Ranskan muukalaislegioona

Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua.

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: Sisältää paljon faktaa jolle olisi hyvä olla lähdeviittaukset, koska aihe on altis erilaisille ”tornihuhuille”.

Muukalaislegioona Légion étrangère
Muukalaislegioonan lippu
Muukalaislegioonan sotilaita Persianlahden sodassa, 14. toukokuuta 1992.
Toiminnassa	1831–
Valtio	Ranska
Aselajit	maavoimat
Rooli	eliittijoukko
Osa joukkoa	Ranskan asevoimat
Koko	9 500 (2024)
Marssi	Le Boudin
Maskotti	Antonios Suuri (suojeluspyhimys)
Komentajat
Nykyinen komentaja	Cyrille Youchtchenko
Infobox OK

Muukalaislegioona (ransk. Légion étrangère) on Ranskan maavoimien eliittisotilasyksikkö. Nimensä mukaisesti muukalaislegioonassa palvelevat sotilaat edustavat eri kansallisuuksia, ja vain 25–35 prosenttia on Ranskan kansalaisia. Legioonaan kuului vuonna 2024 noin 9 500 sotilasta 150 maasta.^[1]

Muukalaislegioonan maine johtuu muun muassa siitä, että siihen voi halutessaan pestautua salanimellä ja -kansallisuudella, mikä on aiemmin houkutellut oikeutta pakoilevia rikollisia ja seikkailijoita. Muukalaislegioonan ranskankielinen nimi, Légion Étrangère, tarkoittaakin suoraan käännettynä ulkomaalaislegioonaa. Nykyisin pseudonymiteetti on symbolinen uuden lehden kääntäminen elämässä, sillä taustat tarkastetaan. Kolmen vuoden jälkeen tilalle voidaan ottaa oma henkilöllisyys.^[2]

Vuonna 1831 perustetun legioonan alkuperäinen tehtävä oli turvata Ranskan siirtomaita eri puolilla maailmaa. Nykyään legioona on osa Ranskan asevoimia; se puolustaa Ranskaa ja toimii YK:n alaisissa tehtävissä muiden ranskalaisten joukko-osastojen ohella.

Aiemmin legioona oli lähinnä viimeinen pakopaikka rikollisille, karkureille, kerjäläisille ja epäsuosioon joutuneille. Venäjän sisällissodan jälkeen muukalaislegioonassa oli muun muassa sodan hävinneitä venäläisiä. Silloin koulutus oli heikkoa, olot surkeat, operaatiot usein verisiä ja karkuruus yleistä. Nykyään legioona on eliittiyksikkö, jonne valitaan hakijoista vain parhaat.

Muukalaislegioonalaisen tunnistaa parhaiten univormusta. Palveluksessa käytetään CCE-kuvioista maastopukua ja urheiluasua. Lomilla, paraateissa ja vartiossa legioonalaisilla on yllään legioonan khakinvärinen univormu punaisine olkaepoletteineen ja sinisine vyönauhoineen.^[3] Saappaat ovat aina kiiltävät ja hyvin hoidetut. Päässä on valkoinen képi.

Rauhanturvajoukoissa legioonalaisten päähineenä on yleensä kypärän tai vastaavan sijasta baretti.

Legioonan erikoisuus on hidas marssitahti, 88 askelta minuutissa; muiden nykyaikaisten armeijoiden marssitahti on noin 120 askelta minuutissa.^[4]

Legioonan kunniamarssi on Le Boudin.^[5] Legioonan suojeluspyhimys on Antonios Suuri.^[6]

Camarónin taistelussa kaatuneen kapteeni Jean Danjoun puinen proteesikäsi on nykyään muukalaislegioonan arvokkain esine, jota kannetaan edelleen legioonan paraateissa. Taistelulla oli myös suuri merkitys muukalaislegioonalle ja sen suorastaan myyttiselle maineelle.^[7][8]

Muukalaislegioona sai alkunsa Ranskan kuningas Ludvig Filipin ja marsalkka Nicolas Jean-de-Dieu Soultin 9. maaliskuuta 1831 allekirjoittamasta määräyksestä, jossa maan armeijaan määrättiin perustettavaksi uusi yksikkö, Muukalaislegioona.^[9]

Perusteet muukalaislegioonan perustamiselle olivat Ranskan suuren vallankumouksen ja Napoleonin sotien jälkeisessä historiassa, kun Bourbon-hallitsijasuku palasi valtaan. Se piti osana asevoimaansa ulkomaalaisia sotilaita turvatakseen asemansa ranskalaisten mahdollisia kapinoita vastaan. Ulkomaiden alamaisia tai kansalaisia palveli Ranskassa Hohenlohe-rykmentissä ja kuusi rykmenttiä sveitsiläiskaartissa.

