Näytösoikeudenkäynti
Nykymaailmassa Näytösoikeudenkäynti on edelleen monien ihmisten mielenkiinnon, keskustelun ja pohdinnan aihe. Sen merkitys on säilynyt ajan myötä, ja sen vaikutus näkyy eri yhteyksissä ja tilanteissa. Näytösoikeudenkäynti on jättänyt merkittävän jäljen, joka ansaitsee tutkimisen ja analysoinnin yhteiskunnallisesta vaikutuksesta sen merkitykseen kulttuurissa. Tässä artikkelissa tarkastelemme tarkasti Näytösoikeudenkäynti:n roolia ja merkitystä, jotta voimme syventää sen merkitystä ja ymmärtää sen vaikutusta nykymaailmaan.
Näytösoikeudenkäynti tai lumeoikeudenkäynti tarkoittaa julkista oikeudenkäyntiä, jossa oikeuslaitos on päättänyt syytetyn syylliseksi jo ennen oikeudenkäyntiä. Kyse on usein poliittisten vastustajien kukistamisesta.
Pohjois-Amerikka
Salemin noitavainoissa tuomittiin ainakin 25 henkeä kuolemaan vuonna 1692. Noitavainojen syyt ovat kiinnostaneet tutkijoita, mutta ne eivät ole täysin rinnastettavissa näytösoikeudenkäynteihin.
Eurooppa
Alfred Dreyfusin oikeudenkäynti, jossa juutalainen tykistökapteeni tuomittiin syyttömänä vakoilusta vankeuteen vuonna 1894 Ranskassa.
Neuvostoliiton ja itäblokin näytösoikeudenkäynnit
Neuvostoliiton kommunistipuolue aloitti Stalinin johdolla Moskovan oikeudenkäynnit vuonna 1937. Leningradin kommunistijohtaja Sergei Kirovin murha johti suureen näytösoikeudenkäyntiin.[1] Toisen maailmansodan jälkeen näytöksiä toteutettiin NKVD:n avulla Itäblokin maissa. Itäblokin maiden syytetyt vietiin usein Moskovaan näytösoikeudenkäyntiä varten, kuten Puolan Armia Krajowa -vastarintajärjestön niin sanotussa kuudentoista oikeudenkäynnissä. Rudolf Slánskýn oikeudenkäynti oli yksi tunnetuimmista Itäblokin maissa tapahtuneista näytösoikeudenkäynneistä. Unkarissa järjestettiin László Rajkin näytösoikeudenkäynti vuonna 1949. Myös Romaniassa ja Bulgariassa käytiin poliittisia näytösoikeudenkäyntejä. Puolassa Krakovan kirkollisessa tuomioistuimessa järjestettiin stalinistinen näytösoikeudenkäynti katolisen kirkon pappeja vastaan vuonna 1953. Rikoksen tunnustaminen saatiin yleensä kiduttamalla syytettyä ennen oikeudenkäyntiä sekä uhkaamalla lähiomaisia ja perhettä. Tunnustus nauhoitettiin, ja jos syytetty poikkesi aikaisemmasta tunnustuksesta, oikeuden istunto keskeytettiin[2].
Lähteet
- ↑ Kimmo Rentola, Kirovin murha ei vanhene, Helsingin Sanomat 23.1.2011 sivu C 3, Artikkelin verkkoversio
- ↑ Grimberg,Kansojen Historia,osa 24,s.183
