Orjanlaakerikasvit
Tässä artikkelissa perehdymme Orjanlaakerikasvit:n kiehtovaan maailmaan, tutkimme sen monia puolia ja löydämme kaiken, mitä tällä aiheella/henkilöllä/päivämäärällä on tarjota. Sen alkuperästä sen nykyiseen vaikutukseen perehdymme sen historiaan, merkityksellisyyteen ja erilaisiin tapoihin, joilla se on vaikuttanut yhteiskuntaan. Yksityiskohtaisen analyysin avulla opimme sen merkityksestä eri yhteyksissä ja miten se on muokannut ympäröivää maailmaa. Valmistaudu lähtemään Orjanlaakerikasvit:n löytö- ja oppimismatkalle, joka antaa sinulle epäilemättä uuden ja rikastuttavan näkökulman.
| Orjanlaakerikasvit | |
|---|---|
 Matee (Ilex paraguariensis) on orjanlaakereihin kuuluva ravintokasvi. |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Streptophyta |
| Kaari: | Versokasvit Embryophyta |
| Alakaari: | Putkilokasvit Tracheophyta |
| Yläluokka: | Euphyllophyta |
| Luokka: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alaluokka: | Koppisiemeniset Angiospermae |
| Osaluokka: | Kaksisirkkaiset Dicotyledoneae |
| Ylälahko: | Asteranae |
| Lahko: | Aquifoliales |
| Heimo: |
Orjanlaakerikasvit Aquifoliaceae Bercht. & J.Presl, nom. cons. |
| Katso myös | |
|
|
|
Orjanlaakerikasvit (Aquifoliaceae) on Aquifoliales-lahkoon kuuluva kasviheimo, jonka ainoa suku on orjanlaakerit (Ilex). Eri aikoina heimoon on kuulunut myös muita sukuja, eräät suvut on siirretty muihin heimoihin ja lisäksi orjanlaakereihin on mm. yhdistetty 31 eri kuvattua sukua.[1]
Luokittelu
Orjanlaakerikasvien lähimmät sukulaiset ovat heimot Phyllonomaceae ja marjalapakasvit (Helwingiaceae), joiden kanssa ne muodostavat yhteisen evoluutiopuun haaran eli kladin. Kladin ominaisuuksiin lasketaan muun muassa yksinkertaiset putkiloelementtien perforaatiot, varsinivelten yksiaukkoinen anatomia (yksi johtojänne eroaa kussakin nivelessä johtojännelieriössä jättäen siihen yhden aukon), poikkileikkaukseltaan kaareva ruodin johtojänne, kierteinen lehtiasento, lavan hammaslaitaisuus, pienten ja varteen kiinnittyvien korvakkeiden olemassaolo, terälehtien kärkien taive, emiön vartalon puuttuminen, yksi siemenaihe kussakin emilehdessä ja hedelmä, jossa on erilliset kivet (pyreniot). Tämä kolmen heimon kladi on arvioitu noin 62 miljoonaa vuotta vanhaksi, mutta tunnetaan orjanlaakerifossiileja, jotka ovat selvästi paljon vanhempia: siitepölylöytöjä on liitukaudelta noin 80 miljoonan vuoden takaa.[2]
Aikaisemmin orjanlaakerikasvien heimoon liitettiin toisinaan myös suvut Phelline ja Sphenostemon. Edellinen on nykyään heimossa Phellinaceae, joka kuuluu Asterales-lahkoon, ja jälkimmäinen heimossa Paracryphiaceae (lahko Paracryphiales). Cronquist (1981) liitti orjanlaakerikasvit hyvin epäyhtenäiseen Celastrales-lahkoon.[2]
Tuntomerkit
Orjanlaakerien suvun kasvit ovat tavallisesti kausivihantia puuvartisia kasveja, joissa on myös joitain liaanilajeja.[3]
Levinneisyys
Orjanlaakerien suvun kasveilla on kosmopoliittinen levinneisyys, niitä esiintyy Euroopassa, Aasiassa, Afrikassa, Australiassa, Pohjois-, Keski- ja Etelä-Amerikassa. Subtrooppinen vyöhykkeen pohjoispuolella niitä kuitenkaan ei merkittävästi esiinny.[1] Erityisesti orjanlaakerilajeja kasvaa Amerikassa ja Kaakkois-Aasiassa saaristoineen. Afrikassa on vain kaksi lajia ja Euroopassa kolme lajia.[3] Kaikkein pohjoisimpana luonnonvaraisena kasvaa euroopanorjanlaakeri (Ilex aquifolium), jota esiintyy Atlantin läheiselle Norjan länsirannikolle asti.[4]
Lähteet
- Stevens 2001–: Angiosperm Phylogeny Website: Aquifoliaceae (englanniksi)
Viitteet
- ↑ a b Govaerts, R. et al.: Ilex Plants of the World Online. 2020. Royal Botanic Gardens, Kew. Viitattu 8.1.2021. (englanniksi)
- ↑ a b Stevens 2001–, Viitattu 8.11.2014.
- ↑ a b Stevens 2001–, Viitattu 8.1.2021.
- ↑ Mossberg, B. & Stenberg, L.: Suuri Pohjolan kasvio, 2. painos, s. 394. Suomentanut Vuokko, S. & Väre, H. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-2924-1