Sveitsiläiskaarti oli ottanut yhteen Ranskan kuninkaan, Kaarle X:n aikana 1827 ja 1828 Pariisin työväestön kanssa sekä Ranskan armeijan krenatöörien kanssa Versaillesissa 1828. Kaartilaisten palkka oli parempi kuin Ranskan armeijassa palvelleiden. Ranskan vuoden 1830 heinäkuun vallankumouksen jälkeen sveitsiläiskaarti Ranskassa hajotettiin 14. elokuuta 1830, mutta Napoleonin sodissa Ranskan puolella taistelleille ulkomaalaisille sotilaille Napoleonin tappion jälkeen Hohenlohe-Waldenburg-Batensteinin prinssin perustama Hohenlohe-rykmentti sai jäädä, ja se jäi Marseilleen. Rykmentti päätettiin lähettää kreikkalaisten tueksi taisteluun Osmanien valtakuntaa vastaan, mutta suunnitelma ei toteutunut vaan rykmentti lakkautettiin.

Ne, jotka halusivat jatkaa palvelusta, komennettiin Ranskan armeijan 21. kevyeen jalkaväkirykmenttiin. Kun maahan kuitenkin jäi entisiä ulkomaalaisia sotilaita, päätti kuningas Ludvig Filip 9. maaliskuuta 1831 kuninkaallisella käskyllä perustaa muukalaislegioonan. Yhdeksän päivää myöhemmin tarkennettiin määräyksiä vahvistamalla sääntö, jonka mukaan ranskalaiset eivät saaneet palvella legioonassa.

Muukalaislegioonan ensimmäiseksi komentajaksi tuli paroni Christophe Stoffel, jonka aikana upseeristoon palkattiin Napoleonin sotien jälkeen eläkkeelle jääneitä ja Bourbonien hallitussuvun vierastamia entisiä upseereita. Ongelmana muukalaislegioonassa oli se, ettei miehistö puhunut ranskaa. Tätä yritettiin paikata sillä, että palkattiin saksalaisia ylioppilaita, jotka olivat osallistuneet kumoukselliseen toimintaan Saksassa. Muukalaislegioonan majapaikkakunnan, Bar-le-Ducin pormestarin mukaan paikkakunnalla oli levotonta ja kiinni otettuna saattoi olla kerrallaan jopa 50 muukalaislegioonalaista samassa sellissä. Ongelmien vuoksi Ranskan hallitus lähetti vuoden 1831 puolivälissä muukalaislegioonan Algeriaan taistelemaan pohjoisafrikkalaisia heimoja ja merirosvoja vastaan.

Pohjois-Afrikkaan lähettämisen aikoihin Ranskan muukalaislegioona koostui seitsemästä pataljoonasta:

• 1. pataljoona (sotilaat kuudesta lakkautetusta Sveitsiläiskaartin rykmentistä ja Hohenlohe-rykmentistä)
• 2. pataljoona (sotilaat kuudesta lakkautetusta Sveitsiläiskaartin rykmentistä ja Hohenlohe-rykmentistä)
• 3. pataljoona (sotilaat kuudesta lakkautetusta Sveitsiläiskaartin rykmentistä ja Hohenlohe-rykmentistä)
• 4. pataljoona (sotilaat espanjalaisia)
• 5. pataljoona (sotilaat italialaisia ja sardinialaisia)
• 6. pataljoona (sotilaat alankomaalaisia ja belgialaisia)
• 7. pataljoona (sotilaat puolalaisia)

Kussakin pataljoonassa oli määrävahvuuden mukaisesti 112 miehen vahvuinen komppania.^[10]

Ensimmäiset pataljoonat astuivat palvelukseen Algeriassa syksyllä 1831, ja legioonalaiset pantiin rakentamaan teitä ja kuivaamaan soita. Legioona valtasi Constantinen kaupungin vuonna 1837 ja 1840-luvun lopussa Ranskalla oli hallussaan koko Pohjois-Algeria. Voitolla oli myös hintansa, vuosina 1831–1835 noin 2 000 legioonalaista, eli noin joka kuudes, kuoli lavantautiin tai malariaan.^[11]

Ranskan muukalaislegioonan ensimmäinen taistelu oli Maison Carréen valtaaminen El Ouffia -heimon kapinallisilta 27. huhtikuuta 1832. Sen suorittivat 1. ja 3. pataljoona. Kuukautta myöhemmin majuri Salomon de Musisin komentama yksikkö joutui väijytykseen ja luutnantti Chamnista tuli ensimmäinen kaatunut legioonalaisupseeri. Ne legioonalaisvangit, jotka eivät kääntyneet islamin uskoon, tapettiin. Yksi legioonalaisista kääntyi karkaamistarkoituksessa ja karkasi. Hänen tultuaan Maison Carréen raportoimaan erotettiin majuri Salomon de Musis ja määrättiin rangaistuspataljoonaan maineensa menettäneenä legioonalaisena.

