Sinkki

Tässä artikkelissa tutkimme Sinkki:n vaikutusta nyky-yhteiskunnan eri osa-alueisiin. Sinkki on jättänyt lähtemättömän jäljen tapaamme elää, ajatella ja olla yhteydessä populaarikulttuuriin vaikuttamisesta akateemiseen maailmaan. Sinkki on ollut ikimuistoisista ajoista lähtien kiehtovan ja keskustelun kohteena, ja se on synnyttänyt useita tulkintoja ja pohdintoja. Yksityiskohtaisen ja monialaisen analyysin avulla yritämme selvittää mysteerit ja merkitykset, joita Sinkki sisältää, ja kuinka se on muokannut historiaamme ja tulevaisuuden odotuksiamme.

Tämä artikkeli kertoo alkuaineesta. Soittimesta kerrotaan artikkelissa Sinkki (soitin).
Kupari ← Sinkki → Gallium

↑
Zn
↓
Cd  
 
 


Yleistä
Nimi Sinkki
Tunnus Zn
Järjestysluku 30
Luokka siirtymämetalli
Lohko d-lohko
Ryhmä 12
Jakso 4
Tiheys7,14[1] · 103 kg/m3
Kovuus2,5[1] (Mohsin asteikko)
Värisinertävä kalpeanharmaa
Löytövuosi, löytäjä 1746, Andreas Marggraf
Atomiominaisuudet
Atomipaino (Ar)65,38[2]
Atomisäde, mitattu (laskennallinen)135[1] pm
Van der Waalsin säde139[3] pm
Orbitaalirakenne[Ar] 3d10 4s2
Elektroneja elektronikuorilla 2, 8, 18, 2
HapetusluvutII
Kiderakenneheksagonaalinen
Fysikaaliset ominaisuudet
Olomuoto kiinteä
Sulamispiste692,68[1] K (419,53 °C)
Kiehumispiste1 183 K (910[1] °C)
Höyrystymislämpö115,30[1] kJ/mol
Sulamislämpö7,322[1] kJ/mol
Äänen nopeus3 700[3] m/s K:ssa
Muuta
Elektronegatiivisuus1,65[1] (Paulingin asteikko)
Ominaislämpökapasiteetti 0,388 kJ/(kg K)
Sähkönjohtavuus0,169×106[1] S/m
Lämmönjohtavuus(300 K) 116[1] W/(m·K)
CAS-numero7440-66-6
Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa

Sinkki on metalli ja alkuaine, jonka kemiallinen merkki on Zn (lat. zincum) ja CAS-numero 7440-66-6. Nimi on tullut saksan sanan Zink kautta mahdollisesti persian kiveä tarkoittavasta sanasta sing.

Sinkin sulamispiste on noin 420 °C ja kiehumispiste 908 °C. Sinkki on huoneenlämmössä haurasta ja kiteistä, mutta lämmitessään muuttuu taipuisaksi ja pulverimaiseksi. Sinkki esiintyy hapetusluvulla +II. Puhdas sinkki on reaktiivista, mutta metallisen sinkin pinnalle muodostuva sinkkioksidikerros ei reagoi ilman hapen tai halogeenien kanssa. Sinkillä on korkea pelkistymispotentiaali, eli se hapettuu helposti.

Sinkki on tunnettu jo 3 000 vuoden takaa, jolloin sitä käytettiin messingin tekemiseen. Sinkki kuitenkin identifioitiin vasta 1746, kun Andreas Marggraf erotti metallista sinkkiä hemimorfiitin ja hiilen seoksesta.

Nykyään sinkki on kuparin, raudan ja alumiinin jälkeen maailman neljänneksi käytetyin metalli. Sinkkiä käytetään esimerkiksi rakennusteollisuudessa, autoteollisuudessa, lääketeollisuudessa ja kuluttajatuotteiden valmistuksessa. Yksi sinkin tärkeimmistä ominaisuuksista on sen kyky suojata terästä korroosiolta.

Ominaisuudet

Fysikaaliset ominaisuudet

Puhdasta sinkkiä.

