Paolo ja Vittorio Taviani

Tämä artikkeli käsittelee Paolo ja Vittorio Taviani:tä, joka on nykyään erittäin tärkeä aihe, joka on herättänyt laajaa keskustelua ja kysymyksiä eri aloilla. Laajan ja rikastuttavan näkemyksen saamiseksi tästä aiheesta analysoidaan erilaisia ​​näkökohtia, joiden avulla voimme ymmärtää sen merkitystä ja vaikutuksia yhteiskunnassa. Esitetyn tiedon avulla on tarkoitus luoda kriittinen ja reflektiivinen analyysi, joka edistää Paolo ja Vittorio Taviani:n tiedon rikastamista ja rohkaisee pohtimaan sen vaikutusta nykyiseen todellisuuteen.

Paolo (oikealla) ja Vittorio Taviani Cannesin elokuvajuhlilla 2015.

Paolo Taviani (8. marraskuuta 1931 San Miniato, Italia[1] – 29. helmikuuta 2024[2]) ja Vittorio Taviani (20. syyskuuta 1929 San Miniato, Italia[1] – 15. huhtikuuta 2018[3]) olivat italialaisia elokuvaohjaajia. He olivat veljeksiä ja työskentelivät yhdessä.[4]

Uran alkuvaihe

Veljekset olivat kotoisin Toscanan maaseudulta. Lapsina he joutuivat toisen maailmansodan aikana pakenemaan natseja ja fasisteja kotikylästään, mikä on heijastunut heidän elokuviinsa. Vittorio opiskeli jonkin aikaa oikeustiedettä ja Paolo humanistisia tieteitä Pisan yliopistossa. Heidän innostuksensa elokuvataiteeseen syntyi Roberto Rossellinin neorealististen elokuvien ansiosta. He alkoivat vuonna 1950 hoitaa Pisan elokuvakerhoa. [4]

Tavianit muuttivat vuonna 1954 Roomaan ja tekivät siellä lyhyen näytelmäelokuvan, joka käsitteli natsien heidän kotikylässään tekemää verilöylyä. Seuraavat viisi vuotta he työskentelivät eri elokuvaohjaajien apulaisina ja tekivät opiskelutoverinsa Valentino Orsinin kanssa kymmenkunta dokumenttifilmiä sekä vuonna 1960 dokumenttielokuvan Italia ei ole köyhä maa, joka perustui Alberto Moravian teokseen. Sama kolmikko toteutti vuonna 1962 ensimmäisen täyspitkän näytelmäelokuvansa, Un Uomo da bruciare. Vaikka veljekset olivat luonteiltaan erilaisia, he pystyivät rakentavaan yhteistyöhön. Käsikirjoitus valmistettiin yhdessä, ja kenttätyössä he ohjasivat kohtaukset vuorotellen. Lopputulos oli hämmästyttävän yhdenmukainen.[4]

Tunnetuimmat ja palkituimmat filmit

Veljesten useimmat elokuvat käsittelevät köyhän Etelä-Italian historiaa ja nykyaikaa. Toinen keskeinen aihe on työväenluokan ja sen kapinoinnin analyysi. Vuodesta 1964 alkaen Tavianit filmasivat useita historiallisia, kumouksellisiin mutta yksinäisiin miehiin liittyviä tarinoita. Esimerkiksi vuoden 1974 tarina Allonsanfàn (Petturi) kuvaa utopistisosialistista ryhmää, josta päähenkilö luopiomaisesti eroaa. Elokuvan päähenkilöä esitti Marcello Mastroianni. Cannesin elokuvajuhlilla 1977 Tavianit saivat Kultainen palmu -palkinnon ja Fiprescin palkinnon elokuvasta Isäni, herrani (Padre padrone). Se perustuu kirjailija Gavino Leddan teokseen ja kuvaa nuorukaisen kasvua ankaran isän kurituksessa. Vuonna 1982 veljekset saivat Cannesissa tuomariston palkinnon elokuvasta Tähtikirkas yö (La notte di San Lorenzo). Tarina on sijoitettu veljeksille lapsuudesta tuttuun kyläympäristöön ja vuoteen 1944, mutta näkökulma on pienen tytön. Runollisesti toteutetussa filmissä todellisuus sotkeutuu ihmisten unelmiin ja pelkoihin sekä hengissä säilymisen haluun. [4] Vuonna 2012 heidän elokuvansa Caesarin on kuoltava (Cesare deve morire) sai Berliinin elokuvajuhlien pääpalkinnon Kultaisen karhun[5].

Lähteet

  1. ↑ a b Pendergast, Tom & Pendergast, Sara (toim.): International Dictionary of Films and Filmmakers, Vol. 2: Directors, 4th edition, s. 988. St. James Press, 2000. Teoksen verkkoversio (pdf) Viitattu 30.5.2015. (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. ↑ Award-winning Italian filmmaker Paolo Taviani dead at 92 29.2.2024. France 24. Viitattu 1.3.2024. (englanniksi)
  3. ↑ Vittorio Taviani morto, addio al regista premiato a Cannes e Berlino. Con il fratello Paolo nella storia del cinema il Fatto Quotidiano. 15.4.2018. Viitattu 15.4.2018. (italiaksi)
  4. ↑ a b c d Otavan suuri ensyklopedia. Täydennysosa 1, s. 9855–9856, art. Taviani, Paolo ja Vittorio. Helsinki: Otava, 1986. ISBN 951-1-05124-5
  5. ↑ Italialaiselokuvalle Berliinin elokuvajuhlien pääpalkinto Yle Uutiset. 18.2.2012. Viitattu 18.2.2012.

Kirjallisuutta

  • Taviani-teemanumero, Filmihullu 4/2000.

Aiheesta muualla