Eversti Michel Combe tuli 1. huhtikuuta 1832 Ranskan muukalaislegioonan komentajaksi. Hän sopi Ranskan Algerian joukkojen komentajan kanssa siitä, että muukalaislegioonalaisia voidaan käyttää vapaaehtoisina vaarallisiin tehtäviin. Mascaran emiiri Abd-El-Kader pakotettiin neuvottelemaan rauhasta, mutta emiirin 12 000 sotilaan vahvuinen joukko voitti Moulay Ishmaelin taistelussa muukalaislegioonan 4. ja 5. pataljoonan. Joukko onnistui kuitenkin välttymään täydelliseltä tuholta Mactan suola-aavikon taistelussa.

Ranska lähetti Espanjassa käytävään sisällissotaan muukalaislegioonan espanjalaisista koostuvan pataljoonan. 17. elokuuta 1835 Ranska tarjosi kuitenkin sotaan jo koko muukalaislegioonan. Koska Ranska kuitenkin tarvitsi joukkoja edelleen myös Algeriassa, antoi Ranskan kuningas Ludvig Filip 16. joulukuuta 1835 määräyksen uuden muukalaislegioonan perustamisesta.

Uuden muukalaislegioonan komentajaksi tuli Aumalen herttua, jonka komennossa legioona hyökkäsi vuonna 1844 Abd-El-Kaderin kimppuun. Yhdeksän legioonalaista ja 300 arabia kaatui. Abd-El-Kader vetäytyi Marokkoon ja antautui vuonna 1847. Hänet karkotettiin Syyrian Damaskokseen.

Suurimman osan historiastaan muukalaislegioona oli ainoa osa Ranskan asevoimia, joissa palveleminen oli vapaaehtoista. Tämä muuttui sen jälkeen, kun asevelvollisuus lakkautettiin vuonna 1996.^[12][13]

Heinäkuussa 2023 legioonan komentajaksi nimitettiin prikaatinkenraali Cyrille Youchtchenko.^[14]

Muukalaislegioonaan voi pestautua useissa eri kaupungeissa Ranskassa. Legioona ei saa mainostaa toimintaansa Ranskan rajojen ulkopuolella. Muukalaislegioonaan voi värväytyä ainoastaan saapumalla itse värväys- ja informaatiopisteeseen (PILE) tai värväyskeskukseen (CP).

Kielivaatimuksia ei ole, mutta pitää osata lukea ja kirjoittaa omalla äidinkielellä.^[16] Ranskan kielen oppii palveluksen aikana. Hakijan tulee olla 17–39-vuotias mies, mukana tulee olla henkilöllisyyspaperit (voimassa oleva passi) ja fyysisen kunnon tulisi olla hyvä. Koulutustodistuksia ei tarvita, mutta muut viralliset asiakirjat esimerkiksi ajokortti, virkatodistus (apostille-todistus) ja mahdolliset oikeuden päätökset yms.. Ranskan kansalainen voi kuitenkin hakea vanhempien allekirjoittamalla lupalapulla legioonaan jo 17-vuotiaana. Tatuointeja ei saa olla näkyvillä paikoilla, kuten kasvoissa, kämmenissä tai kaulalla. Rikolliset luovutetaan poliisille. Silmälasit voivat olla este palvelukseen pääsemiselle, mutta jos hakijoita on vähän, myös lasilliset pääsevät sisään.

Alussa suoritetaan testejä, joilla mitataan terveydentila, psyykkinen kunto (psykotekniset testit), turvallisuus (rikokset, etsintäkuulutukset), motivaatio (kaksi haastattelua) sekä fyysinen kunto. Fyysistä kuntoa mitataan muun muassa leuanvedoin (vähintään seitsemän) ja kestävyyskokeella Luc léger (kestävyyssukkulajuoksu), jossa mitataan maksimaalista aerobista nopeutta (VO2max). Jos hakijoita on enemmän, voi vaatimukset olla suuremmat. ^[17]

Fyysiset ja terveydelliset pääsyvaatimukset ovat seuraavat:

• Painoindeksin pitää olla välillä 20 ja 30 kg/m². (Painoindeksi miehelle, joka on 175 cm ja painaa 62–92 kg)
• Hampaiden tulee olla terveet ja hoidetut, purupinta-ala vähintään 40 prosenttia
• Ei pysyviä fyysisiä vammoja tai sairauksia (kuulo, ylipaino, diabetes, hepatiitti, puuttuva sormi)

Värväysprosessin aikana hakija saa legioonalta ruuan, majoituksen ja vaatteet maksutta.^[16]

Muukalaislegioonan päämaja, josta toimintaa johdetaan, toimii Aubagnessa, lähellä Marseillea. Alokkaat koulutetaan Castlenaudaryssa, Etelä-Ranskassa ja koulutuksen päätyttyä heidät lähetetään johonkin seuraavista joukko-osastoista:

