yorkissa Yhdysvalloissa. No wave -termi oli sanaleikki, joka pilkkasi uuden aallon (engl. new wave) musiikkia. No wave oli vastareaktio kaupalliselle rock-musiikille. No wave oli epäkaupallista kokeellista musiikkia, joka otti vaikutteita muun muassa punkista, konkreettisesta musiikista, dadasta, futurismista ja fluxuksesta.
1970-luvun lopulla New Yorkin rock-klubit kuten Mudd Club ja Max's Kansas City, Hurrah’s, ja taidegalleriat kuten Artists’ Space ja The Kitchen, sekä pienet levy-yhtiöt kuten Lust/Unlust ja ZE sekä musiikkilehdet kuten New York Rocker ja The East Village Eye nostivat No Waven julkisuuteen.[1] Vuonna 1978 julkaistua, englantilaisen Brian Enon tuottamaa kokoelmalevyä No New York pidetään tyylisuunnan keskeisenä merkkipaaluna. Kokoelma esitteli useita no wave -artisteja, kuten DNA, Lydia Lunch ja James Chance and the Contortions.[2]
Lydia Lunch on kuvannut No-Wavea "dissonanssiksi, ristiriidaksi ja haluksi hävittää kaikki musiikin perinteet"[3] Useimmat No Wave -yhtyeet hyödynsivät kitaramelua – epätavallisia virityksiä ja alkeellisia soittotekniikoita – luodakseen tekstuuria ja tunnelmaa. Myös sanoitukset olivat usein lyhyitä ja teräviä, ennemmin niukkoja kuin ylenpalttisia. Laulajat päästivät ilmoille rääkäisyjä, huokauksia ja murahduksia – mitä tahansa, mikä rikkoi perinteisen laulun kaavat.[1]
Musiikkigenren lisäksi no wave -liikkeellä oli merkittävä vaikutus myös amerikkalaiseen indie-elokuvaan (no wave -elokuva), muotiin ja kuvataiteeseen. Tunnettuja no wave -liikkeeseen yhdistettyjä elokuvantekijöitä ovat esimerkiksi Amos Poe, Vincent Gallo, Jim Jarmusch, Vivienne Dick, Nick Zedd ja Richard Kern. No wave -elokuvat tehtiin usein pienellä tiimillä ja tuotantokalustolla. Elokuvien näyttelijöinä esiintyi tyypillisesti ensikertalaisia ja paikallisia muusikoita. No wave oli lyhytikäinen mutta vaikutusvaltainen liike taiteilijoiden keskuudessa.