Thorleif Haug

Tässä artikkelissa tutkimme yksityiskohtaisesti Thorleif Haug:n kiehtovaa maailmaa. Kautta historian Thorleif Haug:llä on ollut ratkaiseva rooli yhteiskunnassa ja se on vaikuttanut merkittävästi jokapäiväisen elämän eri osa-alueisiin. Sen alkuperästä sen merkitykseen nykypäivänä perehdymme sen monimutkaisuuteen, panokseen ja vaikutukseen eri aloilla. Kattavan analyysin avulla löydämme Thorleif Haug:n monet puolet ja kuinka se on muokannut käsitystämme ja ymmärrystämme ympäröivästä maailmasta. Kulttuurin vaikutuksesta tieteeseen Thorleif Haug on edelleen erittäin kiinnostava ja tärkeä aihe, jota kannattaa tarkastella yksityiskohtaisesti.

Mitalit
Maa:  Norja
Miesten maastohiihto
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Chamonix 1924 18 km
Kultaa Kultaa Chamonix 1924 50 km
Miesten yhdistetty
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Chamonix 1924 yhdistetty
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Lahti 1926 yhdistetty

Thorleif Haug (28. syyskuuta 1894 Lier12. joulukuuta 1934 Drammen) oli norjalainen urheilija, joka kilpaili hiihdossa, yhdistetyssä ja mäkihypyssä. Hänen urheilu-uransa parhaat hetket ajoittuivat 1920-luvulle.

Chamonix’n vuoden 1924 talviolympialaisissa Haug voitti 18 ja 50 kilometrin hiihdot sekä yhdistetyn kilpailun.[1] Hänelle annettiin laskuvirheen seurauksena myös mäkihypyn pronssimitali, mutta virhe paljastui vasta vuonna 1974, 40 vuotta Haugin kuoleman jälkeen. Tuolloin mitali annettiin sen todelliselle voittajalle, amerikkalaiselle Anders Haugenille.[2]

Hiihdon MM-kisoissa 1926 Lahdessa Haug saavutti hopeaa yhdistetyn kilpailussa.

Haug voitti Holmenkollenin kisoissa 50 kilometrin hiihdon peräti kuusi kertaa vuosina 1918–1921, 1923 ja 1924. Kisojen 18 kilometrin hiihdon hän voitti viidesti vuosina 1918–1921 sekä 1924. Hän voitti kisojen yhdistetyn kolmesti vuosina 1919–1921.[3] Seuratasolla hän edusti drammenilaista Drafnia.

Lähteet

  • Wallechinsky, David: The Complete Book of the Winter Olympics, 2002 Edition. Aurum Press, 2001. ISBN 1-85410-807-7

Viitteet

  1. Wallechinsky, s. 244, 253, 303.
  2. Wallechinsky, s. 290.
  3. Virtamo, Keijo (toim.): Fokus-Urheilu 2, s. 160. Otava, 1970.