• Premier Régiment Etranger (1erRE) (Régiment de Sélection et d’administration): Koulutus- ja hallinnollinen yksikkö, jonka päämaja on Aubagnessa. 1erRE on legioonan päämajarykmentti, josta palvelus alkaa ja jonne se aikanaan päättyy. Hallinnollisten ja huoltotehtävien ohella päämajarykmentti määrää miehet yksikköihinsä ja hoitaa legioonan yhteyksiä ulkomaailmaan. 1erRE:ssä suoritetaan kaikki testit ennen alokkaaksi pääsemistä. 1erRE on myös legioonan soittokunnan (Musique Principale) koti, ja siellä sijaitsee lisäksi legioonan museo. Kasarmi (Quartier Viénot) sijaitsee Marseillen lähellä.

• Deuxième Régiment Etranger d’Infanterie (2èmeREI): Jalkaväkirykmentti Nîmessa. 2èmeREI perustettiin vuonna 1841. Rykmentti on nykyään sijoittuneena Quartier Vallongueen Nîmesissä.

• Troisième Régiment Etranger d’Infanterie (3èmeREI): Viidakkosotarykmentti Ranskan Guayanassa. 3èmeREI on perustettu vuonna 1915. Vuonna 1973 se muutti Madagaskarilta Quartier Forgetiin, joka sijaitsee Kouroulla, Ranskan Guayanassa.

• Quatrième Régiment Etranger (4èmeRE) (Régiment d’Instruction): Peruskoulutusyksikkö Castelnaudaryssa. Sisältää kolme alokaskoulutuskomppaniaa, komento ja logistiikkakomppanian sekä johtajakoulutuskomppanian, jossa järjestetään sekä korpraali- että kersanttikurssit. Kaikki muukalaislegioonan päällystökurssit järjestetään Castelnaudaryssa.

• Premier Régiment Etranger de Génie (1erREG): Pioneerirykmentti, joka on sijoitettuna Lauduniin. 1erREG tunnettiin vielä vuoteen 1999 saakka nimellä 6ème Régiment Etranger de Génie. Kun legioona perusti uuden pioneerirykmentin (2èmeREG), 6èmeREG nimettiin uudelleen ensimmäiseksi pioneerirykmentiksi. 1erREG:ssä palvelee myös Détachement d’Intervention Opérationelle Subaquatique (DINOPS), jonka taistelusukeltajien tehtävänä on tuhota vedenalaisia kohteita ja suorittaa muita vedenalaisia pioneeritöitä.

• Deuxième Régiment Etranger de Génie (2èmeREG): 2èmeREG on legioonan rykmenteistä uusin. Se on perustettu vuonna 1999, ja sijoitettu St-Christol d’Albioniin Ranskan entiseen strategisten ohjusten tukikohtaan. 2ème Reg:ssä on nykyään 4 taistelukomppaniaa, jotka ovat erinoistuneet pioneerien aselajin taisteluun. Rykmenttiin kuuluu lisäksi yksi reservikomppania sekä tukikomppania ja komento ja logistiikkakomppania.

Rykmenttiin sisältyy joukkueellinen pitkälle koulutettuja erikoisjoukkosotilaita. Tähän joukkueeseen sisältyy vuoristokommandojen, GCM (Groupement Commando Montagne) ja taistelusukeltajien, PCG (Plongeur Combat Genie) ryhmät. Henkilöstö on korkeasti koulutettua kommandojen eliittiä, jotka ovat harjaantuneet toimimaan korkeassa vuoristossa, aavikolla sekä viidakossa.

Viime vuosina 2ème REG on toiminut aktiivisesti osana Ranskan armeijan operaatioita Saharan-Sahelin alueella islamilaista terrorismia vastaan.

• Premier Régiment Etranger de Cavalerie (1erREC): Ratsuväkirykmentti Orangessa. 1erREC perustettiin Soussessa, Tunisiassa vuonna 1921. 1erREC on sijoitettu Quartier Laboucheen Etelä-Ranskassa ja se kuuluu Ranskan 6. Kevyesti panssaroituun prikaatiin. 1erREC:iin kuuluu kolme panssaroitua eskadroonaa ja puoliksi mekanisoitu jalkaväen komppania.

• Premier Régiment Etranger Parachutistes (1erREP) -laskuvarjo-osasto perustettiin vuonna 1948. Osasto ryhtyi Raoul Salanin ja eräiden muiden entisten kenraalien johdolla kapinaan kenraali De Gaullea vastaan Algerian itsenäistymiseen liittyvässä kiistassa ja lakkautettiin tämän johdosta vuonna 1961.^[18]

• Deuxième Régiment Etranger Parachutistes (2èmeREP): Legioonan nykyään ainoa laskuvarjo-osasto. 2èmeREP perustettiin vuonna 1955. Eliittiosastoksi luonnehditun 2èmeREP:n päämaja sijaitsee Calvilla, Korsikalla, Camp Raffallissa, joka on saanut nimensä Indokiinan sodassa 2èmeREPin komentavana upseerina toimineen majuri Raffallin mukaan.^[19]2ème REPissä löytyy CEA:sta (Compagnie d’Eclairage et d’Appui) joukkueellinen laskuvarjokommandoja jotka on erikoiskoulutettu vaativiin tehtäviin. Tähän joukkueeseen valitaan pääsykokeiden kautta vain parhaimmat ja kokeneimmat legioonalaiset.

