Sinkkisälpä

Sinkkisälpä:n teema on kiinnittänyt monien ihmisten huomion ympäri maailmaa. Nyky-yhteiskunnassa merkityksellisyytensä ansiosta Sinkkisälpä on ollut keskustelujen, keskustelujen ja tutkimuksen kohteena. Sinkkisälpä on osoittanut olevansa erittäin kiinnostava ja monimuotoinen aihe jokapäiväiseen elämään sen vaikutuksesta kulttuuriin ja politiikkaan. Koska mielipiteet ja näkemykset Sinkkisälpä:stä kehittyvät jatkuvasti, on tärkeää tutkia ja ymmärtää tämän aiheen kaikkia puolia, jotta voidaan muodostaa tietoinen mielipide. Tässä artikkelissa sukeltaamme Sinkkisälpä:n maailmaan tutkiaksemme sen eri puolia ja löytääksemme sen merkityksen nykymaailmassa.

Sinkkisälpä
Luokka karbonaattimineraalit
Kemialliset ominaisuudet
Kemiallinen kaava ZnCO3
Molekyylipaino 125,39 g/mol
Fysikaaliset ominaisuudet
Väri vihreä, joskus valkea, harmaa tai keltainen
Kidejärjestelmä trigoninen
Kovuus Mohsin asteikolla 4–4,5
Ominaispaino 4,4–4,5 g/cm3
Optiset ominaisuudet
Kiilto lasi- tai helmiäiskiilto
Viiru valkoinen
Aiheesta muualla

Sinkkisälpä Commonsissa

Sinkkisälpä (ZnCO3) eli smithsoniitti on tärkeä sinkkimalmimineraali, joka esiintyy sulfidimalmien yhteydessä. Se oli sinkin pääasiallinen raaka-aine 1880-luvulle saakka, jolloin sinkkivälke korvasi sen.[1]

Sinkkisälpä on väriltään usein vihreä, mutta väri vaihtelee muun muassa valkean, harmahtavan ja keltaisen välillä. Kidejärjestelmä on trigoninen ja viiru on valkoinen. Kiilto on lasinen tai helmiäismäinen. Sinkkisälvän kovuus on 4–4,5 Mohsin asteikolla ja ominaispaino on 4,4–4,5 g/cm³.[2]

Sinkkisälpää esiintyy muun muassa Australiassa (Broken Hill), Kreikassa (Laurium), Puolassa (Bytom ja Tarnowskie Góry), Ranskassa (Chessy), Italiassa (Sardinia), Espanjassa, Namibiassa (Tsumebi), Meksikossa (Ojuelan kaivos) ja Yhdysvalloissa (Leadville, Colorado).[1][2]

Sinkkisälvän nimitys smithsoniitti tulee James Smithsonista.

Lähteet

  1. ↑ a b Smithsonite (mineral) Encyclopædia Britannica. Viitattu 31.7.2016. (englanniksi)
  2. ↑ a b David C Cook & Wendy L. Kirk: ”Smithsoniitti”, Mineraalit ja jalokivet, s. 130. Thaimaa (painopaikka): Gummerus, 2009. ISBN 978-951-20-8083-0

Aiheesta muualla