Kiinteänä sinkki on kiiltävää ja sinertävän valkoista. Huoneenlämmössä sinkki on haurasta ja kiteistä, mutta yli 100 °C:ssa se muuttuu taipuisaksi ja muotoiltavaksi. Yli 210 °C:ssa sinkki muuttuu pulverimaiseksi ja heikoksi, mutta korkeammassa lämpötilassa siitä tulee jälleen taipuisaa. Sinkin pinnalle muodostuu ohut karbonaattikerros, joka tekee sen melko taipumattomaksi, kun se reagoi ilman hiilidioksidin ja veden kanssa. Sinkki on melko pehmeää, ja sen kovuus Mohsin asteikolla on 2,5. Sen kiderakenne on heksagonaalinen. Sinkin sulamispiste on noin 420 °C ja kiehumispiste 908 °C. Sinkki palaa sinivihreällä liekillä.[4][5][1][6][7]

Kemialliset ominaisuudet

Sinkki on metalli, jonka hapetusluku on yleensä +II. Sinkki on melko reaktiivista, mutta sen pinnalle muodostuva oksidikerros kestää hyvin hapen tai halogeenien vaikutusta. Jauheena sinkki reagoi kuumennettaessa hapen tai kloorin kanssa syttyen palamaan. Hapot, kuten suolahappo, liuottavat sinkkiä helposti vapauttaen vetyä ja typpihapon tapauksessa typen oksideja. Sinkin kemiallisista ominaisuuksista merkittävin on sen korkea pelkistyspotentiaali eli se hapettuu helposti. Tähän perustuu sen käyttö suojaamaan rautaa korroosiolta ja jalompien metallien kuten hopean pelkistämiseen.[8][9][4]

Metallinen sinkki liukenee sekä emäksiin että happoihin. Sinkin liukoisuuteen vaikuttaa pH. Ionimuotoinen sinkki voidaan saostaa lievästi emäksisessä liuoksessa sinkkihydroksidiksi (Zn(OH)2). Voimakkaasti emäksiseen liuokseen sinkki liukenee tetrahydroksosinkaattina (2−). Zn2+-ioni voidaan myös saostaa vesiliuoksissa sulfidi-, boraatti-, karbonaatti-, fosfaatti- ja kromaatti-ioneilla. Nämä kuitenkin liukenevat happoihin. Analyysissa sinkki voidaan saostaa ja tunnistaa heksasyanoferraatilla(III) (3−) ruskehtavana sinkkiheksasyanoferraatti(III)na.[10][5]

3 Zn2+ + 2 3− → Zn32 ↓

Sinkin yhdisteet

Pääartikkeli: Orgaaninen sinkkiyhdiste

Sinkin yhdisteet ovat tyypillisesti ioniyhdisteitä hapetusluvulla +II. Niille tyypillistä on värittömyys, eräitä kompleksiyhdisteitä lukuun ottamatta. Yhdisteistä halogenidit ja sulfaatti liukenevat hyvin veteen, mutta oksidi, fosfaatti, karbonaatti ja silikaatti ovat liukenemattomia. Sinkin suolat ovat yleensä ei-magneettisia, eivät johda sähköä, valkoisia ja jauhemaisia. Poikkeuksia ovat kromaattiyhdisteet.[8][9][10][7]

Tärkein sinkkiyhdiste on sinkkioksidi, jota valmistetaan hehkuttamalla metallista sinkkiä ilman vaikutuksessa. Sinkkioksidia käytetään mm. kumiteollisuudessa. Muita tärkeitä ovat mm. sinkkikloridi, jota käytetään metallisulatteissa.[11][12]

Sinkille on tyypillistä muodostaa myös kompleksiyhdisteitä muun muassa ammoniakin, hydroksidi- ja syanidi-ionien sekä orgaanisten yhdisteiden kanssa. Sinkki kuitenkin muodostaa lähinnä tetraedrisiä komplekseja, kuten tetra-ammiinisinkki(II)- (2+), tetrasyanosinkaatti(II)- (2+) ja tetraklorosinkaatti(II)-ioneja (2−). Poikkeuksena on sinkin hydraatti, joka on oktaedrinen 2+.[13][10][5][8][9]

Sinkki muodostaa myös orgaanisia yhdisteitä. Asetaatti-ionien kanssa reagoidessa sinkistä muodostuu , joka on kiteistä ja emäksistä. Sinkin ja asetyyliasetonin (acac) reaktiossa syntyy 3, jossa sinkkiatomit linkittyvät toisiinsa asetyyliasetonaatti-ionien välityksellä. Sinkki muodostaa myös organometalliyhdisteitä, jotka ovat yleensä muotoa ZnR2 ja jotka ovat lineaarisia ja poolittomia. R on tyypillisesti metyyli, etyyli tai fenyyli. Ne reagoivat helposti ilman kanssa muodostaen sinkkioksidia. Muita tyypillisiä orgaanisia sinkkiyhdisteitä ovat aryylisinkkihalogeenit (RZnX, jossa X on jokin halogeeni ja R aryyli, fenyyliryhmä).[14]