• Treizième Demi-Brigade de la Légion Etrangère (13èmeDBLE): 13èmeDBLE perustettiin vuonna 1940 Sidi-Bel-Abbesissa, Pohjois-Afrikassa. Nykyään se on sijoitettu Camp de Larzaciin eteläiseen Ranskaan. Historiansa aikana rykmentti on ollut sijoitettuna Afrikan sarveen Djiboutiin, vuodesta 1962 vuoteen 2011, jolloin se muutti Arabiemiraatteihin. Vuonna 2015 rykmentti siirrettiin Ranskan mannermaalle, jossa se on nykyisin jalkaväkirykmentti osana 6. Kevyesti panssaroitua prikaatia. (6.Brigade legere blindée)

• Détachement de la Légion Etrangère de Mayotte (DLEM): Pieni yksikkö (kaksi komppaniaa, 250 miestä), joka on ollut sijoitettuna Mayottelle vuodesta 1976 lähtien, jolloin Komorit päättivät olla osa Ranskan tasavaltaa. DLEMin tehtävät ovat rakennus-, huolto- ja turvallisuustöitä. Yksikkö koostuu enimmäkseen Les Ancienseista, pitkään palvelleista legioonalaisista.

Muukalaislegioonalainen saa ruoan, vaatteet, majoituksen ja hyvän terveydenhoidon ilmaiseksi. Palkka määräytyy sotilasarvon, menestyksen ja palvelusajan mukaan, mutta myös palveluspaikka ja joukko-osasto vaikuttavat siihen. Lisäksi erilaisista tehtävistä maksetaan bonuksia.

Ensimmäisen vuoden ajan legioonalaisen sotilasarvo on Legionnaire 2ème Classe. Palveltuaan vuoden siitä päivästä, jolloin hän allekirjoitti sopimuksen legioonan kanssa, hänet ylennetään Legionnaire 1er Classeksi. Kaikki palkat nousevat heti, jos rykmentti lähetetään Ranskan ulkopuolelle. Ulkomailla suoritettavissa tehtävissä (sota, YK-tehtävät tai muut sellaiset) palkka kerrotaan 2,2:lla. Sotilasarvoa (ja palkkaa) voi nostaa suorittamalla kursseja. Ensimmäisen vuoden aikana tai heti sen jälkeen muutamat alokkaat määrätään Caporal-koulutukseen.

Nykyään palkka maksetaan suoraan pankin tilille. Vain ulkomailla maksettavien palkkaennakoiden tilityksessä noudatetaan perinteikästä tapaa, jossa rahat laitetaan Képiin. Aikaisemmin palkanmaksu tapahtui aina seremoniallisesti.

Lähtökohtaisesti ensimmäisenä palvelusvuonna lomapäiviä on kaksi, toisena kaksikymmentä, kolmantena 25 ja yli kolme vuotta palvelleilla 45 päivää. Ne, jotka palvelevat 2eREPissä, eivät saa poistua saarelta ensimmäisen vuoden aikana. Jos palvelee Ranskassa, voi loman aikana mennä minne haluaa. Ulkomaille voi matkustaa vaikka passi on takavarikoitu: käyttämällä legioonan henkilötodistusta (ransk. carte d’identité) ja lomapassia (ransk. titre de permission) voi nousta millä tahansa lentokentällä koneeseen ja matkustaa ulkomaille. Legioona ei virallisesti salli maasta poistumista palveluksen kolmena ensimmäisenä vuotena, mutta monet legioonalaiset matkustavat siitä huolimatta.

Lomapukua oli ennen käytettävä lomille lähdettäessä, lentokentällä ja vielä lentokoneessa. Vuoden 2015 Ranskan terrori-iskujen jälkeen tilanne muuttui. Nykyisin legioonalaiset poistuvat lomille siviiliasussa.

