Perustuslaillinen monarkia

Nykymaailmassa Perustuslaillinen monarkia on aihe, joka on kiinnittänyt kaikenikäisten ja -taustaisten ihmisten huomion. Perustuslaillinen monarkia on aihe, joka herättää edelleen kiinnostusta ja keskustelua joko historiallisen merkityksensä, nykyaikaiseen yhteiskuntaan tai populaarikulttuuriin kohdistuvan vaikutuksensa vuoksi. Kun tutkimme Perustuslaillinen monarkia:n eri puolia, on tärkeää ymmärtää sen merkitys ja ulottuvuus jokapäiväisessä elämässämme. Tämän artikkelin avulla pyrimme syventymään Perustuslaillinen monarkia:n merkitykseen ja relevanssiin, analysoimalla sen vaikutuksia eri alueilla ja tarjoamalla kattavan näkökulman tähän kiehtovaan aiheeseen.

Osa artikkelisarjaa
Valtiomuodot
Vallan lähde
Demokratia
(Kansanvalta)
Oligarkia
(Harvainvalta)
Autokratia
(Itsevaltius)
Teokratia
(Uskonnollinen valta)
Anarkia
(Ei hallitsijaa)
Vallan ideologia
Monarkia vs. tasavaltalaisuus
(yhteiskuntapoliittiset ideologiat)
Autoritarismi vs. libertarismi
(sosioekonomiset ideologiat)
Globaali vs. paikallinen
(geokulttuuriset ideologiat)
Vallan rakenne
Yhtenäinen
Asiakasvaltio
Federalismi
Kansainväliset suhteet

Perustuslaillinen monarkia on valtiomuoto, jossa monarkki toimii valtionpäämiehenä perustuslain rajoittamana. Demokraattisessa järjestelmässä (parlamentaarinen monarkia) monarkin rooli on epäpoliittinen ja seremoniallinen, ja hän symboloi kansallista yhtenäisyyttä, jatkuvuutta ja perinnettä.[1]

Monarkki nimittää hallituksen johtajan eli pääministerin, mutta ei saa itse valita tätä tai muitakaan ministereitä. Monarkki tekee nimityksiä pääministerin ja muiden hallituksen ministerien ehdotuksesta, eikä hän itse ole poliittisessa vastuussa. Pääministeri taas ei ole poliittisessa vastuussa monarkille vaan parlamentille.[1]

Hallituksen ministerit laativat lakiehdotukset ja vastaavat hallitsemisesta, ja monarkin kuuluu vain allekirjoittaa lait, vaikka perustuslaki määritteleekin nämä lait poliittisesti neutraalin monarkin laeiksi.[1]

Monarkilla on pääministerin nimitysoikeuden lisäksi myös oikeus hajottaa parlamentti. Hänellä on lisäksi joitain valtaoikeuksia perustuslaillisessa hätätilanteessa. Monarkki voi myös nimittää tuomareita, ohjata puolustusvoimia, julistaa sodan, tehdä sopimuksia ja ohjata virkamiehistöä. Lisäksi hänellä on etuoikeuksia, joista tärkeimpiä ovat oikeus tulla konsultoiduksi, oikeus kehottaa, ja oikeus varoittaa.[1]

Perustuslaillinen monarkia kehittyi Euroopassa antiikin ja keskiajan monarkioiden pohjalta. Ennen demokratisoitumista Euroopassa oli kahdentyyppisiä monarkioita: aristokraattinen eli feodaalinen monarkia sekä absoluuttinen monarkia. Jälkimmäisessä monarkin valta oli suurempi, mutta siinäkin hänen valtaansa rajoitettiin joillain tavoin. Perustuslaillisen monarkian vallanjako kehittyi rinnakkain modernin valtion kehityksen kanssa 1600-luvun Ranskassa. Britanniassa perustuslaillinen monarkia kehittyi Henrik VIII:n ja Elisabet I:n aikana. Vuoden 1688 mainion vallankumouksen jälkeen monarkista tuli Britanniassa perustuslain periaatteiden rajoittama, eli parlamentin alahuone jakaa lainsäädäntövallan monarkin ja ylähuoneen kanssa. 1900-luvulla monarkkien perustuslaillista valtaa on edelleen vähennetty vaiheittain tärkeimmillä alueilla.[1]

Nykyiset perustuslailliset monarkiat

Euroopan demokraattiset perustuslailliset monarkiat 2000-luvulla ovat Yhdistynyt kuningaskunta, Espanja, Ruotsi, Tanska, Norja, Alankomaat, Belgia, Luxemburg ja Liechtenstein. Euroopan ulkopuolella perustuslaillinen monarkia on esimerkiksi Japanissa. Kansainyhteisön jäsenmaista viidentoista nimellinen valtionpäämies on sama henkilö, joka toimii Yhdistyneen kuningaskunnan monarkkina. Eri maiden välillä on joitain historiaan perustuvia eroja siinä, kuinka paljon vaikutusvaltaa monarkilla on.[1]

Seremonialliset perustuslailliset monarkiat

Kansainyhteisön Commonwealth realm- Seremonialliset perustuslailliset monarkiat (Yhdistyneiden kuningaskuntien monarkin hallinnassa)

Toimeenpanevat perustuslailliset monarkiat

Lähteet

  1. ↑ a b c d e f Říchová, Blanka (päätoim. Kurian, George Thomas): ”Constitutional Monarchy”, The Encyclopedia of Political Science, s. 315–317. CQ Press, 2011. ISBN 978-1-933116-44-0