Nykymaailmassa Pahan kosketus on edelleen erittäin tärkeä ja merkityksellinen aihe. Pahan kosketus herättää edelleen kiinnostusta ja keskustelua eri aloilla, joko yhteiskuntavaikutuksensa, historiallisen merkityksensä tai populaarikulttuuriin kohdistuvan vaikutuksensa vuoksi. Pahan kosketus on ollut eri alojen asiantuntijoiden tutkimuksen, analyysin ja pohdinnan kohteena Pahan kosketus:n alkuperästä sen kehittymiseen ajan myötä. Tässä artikkelissa tutkimme Pahan kosketus:n eri näkökohtia ja puolia ymmärtääksemme paremmin sen merkitystä ja vaikutusta nykymaailmassa.
Pahan kosketus | |
---|---|
Touch of Evil | |
![]() |
|
Ohjaaja | Orson Welles |
Käsikirjoittaja |
Orson Welles |
Perustuu | Whit Mastersonin romaaniin |
Tuottaja | Albert Zugsmith |
Säveltäjä | Henry Mancini |
Kuvaaja | Russell Metty |
Leikkaaja |
Aaron Stell Virgil Vogel |
Tuotantosuunnittelija | Alexander Golitzen |
Pukusuunnittelija | Bill Thomas |
Lavastaja |
Robert Clatworthy Alexander Golitzen |
Pääosat |
Charlton Heston Janet Leigh Orson Welles |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Yhdysvallat |
Tuotantoyhtiö | Universal International Pictures |
Levittäjä |
Universal Studios Netflix |
Ensi-ilta |
23. huhtikuuta 1958 Suomi: 7. marraskuuta 1958 |
Kesto | 108 min |
Alkuperäiskieli | englanti |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
|
Pahan kosketus (Touch of Evil) on Orson Wellesin ohjaama ja käsikirjoittama yhdysvaltalainen rikos- ja film noir -elokuva vuodelta 1958. Elokuvan pääosia näyttelivät Orson Welles, Charlton Heston ja Janet Leigh. Pahan kosketus oli Marlene Dietrichin viimeisiä elokuvarooleja.[1]
Huumetutkija Vargas (Heston) on tullut nuorikkoineen (Leigh) viettämään kuherruskuukautta Yhdysvaltain rajalla sijaitsevaan meksikolaiskaupunkiin. Hän näkee räjähdysonnettomuuden, jossa paikallinen valtaa pitävä grynderi kuolee. Vargas jää seuraamaan tapauksen tutkimuksia, joita johtaa ennakkoluuloinen poliisi Quinlan (Welles).[2]
Charlton Heston | … | Miguel Vargas |
Orson Welles | … | Hank Quinlan |
Janet Leigh | … | Susan Vargas |
Joseph Calleia | … | Pete Menzies |
Akim Tamiroff | … | Joe Grandi |
Victor Millan | … | Manolo Sanchez |
Ray Collins | … | Adair |
Mort Mills | … | Al Schwartz |
Dennis Weaver | … | motellin yövuorolainen |
Joanna Moore | … | Marcia Linnekar |
Valentin de Vargas | … | Pancho |
Marlene Dietrich | … | Tana |
Harry Shannon | … | poliisipäällikkö Pete Gould |
Lalo Ríos | … | Risto |
Mercedes McCambridge | … | jengiläinen |
Zsa Zsa Gabor | … | strippiklubin omistaja |
Pahan kosketusta pidetään Wellesin mestariteoksena, vaikka se tuotantoyhtiön käsissä muuttuikin vastoin Wellesin tahtoa.[3] Hyvä ja paha kietoutuvat elokuvassa lähes erottamattomasti yhteen. Welles itse näyttelee pahaa poliisia, Charlton Heston huumetutkija Vargasia. Elokuvan pohdittavaksi tuoma ongelma on lain ja järjestyksen olemus: turmeltunut rikollinen voi ihmisenä olla kiehtova ja kyseenalaistaa näin keskinkertaisuuksien järjestelmän.[4]
Sisällöllisen vaikuttavuutensa lisäksi elokuva tekee vaikutuksen elokuvateknisten keinojen käytöllä, kuten kamera-ajoilla ja kuvakulmilla.[3]. Allmovien arvostelija vertaa sen elokuvakerronnan visuaalisuutta ja kekseliäisyyttä Wellesin mestariteokseen Citizen Kaneen.[1]
Iltalehden Jyrki Laelma muistuttaa Pahan kosketuksen perustuvan Whit Mastersonin romaaniin Badge of Evil, mutta nousevan yli ja ohi sen varsin tavanomaisen tarinan tukenaan Wellesin ohjaus ja Russell Mettyn kameratyö. Vertailukohtaa hän hakee Goyan synkistä sotakuvista tai Munchin maalauksesta Huuto.[5]
Ilta-Sanomien Timo Malmi arvioi huhtikuussa 2011 Yle Teemalla esitettyä televisioversiota todeten, että Wellesin elokuva ”on nyt esitettynä lyhennettynä versionakin musertava esitys poliisivallasta, rasismista, seksistä ja korruptiosta”.[6]
Vuonna 1979 kolmekymmentä suomalaista elokuva-arvostelijaa ja -asiantuntijaa äänesti kaikkien aikojen sadasta merkittävimmästä elokuvasta, ja Pahan kosketus oli mukana heistä yhdentoista listalla[7].
Pahan kosketus valittiin vuonna 1993 Yhdysvaltojen kongressin kirjaston National Film Registryyn, johon kootaan esteettisesti, historiallisesti tai kulttuurisesti merkittäviä amerikkalaiselokuvia.[8] The New York Timesin kriitikot valitsivat elokuvan vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta maailmassa.[9]