Legioonassa palvelleet henkilöt voivat saada Ranskan kansalaisuuden hakemuksella kolmen palvelusvuoden jälkeen. Lähtökohtaisesti myönnetään ensin pysyvä oleskelulupa. Palvelushistorian tulee olla hyvä ja henkilön tulee osoittaa halukkuutta integroitua ranskalaiseen yhteiskuntaan.^[17]

Legioonalainen, joka haavoittuu taistellessaan Ranskan puolesta, saa automaattisesti maan kansalaisuuden, koska tämän katsotaan olevan "ranskalainen vuodatetun veren kautta (ransk. Français par le sang versé)".^[20]

Alokasaikana käytetään todella paljon aikaa Le Code d’Honneurin eli kunniavalan oppimiseen. Jokaisen legioonalaisen on osattava vala ulkoa, ja se on lausuttava yhdessä muiden legioonalaisten kanssa ääneen tilaisuudessa, jossa myönnetään valkoinen képi legioonalaisuuden merkiksi. Vuoteen 2000 saakka 6. kohta kuului: La mission est sacrée, tu l’exécutes jusqu’au bout, à tout prix eli ”jokainen tehtävä on pyhä, ja se on suoritettava loppuun asti hinnalla millä hyvänsä”. Tätä sääntöä muutettiin, jotta muukalaislegioona voisi toimia paremmin kansainvälisissä rauhanturvatehtävissä.^[21]

”Légionnaire, tu es un volontaire servant la France avec honneur et fidélité.” ”Chaque légionnaire est ton frère d’arme, quelle que soit sa nationalité, sa race ou sa religion. Tu lui manifestes toujours la solidarité étroite qui doit unir les membres d’une même famille.” ”Respectueux des traditions, attaché à tes chefs, la discipline et la camaraderie sont ta force, le courage et la loyauté tes vertus.” ”Fier de ton état de légionnaire, tu le montres dans ta tenue, toujours élégante, ton comportement toujours digne mais modeste, ton casernement toujours net.” ”Soldat d’élite, tu t’entraînes avec rigueur, tu entretiens ton arme comme ton bien le plus précieux, tu as le souci constant de ta forme physique.” ”La mission est sacrée, tu l’exécutes jusqu’au bout dans le respect des lois, des coutumes de la guerre et des conventions internationales et, si besoin, au péril de ta vie.” ”Au combat, tu agis sans passion et sans haine, tu respectes les ennemis vaincus, tu n’abandonnes jamais ni tes morts, ni tes blessés, ni tes armes.”

Legioonalaisen tulee palvella Ranskaa kunniakkaasti ja uskollisesti. Kaikki legioonalaiset ovat aseveljiä riippumatta kansallisuudesta, rodusta tai uskonnosta. Tämä osoitetaan horjumattomalla solidaarisuudella, joka yhdistää kaikkia kuin he olisivat saman perheen jäseniä. Legioonalaisen tulee kunnioittaa perinteitä ja esimiehiään. Legioonalaisen vahvuuksia ovat kuri ja toveruus, hyveitä rohkeus ja uskollisuus. Legioonalainen osoittaa olevansa ylpeä legioonalaisuudestaan pitämällä asepukunsa moitteettomana, käyttäytymällä arvokkaasti ja vaatimattomasti ja pitämällä majapaikkansa aina siistinä. Eliittisotilaan on harjoiteltava lujasti, huolehdittava aseestaan kuin se olisi hänen kallein aarteensa ja oltava aina huippukunnossa. Jokainen tehtävä on pyhä, se on suoritettava loppuun noudattaen lakeja, sodankäynnin yleisiä käytäntöjä sekä kansainvälisiä sopimuksia, ja jos tarpeen, oman henkesi uhalla. Taistelussa toimitaan ilman vihaa tai intohimoa, voitettua vihollista on kunnioitettava, haavoittuneita tai kaatuneita ei hylätä eikä aseesta luovuta.

• Alexandre Colonna-Walewski
• Tanskan prinssi Aage
• François Achille Bazaine
• Louis Napoléon
• François Certain Canrobert
• Marie Pierre Koenig
• Jean-Marie Le Pen
• Louis II
• Patrice de Mac-Mahon
• Pierre Messmer
• Jugoslavian kuningas Pietari I^lähde?
• Jacques Leroy de Saint Arnaud
• Sisowath Monivong

• Blaise Cendrars
• François Faber
• Jean Genet
• Ante Gotovina
• Hans Hartung
• Ernst Jünger
• Norman Kerry
• Moise Kisling
• Billy Meier
• Arthur Koestler
• Cole Porter
• William A. Wellman
• Mamady Doumbouya