Haitallisuus

Sinkkijauhe on helposti syttyvää, ja se reagoi kiivaasti veden, happojen sekä emästen kanssa, jolloin syntyy syttyvää vetykaasua. Sinkkijauhe saattaa sisältää myös pieniä määriä arseenia, joten myrkyllisten arseenikaasujen muodostuminen on mahdollista. Sinkistä syntyvät kaasut saattavat aiheuttaa metallikuumeen. Sinkki itsessään ei ole myrkyllistä, pieninä määrinä se on jopa välttämätön hivenaine, mutta yliannostus sinkkiä voi aiheuttaa pahoinvointia. Vapaana ionina sinkki on erittäin myrkyllistä kasveille, selkärangattomille ja kaloille. Liiallinen sinkki muuttaa kuparin ja raudan imeytymistä erityisesti lihassoluissa. Sinkki reagoi vatsahappojen kanssa muodostaen sinkkikloridia, joka voi tuhota vatsaa. Krooninen altistuminen sinkille aiheuttaa anemiaa, väsymystä sekä HDL:n laskua. Sinkin yliannostusta voi hoitaa veden ja maidon avulla sekä vatsalääkkein.[15][1][16][17][18]

Historia

Alkemistien käyttämiä symboli sinkistä.

Sinkin yhdisteitä ja metalliseoksia kuparin kanssa tunnetaan ainakin 3 000 vuoden takaa. Erityisen käytettyjä olivat messinkiset astiat. 1200-luvulla Intiassa sinkki tunnistettiin omaksi metalliksi, kun intialaiset kuumensivat sinkkimalmia suljetussa astiassa. Sinkki sublimoituu helposti, mutta se härmistyy astian reunoille, josta se on helposti irrotettavissa. Tämä tapa levisi ensin Kiinaan ja sieltä Eurooppaan. Kiinassa Ming-dynastian aikana (1368–1644) oli käytössä sinkkisiä kolikoita. 1500-luvun alussa Paracelsus kirjoitti joistakin sinkin ominaisuuksista kuitenkaan tietämättä, mitä hänen tutkimansa metalli oli. 1700-luvulla Euroopassa aloitettiin Bristolin alueella sinkin valmistus, mistä se levisi Sisiliaan ja Belgiaan. Sinkki tunnistettiin 1746, kun saksalainen kemisti Andreas Marggraf lämmitti hemimorfiitin (sinkki- ja rautaoksidin seos) ja hiilen seosta ilman kuparia, jolloin hän sai metallista sinkkiä. Sana sinkki tulee saksan kielen sanasta zinke, zin tai zink, joiden alkuperä on persian kielen sanassa sing.[5][19][20][21]

Esiintyminen ja erotus

Sinkkivälke on yksi tärkeimpiä sinkin lähteitä.

Sinkkiä esiintyy muun muassa sulfidimineraaleissa, sinkkivälkkeessä, hemimorfiitissa, willemiitissä ja sinkkisälvässä. Tärkein lähde on sinkkivälke. Sinkkiä esiintyy eri puolilla maapalloa melko paljon, noin 0,02 % kaikista alkuaineista. Sinkkiä tuotetaan maailmassa noin seitsemän miljoonaa tonnia vuosittain. Sinkki on suhteellisen halpaa: 100 grammaa puhdasta sinkkiä maksaa noin 3,7 euroa. Suurin osa sinkistä tuotetaan Kanadassa, Australiassa ja Kiinassa. Muita merkittäviä tuottajia ovat Venäjä, Yhdysvallat, Peru ja Meksiko. Suomessa sinkkiä tuottaa Kokkolassa toimiva Boliden Kokkola Oy, joka on Euroopan toiseksi suurin sinkkitehdas.[19][4][5][1][22][11][23]

Sulfidimineraaleista sinkki muutetaan ensin sinkkioksidiksi (ZnO). Tämän jälkeen se sekoitetaan hiilen kanssa ja kuumennetaan 1 200 °C:seen. Sinkki sublimoituu kaasuksi, jolloin se kulkeutuu pois reaktioastiasta, minkä jälkeen se kerätään. Tämä voidaan myös tehdä siten, että mineraali kuumennetaan ilman kanssa, jolloin rikin oksidit saadaan poistettua seoksesta. Rikkidioksidi voidaan myöhemmin muuttaa rikkihapoksi. Tällöin syntyy sinkkisulfaattia (ZnSO4), joka erotetaan elektrolyyttisesti. Toisessa vaihtoehdossa mineraali ensin jauhetaan pieneksi, minkä jälkeen hydrofobinen ja hydrofiilinen aines erotellaan toisistaan, minkä jälkeen sinkki suodatetaan ja kuumennetaan. Tämän jälkeen se uutetaan ja jälleen suodatetaan. Saadusta liuoksesta voidaan sinkki erottaa elektrolyyttisesti. Valmistamisen ongelma on, että kaasumainen sinkki reagoi ilman hapen kanssa muodostaen sinkkioksidia. Ongelma on ratkaistu lyijyllä, joka nopeuttaa sinkin kiinteytymistä huomattavasti, jolloin sinkin hapettuminen jää minimaaliseksi. Puhtausprosentiksi voidaan saada jopa 99,99 %.[4][6][22]

