Pariisin rauhankonferenssi
Tässä artikkelissa tutkimme Pariisin rauhankonferenssi:n vaikutuksia eri yhteyksissä ja skenaarioissa. Pariisin rauhankonferenssi:n roolia historiassa, nykyisessä yhteiskunnassa ja tulevaisuudessa analysoidaan. Monitieteisen lähestymistavan avulla tutkimme, miten Pariisin rauhankonferenssi on vaikuttanut paitsi yksilötasolla myös kollektiivisella tasolla. Sen alkuperästä kehitykseen tutkimme yksityiskohtaisesti, kuinka Pariisin rauhankonferenssi on muokannut ja muuttanut ihmiselämän eri puolia. Lopuksi pohdimme seurauksia ja haasteita, joita Pariisin rauhankonferenssi tuo tämän päivän maailmalle ja mahdollisia tulevaisuuden näkymiä.
Pariisin rauhankonferenssi neuvotteli ensimmäisen maailmansodan jälkeiset rauhansopimukset ympärysvaltojen ja keskusvaltojen välille. Konferenssi alkoi 18. tammikuuta 1919 ja kesti noin vuoden. Konferenssin viimeinen istunto oli 16. tammikuuta 1920.[1]
Konferenssiin osallistui edustajia niistä 28 valtiosta, jotka katsottiin sodan voittajiksi. Käytännössä kaikki keskeiset asiat päätti ”neljän suuren” ryhmä: pääministeri David Lloyd George Britanniasta, presidentti Woodrow Wilson Yhdysvalloista, pääministeri Georges Clemenceau Ranskasta ja pääministeri Vittorio Orlando Italiasta.[1]
Konferenssin ilmapiiri oli erittäin riitainen, sillä Britannian, Yhdysvaltojen, Ranskan ja Italian tavoitteet olivat hyvin erilaisia. Kaikkein jyrkintä linjaa edusti Ranska, joka halusi täyden korvauksen Saksalta sodan aiheuttamista vahingoista. Britannia halusi myös rangaista Saksaa, mutta ei halunnut Saksan heikkenevän liikaa, jotta Ranska ei saisi liian vahvaa asemaa Manner-Euroopassa. Yhdysvaltojen näkemykset asioista olivat maltillisimmat. Italia keskittyi kaappaamaan itselleen niin paljon lisää maa-alueita kuin suinkin mahdollista.
Sodan hävinneet valtiot Saksa, Itävalta, Unkari, Bulgaria ja Turkki eivät osallistuneet neuvotteluihin. Näiden valtioiden edustajat kutsuttiin paikalle vasta sitten, kun sopimuksen sanamuoto oli valmis. Kyseessä oli siis sanelurauha, jonka ehdot hävinnyt osapuoli joutui hyväksymään sellaisenaan. Sopimuksen hylkääminen olisi tulkittu haluksi jatkaa sotaa. Bolševikkien johtamaa Venäjää ei kutsuttu neuvotteluihin.
Rauhansopimusten lisäksi konferenssissa pohdittiin sitä, miten ensimmäisen maailmansodan kaltaiset katastrofit voitaisiin jatkossa estää. Päätettiin perustaa Kansainliitto, jonka tehtäväksi tuli konfliktien rauhanomainen sovittelu ja aseistariisunnan edistäminen. Varsinkin Yhdysvaltain presidentti Wilson uskoi siihen, että Kansainliitto edistäisi maailmanrauhaa.[1]
Rauhansopimukset
Pariisin rauhankonferenssin valmistelemat rauhansopimukset ja niiden vahvistamispäivämäärät olivat
- Versailles’n rauhansopimus Saksan kanssa 28. kesäkuuta 1919
- Saint-Germainin rauhansopimus Itävallan kanssa 10. syyskuuta 1919
- Neuillyn rauhansopimus Bulgarian kanssa 27. marraskuuta 1919
- Trianonin rauhansopimus Unkarin kanssa 4. kesäkuuta 1920
- Sèvresin rauhansopimus Turkin kanssa 10. elokuuta 1920
Historiallisesti tarkastellen Versailles’n rauhansopimus osoittautui edellä mainituista kaikkein merkittävimmäksi. Saksalaiset tunsivat kovat rauhanehdot nöyryyttäviksi. Niinpä Adolf Hitler saattoi myöhemmin vedota voimakkaasti saksalaisten tunteisiin, kun hän lupasi repiä Versailles’n ”häpeärauhan” ja palauttaa Saksan kunnian ja suuruuden. Voidaan siis perustellusti väittää, että Pariisin rauhankonferenssin päätöksillä valmisteltiin toista maailmansotaa. Pysyvän rauhan sijasta saatiin aikaan 20 vuoden ”aselepo”.
Lähteet
- ↑ a b c Paris Peace Conference Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica, Inc.. Viitattu 16.4.2023. (englanniksi)
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pariisin rauhankonferenssi Wikimedia Commonsissa