• Osmo Arvi Alanko (s. 1910) palveli 1931–1934 Syyriassa ja Soussessa Tunisiassa, mutta karkasi sitten Tunisissa ja palasi rahtilaivalla Englannin ja Saksan kautta joulukuussa 1934 Viipuriin Suomeen.^[22][23][24]
• Per Edvin ”Sahara” Andersson toimi Ranskan muukalaislegioonan lisäksi Espanjan muukalaislegioonassa ja palkkasoturina eri puolilla Afrikkaa: Kongossa, Komoreilla ja Angolassa. Hänestä on julkaistu kirja Sahara – Palkkasoturi Per Andersson.^[25]
• Reino ”Konjakki” Björkqvist palveli Ranskan muukalaislegioonassa Indokiinassa ja Algeriassa vuosina 1954-1959. Hänestä on kirjoitettu seuraavissa teoksissa Heli Hyvönen Tulikärpästen tanssi. Kari Kallonen: Leijonalegioona.^[26]
• Esa Gustafsson palveli Jugoslaviassa ja Keski-Afrikan tasavallassa 1990-luvulla. Esa Gustafsson on Veikka Gustafssonin veli.^[27]
• Aarne Juutilainen toimi Marokossa vuosina 1930–1935.^[28]
• Lauri Johannes Järvinen palveli muukalaislegioonassa Marokossa. Hän julkaisi tästä ajasta kaksiosaiset muistelmansa vuonna 1946.
• Kaarlo Kurko toimi Marokossa 1921–1926, Indokiinassa 1928–1929 ja viimeksi Ranskassa 1930–1931.^[29]
• Bertel Kurtén palveli vuosina 1922–1927 Algeriassa ja Marokossa.
• Harry Lehtonen osallistui 1950-luvulla muukalaislegioonan riveissä Indokiinan sotaan Vietnamissa. Hänen muistelmansa ilmestyivät vuonna 2005.
• Kauko Nissinen palveli muukalaislegioonassa Pohjois-Afrikassa ja Indokiinassa 1950–55.^lähde?
• Rolf Peter Ollakka kävi muukalaislegioonassa, mutta jätti sen nopeasti. ”Jos jossain vaiheessa joku tulee vastaan ja kehuu olleensa legioonassa, minä voin sanoa ihan rehellisesti, että kyllä minäkin osaan kuoria perunoita”, Ollakka kirjoittaa kirjassa Suomalaisen palkkasotilaan tarina.
• Teuvo Orte (aiemmin Olenius) palveli vuosina 1946–1959 ainakin Indokiinassa oltuaan Suomessa valtiollisen poliisin tehtävissä jatkosodan aikana.^[30]
• Albert Penttilä (Oskar Wilhelm Lindqvist) sai koulutuksen jääkäripataljoona 27:ssä ja palveli legioonassa 1920-luvulla.^[31]
• Kyösti Pietiläinen meni legioonaan vuonna 1972. Hän toimi myös Afrikassa, mutta palveli pisimpään Korsikalla sotilaspoliisina laskuvarjo-osastossa. Pietiläinen jäi eläkkeelle vuonna 2000 ja asui Addis Abebassa kuolemaansa vuonna 2017 asti. Hän kirjoitti yhdessä Petri Pietiläisen ja Juhan-Ville Kaarnakarin kanssa kirjoja ajastaan muukalaislegioonassa.
• Claes Purjo palveli Pohjois-Afrikassa ja Indokiinassa 1946–1950 palveltuaan SS-divisioona Wikingin Nordland-rykmentissä ja jouduttuaan englantilaisten sotavangiksi.^[32]
• Jaakko Sarlin-Lappeteläinen palveli Ranskan muukalaislegioonassa Algerian sodan alusta (1954) vuoteen 1959. Hänen muistelmansa on julkaistu kirjana.^[33]
• Risto Sassali palveli Algeriassa 1956–1961.^[34]
• Nils Gustaf von Schoultz oli suomalaissyntyinen ruotsalainen upseeri, joka palveli Algeriassa 1831–1833.
• Simo Simola palveli muukalaislegioonassa Indokiinassa.^[35]
• Timo Soini, taistelulajien kouluttaja^[36]
• Adlay "Adi" Stenroth, yleni upseeriksi ja sai useita kunniamerkkejä ansioistaan.^[37]
• Ensio Tiira toimi Indokiinassa 1950-luvulla ja karkasi legioonan kuljetuksesta omatekoisella lautalla lähellä Sumatraa 1953.^[38][39]
• vaatetehtailija Helmi Virtasen poika Evald Virtanen, sittemmin Ewald Oy:n perustaja, liittyi 1920-luvulla juovuspäissään muukalaislegioonaan, josta äiti pelasti hänet vuoden palveluksen jälkeen järjestämällä paon.^[40]
• Aleksi Lysander, esiintyy päähenkilönä Tuomas Kyrön Ukrainan sodasta kertovassa kirjassa ”Aleksi Suomesta”

Vain harvaa joukko-osastoa on kuvattu kirjallisuudessa ja elokuvissa yhtä usein kuin muukalaislegioonaa. Kuvausten sävyt ovat vaihdelleet vahvan romantisoivista karun realistisiin. Useimmissa fiktioissa muukalaislegioona taistelee Pohjois-Afrikassa ylläpitääkseen Ranskan siirtomaavaltaa.

Stefan Oliverin romaani Uskollisuus kunniamme kuvaa legioonan osallistumista Algerian ja Indokiinan sotiin 1950-luvulla.

