Pareto-tehokkuus

Nykymaailmassa Pareto-tehokkuus edustaa erittäin relevanttia ja ajankohtaista aihetta, joka koskee kaikenikäisiä ja -kulttuurisia ihmisiä. Vuosikymmenten ajan Pareto-tehokkuus on ollut tutkimusten ja tutkimusten kohteena, joissa on pyritty ymmärtämään sen vaikutusta jokapäiväisen elämän eri osa-alueisiin. Tässä artikkelissa tutkimme perusteellisesti Pareto-tehokkuus:n merkitystä ja merkitystä sekä sen vaikutuksia sosiaalisilla, kulttuurisilla, taloudellisilla ja tieteellisillä aloilla. Kattavan ja yksityiskohtaisen analyysin avulla pyrimme valaisemaan Pareto-tehokkuus:een liittyviä uusimpia trendejä ja löytöjä, jotta lukijalle saataisiin laajempi ja rikastuttava näkökulma tähän kiehtovaan aiheeseen.

Pareto-tehokkuus tai Pareto-optimaalisuus on peliteoreettinen kriteeri, joka viittaa tilanteeseen, jossa kenenkään asemaa ei voida parantaa huonontamatta jonkun muun asemaa.[1] Pareto-parannus parantaa jonkun asemaa huonontamatta kenenkään muun asemaa. Pareto-tehokkuus on tärkeä käsite taloustieteessä. Käsite on nimetty italialaisen taloustieteilijän Vilfredo Pareton mukaan, joka kehitti sen tutkiessaan taloudellista tehokkuutta ja tulonjakoja.

Yleiskatsaus

Voidaan osoittaa, että teoriassa vapaat markkinat tuottavat aina Pareto-tehokkaan lopputuloksen. Tulos tunnetaan nimellä ensimmäinen hyvinvointiteoreema. Matemaattisen todistuksen esittivät ensimmäisenä Kenneth Arrow ja Gérard Debreu. Tosin todistuksessa tarvitaan hyvin rajoittavia oletuksia, minkä vuoksi tulos ei välttämättä kuvaa talouden toimintaa käytännössä. Tarvittavat oletukset ovat:

  • Kaikille mahdollisille hyödykkeille on markkinat
  • Markkinoilla on täydellinen kilpailu
  • Transaktiokustannukset ovat merkityksettömän pieniä

Sosiaalinen optimi

Pareto-tehokkuus ei ole yksinään riittävä kriteeri oikeudenmukaisen resurssien jaon tekemiseen. Esimerkiksi yhteiskunta, jossa diktaattori omistaa kaiken omaisuuden on Pareto-tehokas, koska kenenkään asemaa ei voida parantaa huonontamatta diktaattorin asemaa. Aina on siis olemassa useita Pareto-tehokkaita resurssijakoja, eikä niitä voi laittaa paremmuusjärjestykseen ilman lisäoletuksia. Hyvinvointitaloustiede tutkii vaihtoehtoisia lisäoletuksia.

Toinen hyvinvointiteoreema todistaa, että jos lisäksi preferenssit ovat konvekseja, mikä tahansa Pareto-tehokas resurssijako saadaan aikaan markkinoiden toiminnan lopputuloksena, kunhan tehdään tietyt tulonsiirrot.[2]

Tehottomuuksien kuitenkin usein katsotaan oikeuttavan valtiolle muutakin roolia kuin siirtää rahaa rikkailta tarvitseville.

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ Hyytinen, Ari & Maliranta, Mika: Yritysjohdon taloustiede. Yritykset taloudessa ja taloustieteessä, s. 11. (1. painos) Helsinki: Spillover Economics Oy, 2015. ISBN 978-952-93-6049-9
  2. ↑ Mas-Colell, Andreu; Whinston, Michael D.; Green, Jerry R.: Microeconomic Theory, s. 308. Oxford University Press, 1995. (englanniksi)

Aiheesta muualla