Rantahirvenjuuri

Tässä artikkelissa tutkimme Rantahirvenjuuri:n aihetta perusteellisesti ja analysoimme sen eri puolia, sen vaikutusta yhteiskuntaan ja sen merkitystä nykymaailmassa. Rantahirvenjuuri on aihe, joka on herättänyt suurta kiinnostusta viime vuosina, ja sen ymmärtäminen kokonaisuudessaan on välttämätöntä ymmärtää sen merkitys eri yhteyksissä. Tässä artikkelissa tarkastelemme eri näkökulmia Rantahirvenjuuri:een sen historiasta sen nykyiseen vaikutukseen. Lisäksi tutkimme, kuinka Rantahirvenjuuri liittyy muihin teemoihin ja miten se on kehittynyt ajan myötä. Yksityiskohtaisen ja kattavan analyysin avulla pyrimme valaisemaan tätä aihetta ja antamaan kattavan kuvan sen merkityksestä ja vaikutuksista nyky-yhteiskuntaan.

Rantahirvenjuuri
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Asterales
Heimo: Asterikasvit Asteraceae
Suku: Hirvenjuuret Inula
Laji: salicina
Kaksiosainen nimi

Inula salicina
L.

Synonyymit
  • Pentanema salicinum (L.) D.Gut.Larr., Santos-Vicente, Anderb., E.Rico & M.M.Mart.Ort.
Katso myös

  Rantahirvenjuuri Wikispeciesissä
  Rantahirvenjuuri Commonsissa

Rantahirvenjuuri (Inula salicina) on Euraasiassa kasvava monivuotinen, asterikasveihin kuuluva kasvi.

Ulkonäkö ja koko

Rantahirvenjuurikasvusto Ranskassa.

Hennohkokasvuinen rantahirvenjuuri kasvaa 20–80 cm korkeaksi. Varsi on vaalean punaruskea ja kalju tai lyhytkarvainen. Lehdet ovat varressa kierteisesti, ylimmät niistä ovat sepiviä. Lehtilapa on kapeahkon suikea, jäykkä, karhea, usein kaareva, korkosuoninen ja kiiltävä. Lehtilavan laita on ehyt tai harvahampainen. Kukinto on noin 4 cm leveä mykerö. Mykeröt sijaitsevat joko yksittäin tai mykeröstö on vähämykeröinen ja huiskilomainen. Mykerön kehtosuomut ovat limittäin useana rivinä. Kehtosuomut ovat reunoilta ruskeakarvaisia mutta muuten kaljuja. Ulommat niistä ovat lehtimäisiä, suikeita ja alaspäisiä, sisemmät kalvomaisia ja tasasoukkia. Ulkosuomut puuttuvat. Mykeröpohjus on litteähkö ja suomuton. Teriö on keltainen. Laitakukkien kieli on 1–2,5 cm pitkä. Laitakukissa (emikukkia) teriö on tasasoukan kielimäinen, kaksineuvoisissa kehräkukissa torvimainen. Suomessa rantahirvenjuuri kukkii heinä-elokuussa. Hedelmä on särmikäs pähkylä, jonka pappus on hapsihaiveninen.[1]

Levinneisyys

Rantahirvenjuurta tavataan Euroopassa Pohjois-Espanjasta ja Pyreneiltä itään läpi Keski- ja Itä-Euroopan Venäjälle saakka. Etelässä levinneisyysalue rajoittuu Etelä-Italiaan, Pohjois-Kreikkaan, Etelä-Ukrainaan ja Venäjän keskiosiin, pohjoisessa Etelä-Norjaan, -Ruotsiin ja -Suomeen. Venäjällä levinneisyysalue ulottuu Pohjoismaita pohjoisemmaksi, parhaimmillaan Kuolan niemimaalle asti. Levinneisyysalue jatkuu Venäjällä yhtenäisenä Aasian puolelle Keski-Siperiaan ja Keski-Aasiaan. Paikoitellen lajia kasvaa myös Turkissa ja Iranissa. Venäjän kaukoidässä, Koillis-Kiinassa ja Japanissa kasvaa rantahirvenjuuren toista alalajia.[2]

Suomessa rantahirvenjuuri on alkuperäinen laji. Sitä tavataan erityisesti Suomenlahden rannikkoseudulla ja Etelä-Suomen sisämaassa aina Tampereen korkeudelle saakka. Erillään muista Suomen esiintymistä lajia kasvaa myös Koillismaalla Sallassa ja Kuusamossa.[3] Koillismaan esiintymät ovat osa laajempaa Pohjois-Venäjän esiintymää.[2]

Elinympäristö

Rantahirvenjuuri kasvaa merenrantaniityillä, -kivikoissa ja -pensaikoissa, sisämaassa ahoilla, kedoilla, niityillä, lehtoniityillä ja lehdoissa. Toisinaan lajia tavataan myös lettosoilla.[4] Laji suosii ravinteikkaita ja kalkkipitoisia kasvupaikkoja, ja saattaa hyvällä paikalla muodostaa laajoja kasvustoja. Rantahirvenjuuri on tärkeä päiväperhosten ravintokasvi.[5]

Lähteet

  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Ålands flora. Toim. Hæggström, Carl-Adam & Hæggström, Eeva. Toinen laajennettu painos. Ekenäs Tryckeri, Ekenäs 2010.

Viitteet

  1. ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 415–416.
  2. ↑ a b Den virtuella floran: Krissla (myös levinneisyyskartat) (ruotsiksi) Viitattu 27.7.2012.
  3. ↑ Lampinen, R., Lahti, T. & Heikkinen, M. 2012: Kasviatlas 2011: Rantahirvenjuuren levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. Viitattu 27.7.2012.
  4. ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 416.
  5. ↑ Ålands flora 2010, s. 366.

Aiheesta muualla