Toisen maailmansodan jälkeen suuri määrä SS-miehiä hakeutui legioonaan. Aiheesta on kirjailija George Elford kirjoittanut kirjan Paholaisarmeija, joka perustuu Intiaan asettuneen entisen SS-miehen haastatteluun.

P. C. Wrenin kirjaan Saharan sissit (Beau Geste, 1924) perustuva elokuva Erämaalinnakkeen sankarit (1939) on hyvin kuuluisa. Tarina kertoo kolmesta veljeksestä jotka liittyvät muukalaislegioonaan salatakseen diktatoriselta sukulaiseltaan tämän puolison tekemän humanitaarisen teon. Tarina on kuuluisa viikinkihautauskohtauksesta: vanhimman veljeksistä kaaduttua keskimmäinen hautaa hänet viikinkitapaan eli peittämällä ruumiin Ranskan lipulla, asettamalla aseet hänen viereensä ja lopuksi sijoittamalla jalkopäähän koiran paikalle kuolleen kersantin, joka oli kohdellut miehiään kuin koiria. Lopuksi rakennelma poltetaan maan tasalle. Veljeksistä vain nuorin palaa kotiin, koska legioona on luokitellut hänet kaatuneeksi. Mukanaan hän tuo vanhimman veljensä kirjeen, jossa koko asetelma paljastetaan, koska diktaattorinelkeinen sukulainen on jo kuollut.

Stan Laurelin ja Oliver Hardyn esittämät Ohukainen ja Paksukainen -hahmot värväytyvät legioonaan elokuvassa Muukalaislegioonan monnit (1939).

Mikki Hiiri värväytyy legioonaan ja kunnostautuu berberiheimon kapinaa kukistettaessa 1930-luvulla ilmestyneessä, Floyd Gottfredsonin piirtämässä sarjakuvakertomuksessa. Sarjakuva on julkaistu suomeksi Minä Mikki Hiiri -kirjassa.

Aku Ankka on usein nähty muukalaislegioonan univormussa hänen pakoillessaan Roope Ankkaa tai vihamielisiä ankkalinnalaisia.

Tenavat-sarjakuvan Ressu kuvittelee usein kuuluvansa muukalaislegioonaan. Ressun toistuvasti mainitsema Fort Zinderneufin linnake on viittaus edellä mainittuun elokuvaan Erämaalinnakkeen sankarit.

• Kallonen, Kari: Leijonalegioona – suomalaiset sotilaat Ranskan muukalaislegioonassa. Tampere: Revontuli, 2007. ISBN 978-952-5170-72-6
• Pietiläinen, Petri & Pietiläinen, Kyösti: Legioonalainen Peters: suomalaisen palkkasoturin muistelmat. Helsinki: Tammi, 2003. ISBN 951-31-2833-4
• Porvali, Seppo: Minä, Marokon Kauhu: muukalaislegioonasta Kollaan sankariksi. Tampere: Revontuli, 2005. ISBN 952-5170-43-8
• Tieteen Kuvalehti Historia 9/2008

• Hyvönen, Heli: Tulikärpästen tanssi. Lohja: Karas-sana, 1983. ISBN 951-655-293-5
• Kallonen, Kari: Suomalaiset sotilaat muukalaislegioonassa. Helsinki: Readme, 2020. ISBN 978-952-373-049-6
• Lehtonen, Harry: Valmis tuskaan ja kuolemaan: Legioonalaisen muistelmat. Helsinki: Ajatus, 2004. ISBN 951-20-6689-0
• Pietiläinen, Petri & Pietiläinen, Kyösti: 120 päivää legioonalaiseksi. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-3753-8
• Pietiläinen, Kyösti & Kaarnakari, Juhan-Ville: Legioonan isku Kolweziin. Helsinki: Tammi, 2008. ISBN 9789513141103
• Sarlin-Lappeteläinen, Jaakko & Santavuori, Heli: Legioonan sotilas: suomalaisen muukalaislegioonalaisen muistelmat Algerian sodasta 1954–1959. Readme.fi, 2007. ISBN 978-952-5655-14-8
• Sarlin-Lappeteläinen, Jaakko & Santavuori, Heli: Kallista hiekkaa: suomalainen muukalaislegioonalainen Algerian sodassa 1954–1959. BoD (omakustanne), 2016. ISBN 978-952-3304-82-6
• Tiira, Ensio: Epätoivon lautta, eli kuinka pakenin muukalaislegioonasta, Tammi 2006. ISBN 951-31-3953-0

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ranskan muukalaislegioona Wikimedia Commonsissa

• Muukalaislegioonan kotisivut (ranskaksi)
• Legioonan rekrytointisivut (ranskaksi)
• The French Foreign Legion (englanniksi)
• Kuuman Saharan kuvia, Hakkapeliitta, 20.11.1934, nro 47, s. 14, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot