Pistesilmä

Nykyään Pistesilmä on erittäin tärkeä ja kiinnostava aihe laajalle väestöryhmälle. Pistesilmä on herättänyt keskustelua ja kiistoja eri aloilla sen vaikutuksista yhteiskuntaan ja maailmanlaajuiseen talouteen. Kautta historian Pistesilmä on ollut eri alojen asiantuntijoiden tutkimuksen ja analyysin kohteena, mikä on myötävaikuttanut tiedon ja mielipiteiden lisääntymiseen aiheesta. Tässä artikkelissa perehdymme Pistesilmä:n jännittävään maailmaan ja tutkimme sen monia puolia tavoitteenamme tarjota täydellinen ja rikastuttava käsitys tästä kiehtovasta aiheesta.

Ampiaisen pistesilmät suurten verkkosilmien välissä.

Pistesilmä on monille selkärangattomille eläimille, kuten niveljalkaisille, tyypillinen silmäelin, joka koostuu vain yhdestä mykiöstä. Lähes kaikilla niveljalkaisilla on pistesilmät, joko verkkosilmien ohella tai ainoana näköelimenä.

Pistesilmä on pienikokoinen, yhdestä mykiöstä koostuva valoreseptorielin, joka kykenee aistimaan valon voimakkuutta ja sen vaihteluita, mutta ei yleensä liikettä. Hyönteisillä on kahta eri tyyppiä olevia pistesilmiä. Lajeilla, joilla on myös verkkosilmät, on näiden välisellä pään alueella tavallisimmin kolme pistesilmää, jotka auttavat hyönteistä suunnistamaan valon voimakkuuden mukaan. Ne ovat yleensä suurimpia lentävillä hyönteisillä (esimerkiksi mehiläiset, ampiaiset, sudenkorennot, kulkusirkat). Kun pistesilmiä on kolme, ne muodostavat päässä kolmiomaisen muodostelman. Joillakin lajeilla on vain kaksi pistesilmää, jolloin pään keskellä oleva silmä puuttuu. Pistesilmä käsittää mykiön ja sauvasoluista muodostuvan valoreseptoreiden kerroksen. Mykiön linssi on usein voimakkaasti valoa taittava. Valoreseptoreiden määrässä on suuria eroja eri lajien välillä, mutta kehittyneissä silmissä niitä on useista sadoista tuhansiin. Verkkosilmien tukena toimivat pistesilmät ovat herkempiä ja nopeammin valon muutoksia aistivia kuin liikettä havaitsevat verkkosilmät. Vaikka ne eivät osallistu varsinaisen kuvan muodostukseen verkkosilmän tavoin, niillä on oma tärkeä tehtävänsä näköinformaation käsittelyssä.

Monilla hyönteisillä ei ole verkkosilmiä toukan kehitysasteella, jolloin myös pistesilmien määrä ja tarkoitus on varsin toisenkaltainen. Osa niistä on tällöin kehittynyt myös liikettä havaitseviksi ja ainakin jonkintasoista kuvaa muodostaviksi. Kehittyneempiä pistesilmiä on lisäksi hämähäkkieläimillä ja merilukeilla, joilta verkkosilmät puuttuvat. Pistesilmien reseptorit koostuvat tällöin sekä sauva- että tappisoluista.

Aiheesta muualla