Tässä artikkelissa tutkimme Tulivaunut:n kiehtovaa maailmaa. Alkuperäistään sen vaikutuksiin nykyaikaiseen elämään Tulivaunut on ollut ratkaisevassa roolissa monilla yhteiskunnan osa-alueilla. Tämä aihe ei ole vain herättänyt tutkijoiden ja asiantuntijoiden uteliaisuutta, vaan se on myös herättänyt suurta kiinnostusta suuren yleisön keskuudessa. Seuraavilla sivuilla syvennymme Tulivaunut:n historiaan, tärkeyteen ja tulevaisuuteen toivoen voivamme tarjota syvemmän ja merkityksellisemmän käsityksen tästä aiheesta, joka on niin tärkeä nykyään.
Tulivaunut | |
---|---|
Chariots of Fire | |
![]() |
|
Ohjaaja | Hugh Hudson |
Käsikirjoittaja | Colin Welland |
Tuottaja | David Puttnam |
Säveltäjä | Vangelis |
Kuvaaja | David Watkin |
Leikkaaja | Terry Rawlings |
Pukusuunnittelija | Milena Canonero |
Pääosat |
Ben Cross, Ian Charleson, Nigel Havers, Cheryl Campbell, Alice Krige |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa |
![]() |
Tuotantoyhtiö | Warner Bros. |
Levittäjä |
Mokép Netflix Fandango at Home Disney+ |
Ensi-ilta | 1981 |
Kesto | 123 minuuttia |
Alkuperäiskieli | englanti |
Budjetti | 5 500 000 dollaria |
Tuotto | 58 972 904 dollaria |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
|
Tulivaunut (Chariots of Fire) on vuoden 1981 brittiläinen draamaelokuva, joka kertoo tositarinan brittiläisistä urheilijoista, jotka valmistautuvat vuoden 1924 kesäolympialaisiin ja kilpailevat siellä. Elokuvan ohjasi Hugh Hudson.
Elokuvan nimi on otettu William Blaken runosta And did those feet in ancient time, joka puolestaan juontaa juurensa Toiseen kuninkaiden kirjaan.
Tulivaunut voitti parhaan elokuvan Oscar-palkinnon ja BAFTAn sekä parhaan ulkomaalaisen elokuvan Golden Globen. Elokuvalle meni yhteensä neljä Oscaria ja kolme BAFTAa. Lisäksi se voitti muun muassa Cannesin elokuvajuhlilla kaksi palkintoa. [1]
Vuonna 1999 British Film Instituten kyselyssä Tulivaunut äänestettiin kaikkien aikojen 19. parhaaksi brittielokuvaksi. Vastaajina oli tuhat Ison-Britannian elokuva- ja televisioammattilaista.[2] Yhdysvaltalainen Sports Illustrated -lehti nimesi sen vuonna 2003 kaikkien aikojen yhdeksänneksi parhaaksi urheiluelokuvaksi[3]. The New York Timesin kriitikot valitsivat Tulivaunut vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[4] American Film Institute valitsi vuonna 2006 sata kaikkien aikojen innostavinta elokuvaa, ja Tulivaunut sijoittui sijalle 100.[5]
Elokuva pohjautuu kahden brittiläisen vuoden 1924 kesäolympialaisedustajan tositarinaan. Se kertoo englannin-juutalaisesta Harold Abrahamsista, joka voittaa antisemitismin ja luokkaennakkoluulot kilpaillakseen "Lentävää skotlantilaista" Eric Liddelliä vastaan 100 metrin juoksussa.
Liddell jättäytyy kuitenkin 100 metrin kilpailuista, sillä hänen kristillinen uskonsa esti häntä juoksemasta sunnuntaina, jota hän piti pyhäpäivänä. Liddell saa sen sijaan luvan ottaa osaan 400 metrin juoksuun. Tarina vertailee Abrahamsin ja Liddellin samanlaisia urheilullisia suorituksia samalla, kun kuvaa heidän erilaisia luonteitaan ja reaktioita vastoinkäymisiin.
Elokuvan keskeiset hahmot Harold Abrahams ja Eric Liddell olivat oikeita henkilöitä ja he voittivat olympiakultaa Pariisin olympialaisissa vuonna 1924. Sen sijaan elokuvassa 400 metrin aitajuoksussa hopeaa voittava Lordi Andrew Lindsay on fiktiivinen hahmo. Todellisuudessa kukaan britti ei ollut palkinnoilla Pariisin olympialaisten aitamatkoilla. Lordi Lindsayn hahmo pohjautunee Lordi David Burghleyhin, joka voitti kultaa 400 metrin aidoissa neljä vuotta myöhemmin Amsterdamin olympialaisissa.
Elokuvassa 100 metrin juoksuun osallistuva Uuden-Seelannin Tom Watson oli todellisuudessa Arthur Porritt.
Elokuvassa Liddell saa kuulla noustessaan kisajoukkueen mukana Pariisiin menevään laivaan, että 100 metrin alkuerät juostaan sunnuntaina. Todellisuudessa Ison-Britannian yleisurheiluliitto sai tietää kisa-aikataulun kuukausia aikaisemmin ja Liddell ehdittiin ilmoittaa 100 metrin sijasta 400 metrille.
Vaikka elokuva sijoittuu 1920-luvulle, sen musiikiksi valittiin kreikkalaisen Vangeliksen säveltämää elektronista musiikkia. Tunnusmelodia tunnettiin aluksi pelkällä "Titles"-nimellä, mutta kappaleen noustessa levylistoilla, se sai nimen "Chariots of fire".
Vangeliksen elokuvaan säveltämä tunnusmelodia esitettiin Lontoon vuoden 2012 olympialaisten avajaisissa, jossa sen esittivät Lontoon sinfoniaorkesteri ja Rowan Atkinsonin esittämä Mr. Bean (joka esitti soittavansa kappaleen taustalla koko ajan kuuluvan yhden koskettimen nuotin). "Bean" alkaa soittaessaan unelmoida ja näkee itsensä juoksemassa elokuvan henkilöiden kanssa. Tunnusmusiikkia soitettiin myös jokaisen palkintoseremonian yhteydessä.
Ben Cross | … | Harold Abrahams |
Ian Charleson | … | Eric Liddell |
Nigel Havers | … | Lordi Andrew Lindsay, perustuu löyhästi Lordi Burghleyhyn, joka ei antanut nimeään käytettäväksi elokuvassa. |
Cheryl Campbell | … | Jennie Liddell |
Alice Krige | … | Sybil Gordon, Abrahamsin vaimo (hänen oikea nimi oli Sybil Evers) |
Ehdokkaana:
Ehdokkaana: