Nykymaailmassa Shine a Light (elokuva) on ottanut keskeisen roolin ihmisten elämässä. Teknologian ja globalisaation myötä Shine a Light (elokuva):stä on tullut yleinen kiinnostava aihe, joka kattaa yhteiskunnan eri osa-alueet. Shine a Light (elokuva):stä lähtien se on synnyttänyt suuria kiistoja ja keskusteluja sen vaikutuksiin populaarikulttuuriin ja ihmisten vuorovaikutukseen. Tässä artikkelissa tutkimme Shine a Light (elokuva)-ilmiötä eri näkökulmista ja analysoimme sen merkitystä ja vaikutusta jokapäiväiseen elämään.
Shine a Light | |
---|---|
![]() |
|
Ohjaaja | Martin Scorsese |
Tuottaja |
Steve Bing Michael Cohl |
Säveltäjä | The Rolling Stones |
Kuvaaja |
Ellen Kuras Stuart Dryburgh Robert Elswit Andrew Lesnie Emmanuel Lubezki John Toll Robert Richardson Mitchell Amundsen |
Pääosat |
The Rolling Stones Christina Aguilera Jack White Buddy Guy |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa |
![]() |
Tuotantoyhtiö | Paramount Vantage |
Levittäjä |
BiM Distribuzione Netflix |
Ensi-ilta |
![]() ![]() |
Kesto | 122 minuuttia |
Alkuperäiskieli | englanti |
Budjetti | 1 000 000 dollaria |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
|
Shine a Light on vuonna 2008 julkaistu Martin Scorsesen ohjaama musiikkidokumentti The Rolling Stonesista. Se perustuu yhtyeen kahteen esiintymiseen New Yorkin Beacon-teatterissa vuonna 2006. Elokuva on saanut nimensä Rolling Stonesin samannimisestä laulusta.
Suurin osa esityksistä on peräisin jälkimmäisestä konsertista. Laulut ovat Mick Jaggerin ja Keith Richardsin kirjoittamia ellei toisin mainita.
Martin Scorsese ja pääkuvaaja Robert Richardson sijoittivat Beacon-teatteriin lukuisia perinteisiä 35 millimetrin filmikameroita kuvaajineen, vaikka jo tuolloin tällaiset tuotannot tehtiin yleensä kevyemmällä digikalustolla. Filmimateriaalia kuvattiin noin 160 tuntia, josta leikkaaja David Tedeschi karsi ohjaajan kanssa olennaiset kohdat lopulliseen versioon.[1]
Uuden Suomen Mikko Piela kirjoitti, ettei lopputuloksessa ole Scorsesella mitään hävettävää lajityypin legendaan D. A. Pennebakeriin verrattuna. Konserttikuvien väliin taidokkaasti leikatut vanhat dokumenttifilmit lähentävät Pielan mielestä yhtyeen jäseniä myös ihmisinä katsojaan.[1]