Ongelmat ja ympäristövaikutukset

Sinkin tarve kasvaa koko ajan. Sinkkiä joutuu ajoittain jätevesien kautta vesistöihin, joissa se kertyy mutaan ja rantapenkkoihin. Muita sinkin lähteitä ekosysteemeihin ovat muun muassa sinkityt putket, moottoriöljy sekä hyönteismyrkyt. Sinkki lisää veden happamuutta. Sinkki myös kertyy kaloihin ja myöhemmin rikastuu ravintoketjussa. Jos sinkkiä kertyy maaperään, se rikastuu eläimissä, mikä on haitallista niiden terveydelle. Myöskään kasvit eivät kestä liikaa sinkkiä. Turvallisen sinkkipitoisuuden raja-arvoksi vedessä on määritelty 2 mg/l. Tällöin sinkki saattaa aiheuttaa veden maun huononemista. Sinkki-ioni ei ole itsessään pienissä määrissä myrkyllinen, mutta jotkin sinkin yhdisteistä, kuten sinkkisyanidi ja -arsenidi, ovat erittäin myrkyllisiä. Sinkin määrää vesistöissä on pystytty laskemaan tuntuvasti viime vuosikymmeninä. Tunnettu sinkistä saastunut joki on Rein, mutta sen sinkkimäärät on saatu laskemaan suositeltuihin arvoihin. Sinkki voidaan puhdistaa vesistöissä muun muassa aktiivihiilen, hyydyttämisen tai ioninvaihdon avulla.[24][25]

Käyttö

Sinkkikolikko vuodelta 1921.

Sinkki on maailman neljänneksi käytetyin metalli raudan, alumiinin ja kuparin jälkeen. Yli puolet tuotetusta sinkkimetallista käytetään kuumasinkitykseen ja galvanointiin, eli sillä päällystetään terästä, esimerkiksi nauloja. Galvanoidussa (sähkösinkitys) metallissa sinkki toimii niin sanottuna uhrianodina, eli se hapettuu pinnoitetun metallin sijaan, jolloin esimerkiksi teräksen tapauksessa vältytään ruostumiselta. Sinkkiä käytetään muutenkin rakentamisessa, erityisesti katoissa ja sadevesikouruissa käytetään sinkittyä peltiä. Ilman vesi ja hiilidioksidi muodostavat sinkin pinnalle sinkkikarbonaattia, joka suojaa muuta metallia. Sinkkiä ei voida käyttää esimerkiksi ruokatölkkien päällystämiseen, sillä ruoissa olevat hapot liuottavat sitä. Sinkkiä käytetään myös painevaluissa, jolloin sulaa sinkkiä valetaan rautaiseen muottiin, johon se jähmettyy. Painevalettuja osia käytetään muun muassa autoissa. Sinkkiä käytetään myös muun muassa kolikoissa. Sinkkiä voidaan käyttää myös mm. hyönteismyrkyissä. Sinkkiä käytetään alkaliparistoissa anodina. Paristoissa sinkin kanssa käytetään yleensä mangaanidioksidia, elohopeaoksidia ja ammoniumkloridia.[19][4][5][6][26][27][25]

Sinkkiä käytetään myös useissa metalliseoksissa, kuten pronssissa, messingissä ja uushopeassa. Sinkkiä voidaan käyttää metalliseoksissa, kunhan seosten ei tarvitse olla erityisen vahvoja. Messinkiä käytetään soittimissa, koruissa ja monenlaisissa koriste-esineissä.[19][4][5][6][26]

Sinkkiä voidaan käyttää vapauttamaan vetyä epäorgaanisista hapoista (kuten suola- ja typpihaposta). Syntetiikassa sinkkiä käytetään ketonien valmistamisessa, karbonyyliyhdisteiden reaktioissa ja kytkentäreaktioissa. Sinkki toimii tällöin katalyyttinä. Sinkkikloridia voidaan käyttää dehydrauksessa ja katalyyttinä. Sinkin isotooppia 65Zn voidaan käyttää lauhdevesissä.[4][25][28][7]

Sinkin yhdisteillä on monia käyttötarkoituksia. Sinkkikloridia voidaan käyttää puun kyllästämiseen, tekstiilien värjäämiseen, liimoihin, sementtiin ja metallisulatteissa. Sinkkisulfidia käytetään televisioissa ja röntgenlaitteissa. Sitä käytettiin aiemmin myös lasten lelujen värjäyksessä, kunnes se todettiin haitalliseksi. Sinkin arseeniyhdisteitä käytetään hyönteismyrkyissä. Sinkkiyhdisteitä voidaan käyttää myös muun muassa väriaineina ja muina pigmentteinä, veden pehmennyksessä ja veden puhdistuksessa. Sinkkioksidia voidaan käyttää kumiteollisuudessa vulkanoinnissa. Sitä käytetään myös lasien vahvennuksessa, maaleissa sekä lääkkeissä.[4][11][7]

Isotoopit

Luonnossa esiintyvä sinkki koostuu neljästä pysyvästä isotoopista 64Zn, 66Zn, 67Zn, 68Zn ja yhdestä erittäin pitkän puoliintumisajan isotoopista 70Zn, jonka puoliintumisaika on 5×1014 vuotta. Näistä 64Zn on yleisin 48,6 % osuudella. Sinkillä on ytimessään 30 protonia ja neutronien lukumäärä vaihtelee 27:n ja 51:n välillä.[29]

Isotooppi Puoliintumisaika Hajoamistyyppi
Osuus1
57Zn 40 ms β+, EC
58Zn 65 ms β+, EC
59Zn 182 ms β+, EC
60Zn 2,38 min β+, EC
61Zn 89,1 s β+, EC
62Zn 9,186 h β+, EC
63Zn 38,47 min β+, EC
64Zn Stabiili 48,6 %
65Zn 244,26 d β+, EC
66Zn Stabiili 27,9 %
67Zn Stabiili 4,1 %
68Zn Stabiili 18,8 %
69Zn 56,4 min β−
69mZn 13,76 h IT, β− (< 0,1 %)
70Zn 5×1014 a 0,6 %
71Zn 2,45 min β−
 
Isotooppi Puoliintumisaika Hajoamistyyppi
Osuus1
71mZn 3,96 h β−, IT (< 0,1 %)
72Zn 46,5 h β−
73Zn 23,5 s β−
73mZn 5,8 s β−, IT
74Zn 95,6 s β−
75Zn 10,2 s β−
76Zn 5,7 s β−
77Zn 2,08 s β−
77mZn 1,05 s IT, β− (< 50 %)
78Zn 1,47 s β−
79Zn 995 ms β−
80Zn 0,545 s β−
81Zn 0,29 s β−

1 = Osuus kaikesta luonnossa esiintyvästä sinkistä.
Ilmoitetaan stabiileille ja erittäin pitkäikäisille isotoopeille.
Lähde:[29]

 

EC = Elektronisieppaus
α = Alfahajoaminen
β+ = Beeta-plus-hajoaminen
β− = Beeta-miinus-hajoaminen
IT = Isomeerinen transitio
m = Välitila tai virittynyt atomi

Sinkki ravitsemuksessa

Sinkkiä tulee saada ravinnosta päivittäin, koska se ei varastoidu elimistöön.[30] Sinkki on arviolta noin kolmentuhannen proteiinin rakennusosa. Eliöt tarvitsevat sinkkiä myös esimerkiksi DNA:n ja kehitystä ja hedelmällisyyttä säätelevien entsyymien valmistukseen.[19][31][17] Sinkkiä tarvitaan esimerkiksi vastustuskyvyn ylläpidossa, haavojen paranemisessa sekä haju- ja makuaistin toiminnassa[30]. Sinkillä on keskeinen rooli myös elimistön tulehdusvasteen kontrolloinnissa.[32]

Ruokapitoisuudet

Sinkkiä on erityisen runsaasti porsaanmaksassa ja -sydämessä[33] sekä naudanlihassa. Lihan väri korreloi jossain määrin sen sinkkipitoisuuden kanssa, sillä poron- ja naudanlihassa on lähes kolme kertaa enemmän ja sianlihassa 15 prosenttia enemmän sinkkiä kuin kalan lihassa. Kalkkunan sinkkipitoisuus on kuitenkin suurempi kuin sianlihan ja broilerissa taas on 40 prosenttia vähemmän sinkkiä kuin kalassa, vaikka se on väriltään tummempaa.[34] Kananmunassa on 40 prosenttia enemmän sinkkiä kuin broilerissa. Myös maidossa on jonkin verran sinkkiä.[34]

Sinkkiä löytyy myös esimerkiksi vehnänalkioista, ruisleivästä, adukipavuista ja valkoisista pavuista[34]. Täysjyväviljojen ja palkokasvien sisältämä sinkki imeytyy kuitenkin eläinperäistä huonommin, koska ne sisältävät runsaasti sinkin imeytymistä heikentävää fytaattia[35][36][37].

Sinkkiä esiintyy runsaasti myös monissa siemenissä ja pähkinöissä, mutta Ruokavirasto ei suosittele niiden laajamittaista käyttöä niiden suurten raskasmetallipitoisuuksien vuoksi.[38]

Suositukset ja saanti

Veriseerumin sinkkipitoisuuden pitäisi sijoittua välille 50–150 mikrogr./dl[39].

Suomen valtion ravitsemusneuvottelukunnan suositusten mukaan sekaruokaa syövien aikuisten tulisi saada sinkkiä päivittäin 1,1 milligrammaa ravinnosta energiana saatua megajoulea kohti, mikä tekee noin 11,5 milligrammaa keski-ikäisten keskivertoisella 2500 kilokalorin päiväkulutuksella. Raskaana olevilla on kuitenkin noin 30 prosenttia ja imettävillä naisilla lähes 60 prosenttia suurempi sinkintarve. Lapsilla ja nuorilla suositus vaihtelee iän mukaan, ja suurin tarve on kasvuikäisillä pojilla, jotka tarvitsevat 11–12 mg/vrk.[40]

Vegaanit tarvitsevat muita enemmän sinkkiä, koska eläinproteiini parantaa sinkin hyväksikäyttöä ja viljan- sekä palkokasvien fytiinihappo heikentää sitä. Vegaanien saantisuositus on sen vuoksi keskivertokalorinkulutuksella miehillä lähes 15 milligrammaa päivässä, mikä vastaa 82:ta grammaa vehnänalkioita tai 31:tä ruisleipäviipaletta.[41] Vegaanit saavat käytännössä sekasyöjiä vähemmän sinkkiä, mutta heillä on todettu olevan tästä huolimatta samanlaiset sinkin veripitoisuudet[42].

FinRavinto 2017 -tutkimuksen ruoankäyttöhaastatteluiden perusteella laskettu miesten sinkin tavanomainen saanti vaihteli noin 5–24 mg:n ja naisten noin 5–16 mg:n välillä.[43] Viljat, liha ja maito ovat suomalaisten kolme tärkeintä sinkin lähdettä.[19][31][5]

Sinkkitabletit sisältävät usein noin kolme kertaa vähimmäismäärää suuremman päiväannoksen[44][45][46]. Tämä on johtanut siihen että sinkin saanti ylittää muutamalla prosentilla aikuisväestöstä valtion ravitsemusneuvottelukunnan suositteleman suurimman hyväksyttävän päiväsaannin rajan 25 mg[47]. Yhdysvaltojen viranomaiset ovat kuitenkin katsoneet, että 40 mg/vrk olisi vielä turvallinen taso[48]. Liiallinen sinkin saanti saattaa häiritä kuparin imeytymistä.[30]

Puute

Sinkin puute on Suomessa harvinaista, mutta laihduttajat kuuluvat sinkin puutteen riskiryhmään.[49] Sinkinpuute johtuu vuonna 2007 julkaistun kiinalaistutkimuksen mukaan usein ravinnon suuresta fytaattipitoisuudesta.[50] Myös elimistön suuret kupari- ja rautapitoisuudet saattavat häiritä sinkin imeytymistä.[30]

Sinkin imeytymistä voi edistää kasviperäisten ruoka-aineiden liottamisella ja idättämisellä sekä leipätaikinan nostattamisella hiivan avulla.[37]

Sinkin puute häiritsee aivojen kehitystä etenkin lapsilla.[19][31][17] Sinkin puute saattaa aiheuttaa hiustenlähtöä ja kaljuuntumista sekä haju- tai makuaistin menetyksen.[51]

Sinkkiä tarvitaan myös esimerkiksi haavojen paranemisessa ja vastustuskyvyn ylläpidossa[30] sekä elimistön tulehdusvasteen kontrolloinnissa.[32]

Sinkki sairauksien hoidossa

Sinkin on havaittu vähentävän aivojen matala-asteista tulehdusta ja niukasti sinkkiä saavien on havaittu sairastuvan tavallista helpommin masennukseen[52].

Joistain tutkimuksista on saatu vankkaa näyttöä siitä, että 80 milligramman sinkkiasetaattitablettien imeskely lyhentää huomattavasti flunssan kestoa,[53] toisin kuin sinkkisitraattitabletit.[53] On kuitenkin olemassa myös tutkimuksia, joissa kyseinen hoito ei lyhentänyt flunssaa.

Lähteet

  • Gray, Theodore & Mann, Nick: Kiehtovat alkuaineet. ((The elements: A visual exploration of every known atom in the universe, 2009.) Käännös: Timo Hautala ja Heli Ruuhinen) Jyväskylä: Docendo, 2010. ISBN 978-951-0-36582-3
  • N. N. Greenwood & A. Earnshaw: Chemistry of the Elements. (2. painos) Oxford: Elsevier Ltd, 1997. ISBN 978-0-7506-3365-9 (englanniksi)

Viitteet

  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m Zinc Element Facts chemicool.com. Viitattu 21.6.2011. (englanniksi)
  2. ↑ Michael T. Wieser & Tyler B. Coplen: Atomic Weights of the Elements 2009 (IUPAC technical report). Pure and Applied Chemistry, 2011, 83. vsk, nro 2. IUPAC. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.4.2011. (englanniksi)
  3. ↑ a b Technical data for Zinc periodictable.com. Viitattu 21.6.2011. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d e f g h zinc infoplease.com. Viitattu 19.6.2011. (englanniksi)
  5. ↑ a b c d e f g h Zinc chemistryexplained.com. Viitattu 19.6.2011. (englanniksi)
  6. ↑ a b c d J. B. Calvert: Introduction to Zinc and its Uses 20. elokuuta 2007. mysite.du.edu. Viitattu 21.6.2011. (englanniksi)
  7. ↑ a b c d Environmental Health Criteria 221 – ZINC inchem.org. Viitattu 8.7.2011. (englanniksi)
  8. ↑ a b c Frank E. Goodwin :Zinc Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2001 Teoksen verkkoversio Viitattu 19.06.2011
  9. ↑ a b c Günter G. Graf: Zinc, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2002 Teoksen verkkoversio Viitattu 19.06.2011
  10. ↑ a b c Muhonen H, Oksanen A, Pajunen S, Tilus P, Lumme K: Epäorgaanisen kemian perustyöt 1B: Ionien reaktiot ja kvalitatiivinen analyysi, s. 41–42, 78. Kemian laitos, Epäorgaanisen kemian laboratorio, 2009.
  11. ↑ a b c Greenwood & Earnshaw s. 1208–1209
  12. ↑ Greenwood & Earnshaw s. 1211
  13. ↑ Greenwood & Earnshaw s. 1207, 1215
  14. ↑ Greenwood & Earnshaw s. 1215–1221
  15. ↑ Sinkin kansainvälinen kemikaalikortti Viitattu 19.6.2011
  16. ↑ Martin R. Broadley, Philip J. White, John P. Hammond, Ivan Zelko, Alexander Lux: Zinc in plants 7.2.2007. onlinelibrary.wiley.com. Viitattu 1.7.2011. (englanniksi)
  17. ↑ a b c Showing metabocard for Zinc (HMDB01303) Human Metabolome Database. Viitattu 7.7.2011. (englanniksi)
  18. ↑ Showing toxin card for Zinc (T3D0074) t3db.org/. Viitattu 7.7.2011. (englanniksi)
  19. ↑ a b c d e f g Marko Hamilo: Sinkin puutos on Suomessa harvinaista 9. tammikuuta 2007. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 11.8.2011. Viitattu 19.6.2011.
  20. ↑ Basic Information chemicalelements.com. Viitattu 19.6.2011. (englanniksi)
  21. ↑ Greenwood & Earnshaw s. 1201
  22. ↑ a b Greenwood & Earnshaw s. 1202–1203
  23. ↑ Boliden Kokkola Oy – Yleistä boliden.com. Arkistoitu 5.1.2009. Viitattu 1.7.2011.
  24. ↑ Effects of zinc on the Environment lenntech.com. Viitattu 1.7.2011. (englanniksi)
  25. ↑ a b c Zinc and water: reaction mechanisms, environmental impact and health effects lenntech.com. Viitattu 1.7.2011. (englanniksi)
  26. ↑ a b Gray s. 81
  27. ↑ Greenwood & Earnshaw s. 1204
  28. ↑ W. Carruthers, Iain Coldham: Modern Methods of Organic Synthesis, s. 67-70. Cambridge University Press, 2004. ISBN 9780521778305 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 1.7.2011). (englanniksi)
  29. ↑ a b Isotopes of Zinc ie.lbl.gov. Viitattu 19.6.2011. (englanniksi)
  30. ↑ a b c d e Sinkki tutkimus P -Zn 46,95€ ilman lähetettä Puhti. Viitattu 30.3.2022.
  31. ↑ a b c Paturi M, Tapanainen H, Reinivuo H, Pietinen P (toim.): Finravinto 2007 -tutkimus 2008. Kansanterveyslaitos. Arkistoitu 7.6.2011. Viitattu 10.10.2008.
  32. ↑ a b The Role of Copper and Zinc Toxicity in Innate Immune Defense against Bacterial Pathogens. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4521016/#FN1
  33. ↑ Pork, fresh, variety meats and by-products, heart, raw Nutrition Facts & Calories nutritiondata.self.com. Viitattu 20.3.2020.
  34. ↑ a b c Fineli ravintotietopankki. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 12.3.2020
  35. ↑ Impact of phytic acid on nutrient bioaccessibility and antioxidant properties of dehusked rice.
  36. ↑ Phytic Acid 101 Healthline. 5.4.2022. Viitattu 26.10.2022. (englanniksi)
  37. ↑ a b Vegaani, huolehdi näistä ravintoaineista. 20.4.2017 https://www.terve.fi/artikkelit/vegaani-huolehdi-naista-ravintoaineista
  38. ↑ Pellavansiementen linamariini Ruokavirasto. Arkistoitu 24.9.2020. Viitattu 22.3.2021.
  39. ↑ Neriya Levran, Noah Levek, Bruria Sher, Noah Gruber, Arnon Afek, Efrat Monsonego-Ornan, Orit Pinhas-Hamiel: The Impact of a Low-Carbohydrate Diet on Micronutrient Intake and Status in Adolescents with Type 1 Diabetes. Nutrients, 15.3.2023, 15. vsk, nro 6, s. 1418. PubMed:36986149 doi:10.3390/nu15061418 ISSN 2072-6643 Artikkelin verkkoversio.
  40. ↑ https://www.ruokavirasto.fi/globalassets/teemat/terveytta-edistava-ruokavalio/kuluttaja-ja-ammattilaismateriaali/julkaisut/ravitsemussuositukset_2014_fi_web_versio_5.pdf
  41. ↑ Fineli ravintotietopankki. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 20.3.2020
  42. ↑ Angela V. Saunders, Winston J. Craig, Surinder K. Baines: Zinc and vegetarian diets. The Medical Journal of Australia, 29.10.2013, nro 4, s. S17–S21. doi:10.5694/mja11.11493 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  43. ↑ Terveyden ja hyvinvoinnin laitos: FinRavinto 2017 -raportti, luku 6.5.8 julkari.fi.
  44. ↑ YA VAHVA SINKKI 25 MG TABL 100 KPL www.yliopistonapteekki.fi. Viitattu 1.8.2023.
  45. ↑ Aito Sinkki 60 kapsDefault Title Aitokauppa. Viitattu 1.8.2023.
  46. ↑ BIOTEEKIN SUPER SINKKI 100 KPL www.yliopistonapteekki.fi. Viitattu 1.8.2023.
  47. ↑ Valtion ravitsemusneuvottelukunta: Terveyttä ruoasta! Suomalaiset ravitsemussuositukset 2014 2014. Valtion ravitsemusneuvottelukunta. Arkistoitu 28.5.2014. Viitattu 16.5.2014.
  48. ↑ https://www.nap.edu/read/10026/chapter/14/ |date=September 19, 2017 }}, pp. 442–501 in Dietary Reference Intakes for Vitamin A, Vitamin K, Arsenic, Boron, Chromium, Copper, Iodine, Iron, Manganese, Molybdenum, Nickel, Silicon, Vanadium, and Zinc. National Academy Press. 2001.
  49. ↑ Marko Hamilo: Sinkin puutos on Suomessa harvinaista 9. tammikuuta 2007. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 11.8.2011. Viitattu 19.6.2011.
  50. ↑ Phytate intake and molar ratios of phytate to zinc, iron and calcium in the diets of people in China.
  51. ↑ Sinkki on elimistölle tärkeä hivenaine Puhti. 27.6.2018. Viitattu 30.3.2022.
  52. ↑ Emily Joshu: We 'need to eat meat' for mental health, says top Harvard professor Mail Online. 14.3.2024. Viitattu 16.6.2024. (englanniksi)
  53. ↑ a b Tutkija: Sinkki toimii flunssan hoidossa – Sillä on merkitystä, missä muodossa sen otat Yle Uutiset. Viitattu 15.3.2020.

Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sinkki.