Tiikeripyton

Tiikeripyton-maailmassa on loputtomasti kiehtovia ja merkityksellisiä näkökohtia, jotka ansaitsevat tutkimisen ja ymmärtämisen. Tiikeripyton on herättänyt lukemattomien ihmisten mielenkiinnon ja uteliaisuuden eri puolilla maailmaa sen vaikutuksista yhteiskuntaan ja sen ajan kehitykseen. Rikas ja monipuolinen historia Tiikeripyton on edelleen keskustelun ja keskustelun aihe useilla aloilla tieteestä ja teknologiasta populaarikulttuuriin ja taiteeseen. Tässä artikkelissa perehdymme Tiikeripyton:n kiehtovaan maailmaan ja tutkimme sen alkuperää, vaikutusta ja merkitystä nykyään.

Tiikeripyton
Uhanalaisuusluokitus

Silmälläpidettävä [1]

Silmälläpidettävä

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Matelijat Reptilia
Lahko: Suomumatelijat Squamata
Alalahko: Käärmeet Serpentes
Heimo: Pytonkäärmeet Pythoninae
Suku: Pytonit Python
Laji: molurus
Kaksiosainen nimi

Python molurus
(Linnaeus, 1758)

Tiikeripytonin levinneisyys
Tiikeripytonin levinneisyys
Katso myös

  Tiikeripyton Wikispeciesissä
  Tiikeripyton Commonsissa

Tiikeripyton eli intiantiikeripyton[2] eli intianpyton[3] (Python molurus) on pytonkäärmeiden heimoon kuuluva käärmelaji. Se on kuristajakäärme, eikä sillä ei ole myrkkyhampaita. Aiemmin tiikeripytonin alalajina pidetty burmanpyton on erotettu omaksi lajikseen (Python bivittatus). Tiikeripyton kuuluu CITES-sopimuksen erityisesti suojeltuihin I-liitteen lajeihin.[4]

Ulkonäkö ja koko

Täysikasvuinen tiikeripyton on mittausten mukaan 2,0–4,6 metriä pitkä.[5][6] Naaraat kasvavat koiraita isommiksi.[5] Tiikeripyton on pienempi kuin omaksi lajikseen erotettu burmanpyton, jota se muistuttaa ulkonäöltään.[4][6] Burmanpytonin keltaisen pohjavärin sijaan tiikeripyton on harmaa ja väritykseltään haaleampi, eikä sillä ole yhtä selkeää nuolikuviota päässään. Luotettavimmin ne erottaa siitä, että tiikeripytonin ylähuulen suomut ulottuvat sen silmään asti, kun taas burmanpytonilla on lisäksi okulaarisia suomuja, jotka erottavat silmän ylähuulen suomuista.[2][4][6]

Levinneisyys ja elinympäristö

Tiikeripytonia esiintyy Intian niemimaan kuivissa metsissä ja ruohomailla, kun taas burmanpyton elää kosteammissa elinympäristöissä.[4][6] Lajien risteytymisestä luonnossa ei ole todisteita.[6] Hylätyistä lemmikkieläimistä on muodostunut lisääntyvä kanta myös Pohjois-Amerikan Floridaan.

Elintavat

Tiikeripyton oleskelee päivisin piikkisikojen koloissa, ja yöllä se herää saalistamaan.[4]

Lisääntyminen

Tiikeripytonit parittelevat aikaisin kevätkuukausina ja ne munivat maalis-huhtikuussa. Poikuekoko on suuri, jopa 107 munaa[4]. Hautoessaan munia tiikeripytonin lihakset värähtelevät, ja nämä liikkeet auttavat naarasta nostamaan munien ympäryksen lämpötilaa. Naaras ei koskaan jätä munia, eikä käy edes syömässä. Terraario-olosuhteissa tiikeripytoneille kertyy ikää noin 20 vuoden verran, luonnossa elävistä ei ole merkintöjä.

Ravinto

Tiikeripytonin ruokavalio koostuu erilaisista nisäkkäistä aina jyrsijöistä hirvieläimiin, ja se tappaa saaliinsa kuristamalla. Ihmisiä se ei suuresta koostaan huolimatta saalista.[4]

Yläleuassa, suun tuntumassa sillä sijaitsee herkkiä aistimia, jotka reagoivat saaliseläimestä säteilevään lämpöön. Pyton väijyy pyydystettävää järven rannalla tai puussa, ja on aina iskuvalmis. Uhrinsa ympärille kietoutuessaan se voi olla jokseenkin varma pyynnin onnistumisesta.

Lemmikkinä

Se kesyyntyy hyvin, mutta on melko vaivaton lemmikkilaji ja on melko helppohoitoinen.lähde?

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ Aengals, A., Das, A., Mohapatra, P., Srinivasulu, C., Srinivasulu, B., Shankar, G. & Murthy, B.H.C.: Python molurus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2021-2. 2021. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 10.10.2021. (englanniksi)
  2. ↑ a b O’Shea, Mark & Halliday, Tim: Matelijat ja sammakkoeläimet, s. 122. Suomentanut Sari Welling-Hirvonen. Helsinki: Readme.fi, 2009. ISBN 978-952-220-174-4
  3. ↑ Lehtonen, Hannu (päätoim.): Maailman luonto. Eläimet. Kalat, sammakkoeläimet ja matelijat, s. 292. Espoo: Weilin+Göös, 2000. ISBN 951-35-6505-X
  4. ↑ a b c d e f g O’Shea, Mark: The Book of Snakes: A life-size guide to six hundred species from around the world, s. 95–97. London: Ivy Press, 2018. ISBN 978-1-78240-559-7 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 5.9.2020. (englanniksi)
  5. ↑ a b Murphy, John C. & Cructhfield, Tom: Giant Snakes A Natural History, s. 19. Book Services, 2019. Teoksen verkkoversio Viitattu 5.9.2020. (englanniksi)
  6. ↑ a b c d e Murphy, John C.: Giant Snake-Human Relationships. Teoksessa Angelici, Francesco Maria & Rossi, Lorenzo (toim.): Problematic Wildlife II: New Conservation and Management Challenges in the Human-Wildlife Interactions, s. 584. Cham: Springer Nature, 2020. ISBN 978-3-030-42335-3 Teoksen verkkoversio Viitattu 5.9.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla